Muistan vieläkin sen, kun näin Dire Straits – yhtyeen Brothers In Arms kappaleen videon ensimmäistä kertaa. Tuossa videossa on runsaasti mustavalkoista piirrettyä kuvavirtaa. Varmasti videon tekeminen on ollut iso projekti. Videon kuvitus löi lähtemättömän vaikutuksen minuun.
Muutama viikko sitten olin pienessä tekoälyn käyttökoulutuksessa. Edellisessä postauksessa siitä kerroinkin. Koulutuksen jälkeen minulla alkoi tarinasuoni sykkiä ja syntyi kappale Kuva Putkiradiossa. Itse musikkikappaleen tuotin Suno tekoälyohjelmalla. Mutta tämän lisäksi sisälläni kyti halu tehdä siitä video mukaillen Brothers In Arms kappaleen videota, siis mustavalkoisena ja lyijykynäpiirroksina. Niinpä kävin työstämään vidosisältö aihioita Grok tekoälyohjelmalla. Lopulta parsin koko teoksen kasaan YouCut videoeditorilla. Hämmästyin lopputulosta, jonka pystyin saavuttamaan näillä välineillä.
Kun tarinasuoni oli lähtenyt kukkimaan, oli vaikea pysähtyä. Heti perään työstin kappaleet Uusi Alku ja Enkeleitä Matkassa. Siinä samalla ymmärsin luoneeni oikean kuvitteellisen yhtyeen, joka tarinoi rehellistä Suomirokkia. Mutta yhtyeellä ei ollut nimeä. Niinpä kävin miettimään nimeä. Mikä olisi tarinarokkia soittavalle yhtyeelle oikea nimi? Haeskelin mielessäni kaikenlaisia äijämäisiä nimiä, mutta ei vain tuntunut osuvan kohdalle. Kyselin myös tekoälyltä nimivinkkejä, mutta vaikka ne eivät olleet huonoja, ei niistä mikään kolahtanut. Jotenkin nimen piti olla yksinkertainen, ehkä hieman outo. Sitä hakiessa sitten lopulta päähän pamahti Sieväsen Silta. Siinähän se oli: Sieväsen Silta.
Sieväsen Silta yhtyeen soittolista löytyy tästä:
Tarinasuoni tärisee yhä, vaikka ensisijainen tavoite oli luoda trilogia. Ensimmäinen Kuva Putkiradiossa on lapsuudesta kertova, Uusi Alku on nuoruudesta ja Enkeleitä Matkassa tavoittelee täysi-ikäisyyttä.
Näin siinä sitten kävi, kuvittelin päähäni kuvitteelisen yhtyeen – yhtyeen jolla tuntuu olevan tarinaa kerrottavaksi. Aika näyttää löytävätkö he todellisuudessa kosketuspintaa kuulijoiden kanssa. Tämän kirjoituksen voisi lopettaa Enkeleitä Matkassa biisin kertosäettä mukaillen: Jospa teillä olisi enkeleitä matkassa.
Ei olisi uskonut nuorena 80-luvulla Nintendon Donkey Kong jr. elektroniikkapeliä pelaillessa, millaiseksi mobiililaitetekniikka kehittyy eläessäni. Enpä Sinclar ZX Spectrumin mahtavaa 48 kilotavun muistia täyttäessä käsittänyt millainen tietotekniikan kehitys tulee olemaan. Mutta kyllä se on ollut huimaa.
Ystävä linkkasi minulle työpajaa, jossa harjoitellaan tekoälyn käyttöä kolmella ohjelmalla: Suno, Gork ja YouCut. Työpaja napsahti heti minulle ja ilmoittauduin. Päivän ohjelma oli sellainen, että ensin tehtiin Suono ohjelmalla musiikkikappale. Sitten Gork ohjelmalla luotiin kuvia ja videopätkiä, jotka lopuksi käytettiin YouCut ohjelmassa luodessa sillä kokonainen videoesitys.
No homma lähti käyntiin. Päätin laittaa sellaisen eikun eteenpäin vaihteen päälle ja runttasin Suno ohjelmaan hyvin henkilökohtaisen ja yksiselitteisen sanoituksen. Sitten määrittelin millaisen kappaleen siitä tekoäly sitten loisi. Asenne kun oli kohdallaan, ajattelin että kun tekstiä runttasin, niin kappaleen pitää olla punkahtavaa rokkia. Kun asioita sanotaan suoraan, asenne pitää näkyä musiikissakin. Ja sitten Suno generoi muutaman version kappaleesta ja yksi niistä sai sydämeni.
Seuraava vaihe oli luoda Gork ohjelmalla kuvia ja niistä 6 sekunnin videopätkiä. Ja niitähän myös runttasin läjän tulemaan. Lopulta kudelma parsittiin kasaan YouCut ohjelmalla.
Kyllähän kaikesta paistaa tekoäly, mutta tästähän joku oikea bändi voisi jo ottaa kopin ja laittaa porukan pomppimaan.
Kiitos Kansan Raamattuseuralle 10.1.2026 Kuopiossa pidetystä tekoälytyöpajasta.
Istuskelin luonnonhelmassa lähes niin kaukana mediavirrasta, kuin ihminen nykyään voi olla. Silloin mieleeni heräsi ajatus voimasanasta, jonka voima on kaikkia voimasanoja suurempi. Tai oikeastaa voimasanasta, jolla on oikeasti voimaa.
Tuota voimasanaa viljellessä voi todellakin havaita sen voiman. Toki onhan toisillakin voimasanoilla voimaa. Itse ainakin alan hyvin äkkiä vierastaa tilannetta, jossa voimasanat vilisevät – eli niillä on voimaa työntää minut luotaan. Mutta tällä voimasanalla vahvistettuja hetkiä en vierasta, ne eivät työnnä luotaan.
Oikeastaan koko mietintä lähti liikkeelle, kun ostin mökkilukemiseksi kirpputorilta Aku Ankan taskukirjoja. Mieleeni tuli lapsuudessa lukemani ”Perhonen sentään” painos. Näin vuosia myöhemmin jäin miettimään, että onko tuo itsenikin joskus viljelemäni ”Perhonen sentään” jokin kiertoilmaisu jollekkin voimasanalle. Voi kyllä olla, että se on kuitenkin enemmän positiivinen huudahdus, kaiken mennessä ns. putkeen – näinhän sitä itse on tullut käytettyä ja tuo käyttö on saanut jotenkin alkunsa nimenomainen taskukirja kädessä. Mutta pitäisi tehdä pieni tieteellinen tutkelma, jotta asianlaita tulisi oikein selvitettyä. Ilman tutklmaa voisi kyllä olettaa, ettei lapsille suunnatussa lehdessä ole mitään kätkettyä voimasanojen käyttöä.
Niin, mutta se voimasanojen voimasana. Siitähän tässä nyt on kyse. Sehän alkaa A:lla. Eli on hyvä aloittaa kaikki ihan alusta, aakkosten ensimmäisestä kirjaimesta. Tuon voimasanan etymologia juontuu verbistä ”antaa” (Näin tekoäly osaa kertoa). Kolme ensimmäistä kirjainta siinä onkin aivan samat, mutta sitten mennään toiseen suuntaan ja kurvataan e-kirjaimeen. Joskus vastahakoinen voimasanan käyttäjä venyttää tuota e-kirjainparia tarpeettoman pitkäksi, saaden sanaan vastentahtoisen sävyn aikaiseksi. Mutta reilusti ja suoraa sanottuna sana menee näin: Anteeksi. Ja tuolla sanalla on kyllä voimaa avata vaikka minkälaisia solmuja.
Pitkä pätkä on vierähtänyt bloggaamatta. Välillä elämässä on aikoja, jolloin joutuu jotain pudottamaan pois matkasta. Joskus taas jotain vain putoaa pois matkasta.
Kun sitten kuluu aikaa, voi tuntua ettei enää osaa palata tuon taakseen jättäneen asian pariin. Joskus on voi olla hyväkin, että jotain jää taakse, eikä siihen enää palaa. Mutta itse sain tässä pienen muistutuksen siitä, millainen ihminen on. Olosuhteiden ohjaamana joudun pitämään pientä taukoa itselle niin mieleisestä harrastuksesta kuin pyöräily. Maantiepyörä ja 50 – 100 kilometrin lenkit eivät nyt ole sopivia. Kun tätä asiaa sulattelin, eräänä aamuna heräsin ajatukseen. Minulla oli takavuosina Kickbike potkupyörä. Potkiskelin sillä silloista työmatkaani. Matkaa kertyi päivälle noin 30 kilometriä. Kaksi tai kolme kertaa viikossa tein tämän matkan. Kun lapsemme kasvoivat kodista ulos, myimme omakotitalomme ja ylimääräisen irtaimiston. Silloin laitoin Kickbiken myös myyntiin. Nyt aamun ajatus oli hankkia Kickbike ja potkiskella sillä.
Ajatukseen heräämisestä alkoi tapahtua, minulla oli jo vuorokauden päästä hyvä käytetty Kickbike. Tori.fi palveluun tuli soipivasti juuri tuona päivän hyvä yksilö hyvin lähelle myyntiin. Sitten kun tuli aika lähteä lenkille, tein yllättävän huomion: Vaikka oli kulunut vuosia potkimatta, niin pyörän selkään noustua kaikki tuli jostain kuin olisi eilen potkiskellut. Potkua löytyi, alamässä veti vaistomaisesti kyykkyyn ja sai mielettömät vauhdit aikaiseksi. Kaarteiden kanttaus toi mieleen aikaisemman kokemuksen jossa yhdistyy potkupyöräily ja talvella laskettelusuksilla rinteessä kurvailu. Kerrassaan yllättävää, kuinka kaikki vanha ja koettu oli hetkessä jälleen käytettävissä – potkuttelutaito ei ollut kadonnut minnekkään!
Niin, pitkä pätkä on kulunut bloggaamatta. Selityksiä löytyy, ajankäyttö on ohjaantunut muualle, sivustoni särkyi ja sen korjaaminen venyi tolkuttomasti jne. Mieleen tuli jossain vaiheessa, että ei ehkä enää bloggaaminen suju. No näppäimistön ääressä tuntuu nyt, että jälleen juttua pukkaa.
Luin Raamatusta aamupalan jatkeeksi pätkän. Galatalaiskirje oli lukuvuorossa ja siinä yksi jae sai pysähtymään. Jae myös synnytti ajatuksia.
”Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.” Gal. 2:16
Pysähtymiseni vaatii selitystä. Lain teoilla ymmärrän sitä, että ihminen koettaa elää moraalisesti oikein hyvin. Tämähän on ihan hyvä juttu. Mutta ajatukseeni sekoittui seuraava ajatuskulku: Sitä voi koettaa elää niin hyvin, että kelpaisi Jumalalle. Tämäkin sinänsä ihan hyvä tavoite. Galatalaiskirjeessä tuodaan esille sitä, että emme kuitenkaan voi saavuttaa Jumalalle kelpaavaa taydellisyyttä elämällä hyvin. Se ei vain onnistu meiltä ja toiseksi, sitä ei meiltä edes vaadita.
Ihminen kelpaa Jumalalle Jumalan suunnitelman mukaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen.
Palataan sorvin ääreen. Moni asia on voinut jäädä taakse. Joitakin kaipaa, joistakin tahtookin pysyä edelleen erossa. Mutta potkupyöräkokemus muistuttaa, että ”sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.” Potkupyöräkokemus rohkaisee palaamaan niihin hyviin vanhoihin asioihin, joita todella kaipaa. Mielessäni on tämä: saattaa olla, että usko Jeesukseen Kristukseen on jäänyt taakse. Mutta sydämessään sitä kaipaa tuota aikaa kun usko sai lämmittää sydäntä, ohjata elämää – kuljettaa monien muiden kanssa hyvää iankaikkiseen elämään vievää tietä. Niinkuin Galatalaiskirje tähdentää, kyse ei ole lihasmuistista. Ei tarvitse yrittää rakentaa uskonelämää uudelleen. Yksinkertaisesti voi kääntyä rukouksessa Jeesuksen Kristuksen puoleen ja pyytää hän virvoittamaan ja luomaan usko ja elämä sydämeen uudelleen. Yllättäen sitten huomaa palanneensa tuttuun ja turvalliseen.
Hyvään maastolenkkiin sopi sähköavusteinen läskipyörä, kuin graveli leveillä renkailla
Kesällä 2022 innostuin vuokraamaan sähköavusteisen läskipyörän. Aikaisempaa kokemusta moisella ajamisesta ei ollut. Osaavan pyöräilijän kanssa sitten ajoimme todella mielenkiintoisen maastolenkin. Reitityksenä reitillä oli mennä mahdollisimman paljon vanhoja jo maastoon maastoutuneita tieuria, sekä polkuja. Alkujaan kolmituntinen lenkki veny viisituntiseksi ja 37 kilometrin pituiseksi. Läskipyöränaukku jaksoi antaa virtaa viimeistä kilometriä vaille.
Pyörän vuokrasin lomareissulla Ukkohallassa. Ensin ajattelin vuokrata luomu mallin, mutta kokojen puutteessa huomio kääntyi sähköavusteen malliin. Hieman joutui itsensä kanssa taistelemaan, kun retken hinta nousi merkittävästi. Jälkikäteen voi sanoa, että panostus eka lenkillä sähköavusteiseen kulkuneuvoon kannatti. Sähköavustus antaa mahdollisuuden keskittyä maastoon. Ensikertalaisena olisi ollut vaikea hallita samalla voimankäyttöä kuin maaston vaatimaa huomiota. Myös se, että polkiessa ruokahalun kasvaessa matka piteni merkittävästi, mutta sähköavustuksen mahdollistamana retken rasitus pysyi siinä, että seuraavana aamuna oli palautunut koetuksesta. Tämäkin osana jäi vaikuttamaan siihen, että haluaa jatkoa maastopyöräilylle.
Vuokrapyörän penkinkiristin petti ensimmäisen kymmenen kilometrin jälkeen. Jo lähtiessä penkkiä säätäessä pikalinkkua katselin ja ihmettelin. Silloin olisi kannattanut kääntyä vuokraajan puoleen ja vaihdattaa osa. Nyt se tuotiin matkan varrelle ja tuon odottelun vastineeksi sain jatkoaikaa pyörävuokralle. Tämä korvasi hyvin tauon reitillä. Toinen heti lähtiessä tehty säätö oli se, että renkaista päästettiin ilmaa pois. Turhan täydet renkaat eivät ole poluilla hyvät. Nyt juurakoiden yli ajoi kuin tasaista maata. Kääntöpuolena tuli mielenkiintoinen efekti asfalttiosuuksilla, joissa vauhti nousi yli sähköavustuksen. Ilma ei ehtinyt siirtyä renkaissa riittävällä vauhdilla ja meno muuttui vaappuvaksi. Efektiin auttoi vain vauhdin laskeminen.
Läskipyörällä pääsi todella hyvin etenemään monenlaisissa maastoissa. Yllätys oli, että vaikka menimme jos jonkinlaisissa maastoissa reitin suunnitellut ja gravelilla pyöräillyt ei jäänyt toiseksi. Valitettavasti maaston kuvaamiseen ei ollut polkiessa mahdollisuuksia. Olisikin kiva, jos vuokrapyörässä olisi ollut GoPro tyyppinen kamera kiinnitettynä ja jälkikäteen olisi voinut fiilistellä kuljettuja reittejä. Toki minkään kameran akku ei kestä viisituntista taltiointia. Reitti kuitenkin taltioitui mieleen. Päällimmäisenä nousee muisto kangasmaasto osuudesta, jossa vanha tieura oli maastoutunut osaksi luontoa, mutta sitä pystyi polkemaan kuin hiekkatiellä olisi. Todella vapauttava tunne halkoa metsää, aukioita ja jopa suota pyörällä, jolla vauhti ei hyydy. Kaksilankkuiset pitkospuut tuntuivat liian kapeilta, mutta silloin pystyi ajamaan pitkospuiden vierellä suota pitkin. Vain ojien ylitykset olivat haastavampia, nekin usein vain niin että piti varautua ottamaan vesiropinat selkään.
Suosittelen. Jos vain on mahdollisuus päästä oikeaan maastoon ja jos saa hyvää reittiopastusta, sähköavusteisella läskipyörällä kyllä pääsee heti koukuttamaan itsensä halkomaan metsiä leppoisasti luonnosta nauttien.
Pienen viiveen jälkeen tartun tähän otsikkotasolle jumiutuneeseen kirjoitukseen. Palaillan muutama vuosi ajassa taaksepäin. Olin sopinut 3 kuukauden (100 päivän) vuorotteluvapaan ja pääsin aloittamaan sen suunnitelmien mukaan. Yllätykseksi juuri muutamaa viikkoa aiemmin Suomeen julistettiin ensimmäinen korona-sulku. Niinpä pääsin aloittelemaan vapaan hyvin hiljaisissa tunnelmissa. Matkustelu oli pois suljettu ja moneen muuhunkin menoon oli mahdotonta päästä.
Vuorotteluvapaakokemus oli kauttaaltaan positiivinen ja tuntui, että viisikymppisenä sen ajankohta oli napakymppi. Vapaalla huomasi, kuinka kovaa vauhtia oli mennyt töiden keskellä. Hiljentäminen tuntui hyvältä, vaikka koronarajoitukset tuntuivat hiljentävän tahtia liiankin kanssa. Mutta, kiitos koronan, vapaa-ajan vietto suuntautui liikunnan harrastamiseen. Lopputulos kiittää – kohonnut kunto avasi uusia ovia. Nyt 10 kilometrin kävely sujuu kivasti, pyörällä voi heittää 100 kilometrin lenkin. Tämä kunnonkohotus nousee aivan uuteen arvoon kun sijoittaa sen omaan elämäntilanteeseen. Viisikymppiset viettäneenä ymmärtää, että juuri tässä iässä on hyvä kohottaa kuntoa uudelle tasolle. Vuorotteluvapaan kunnonkohotus kantanee vielä vuosienkin jälkeen. Ehkä kuusikymppisenä kuntoremontti olisi jo kovasti työläämpi.
Niin, vuorotteluvapaalle suuntasin minimiaikaa ajatellen. Mutta vapaalla päädyin anomaan sen täyteen maksimiaikaan. Vuorotteluvapaakorvauksilla tuntui hyvin pärjäävän. Lienee tähänkin korona vaikuttanut, sillä sen myötä tuli luovuttua kuntosalin jäsenyydestä, eikä ollut muutenkaan tarjolla mitään rahaa tarvitsevaa harrastamista. Ulkoliikunta kun ei tarvitse kuin reipasta mieltä. No ehkä myös sopivaa vaatetusta, niin sateeseen kuin paisteeseen.
Mitä annettavaa vuorotteluvapaalla on sitten työuralle vapaan jälkeen? Itse koen, että tauko toi mahdollisuuden miettiä ja hakea hieman uutta suuntaa tulevaan. Ilman taukoa on vaikea irrottautua totutusta. Työ vie mukanaan. Vaikka useimmiten vapaan jälkeen jatketaan entisissä tehtävissä, niin silti uskon että tauko tuo niin itselle, kuin työyhteisöllekin mukanaan uutta.
Kesällä 2019 teimme ensimmäisen Viron pyöräretken, siitä löytyy kirjoitus näiltä sivuilta. 2020 odotimme mahdollisuutta jatkaa pyöräilyä siellä. Kun koronatilanne heinäkuussa rauhoittui sekä Virossa että Suomessa, teimme matkasuunnitelmat ja lähdimme intercity- junalla kohti uusia seikkailuita. Reitiksi luonnostelimme kahdeksan päivän ja noin 350 kilometrin matkan. Lopullinen kilometrilukema nousi kuitenkin 425 kilometriin – emme malttaneet olla poikkeilematta reitiltä.
Reitti: Kuopio – Helsinki – Tallinna – Tabasalu – Muraste – Keila juga – Paldiski (niemen kärki, Majaka tee) – Rummu – Peraküla – Dirhami – Haapsalu – Riisipere – Kernu – Aespa – Saku – Tallinna – Helsinki – Kuopio
Reittisuunnitelmassa hyödynsimme Viron pyöräilykarttaa (Eesti rattateed – Estonian cycle routes).
Päivä 1, Kuopio – Helsinki – Tallinna – Tabasalu n. 45 km
Aamun Intercity kuljetti mukavasti meidät ja polkupyörät. Jäimme ennen kymmentä Tikkurilassa pois ja pyöräilimme kyläpaikan kautta satamaan. Laiva oli iltapäivän lautta ja pääsimme siten Tallinnaan niin, että majoituttuamme Tabasaluun ehdimme vielä tutustua lähellä olevaan pitkään hiekkarantaan (Stroomi rand) ja viettämään siellä muutaman tunnin.
Päivä 2, Tabasalu – Muraste – Keila juga – Paldiski (niemen kärki, Majaka tee) n. 70 km
Aamulla vietimme hetken merenrannalla ja lähdimme leppoisasti liikkeelle. Tallinnan länsipuoli on tutustumisen arvoinen seutu. Merimetsä ja Stroomi rand jäivät mieleen. Pyöräillessä kohti Paldiskia poikkesimme reitiltä Murasten rantareitille. Kartasta kyllä näki, että joudumme tulemaan koko lenkin takaisin alkuperäiselle reitille. Yritimme kuitenkin nousta oikopolkua reitille. Maa rannassa tien vieressä nousee jyrkästi ja totesimme, ettemme voi kantaa pyöriä ja laukkuja ylös portaita, joita pitkin olisi päässyt oikaisemaan takaisin reitille. Koukkaus oli kuitenkin mainio, ajoimme polkuja pitkin aivan meren rantaan ja söimme kaikessa rauhassa lounaseväät. Otimme myös selfiet Romantiku tee kyltin äärellä.
Päivä jatkoi kulkuaan, pysähdyimme reitillä olleelle Keila jugaan. Siellä ihailimme vesiputousta ja kaunista puistoa. Matkan ehkä parhaan ruoka-annoksen söimme myös siellä. Sitten olivatkin päivän tunnit jo pitkällä ja poljimme rivakasti Paldiskiin ja siitä Majaka teen päässä olevaan pikku mökkikylään yöpymään. Vaikka juuri avattu mökkikylä oli puutteellisesti varusteltu, oli majapaikan valinta napakymppi. Niemenkärki on valtavan upea paikka, laskeuduimme vesirajaan ja ihailimme jyrkästi nousevaa niemeä. Täällä kannatti ehdottomasti olla katselemassa auringonlaskua.
Päivä 3, Paldiski (niemen kärki, Majaka tee) – Rummu – Peraküla – Dirhamin. 80 km
Paldiskista pudottelimme vauhdilla kohti Rummun louhosjärveä. Päätimme edellisen päivän venymisestä ottaa opiksi ja olla ajoissa liikkeellä. Louhosjärvellä uimme ja nautimme päivästä. Mielenkiintoinen paikka ja jos matkaa ei olisi ollut vielä reilusti jäljellä, olisi ollut kiva kiivetä kukkuloille, jotka ovat kaivostoiminnan myötä syntyneet.
Poljimme seuraavaksi Perakulan 12 kilometriä pitkälle hiekkarannalle. Lyhyen uintihetken jäkeen oli jälleen jatkettava matkaa, päivä olikin taas jo pitkällä ja Dirhamiin saapuminen näytti venyvän. Here we go – navikointiohjelma esitti oikotien, jota epäilimme viimeiseen saakka. Lähdimme kuitenkin pikku hiekkateille, jotka muuttuivat aina vain pienemmiksi ja jossain vaiheessa jouduimme jo taluttamaan tien olemattomuuden tähden. Mutta, juuri kun epätoivo hiipi lopullisesti mieleen, eteen avautui hiekkatie ja olimme perillä hotellilla. Oikotietä matka lyheni kymmenisen kilometriä. Ehdimme viellä syödä myöhäisen päivällisen satamassa ja sitä ennen nauttia suihkusta. Suihku tuntui taivaalliselta, sillä edellisen yön majapaikassa ei ollutkaan peseytymismahdollisuuksia – reipas matkailuyrittäjä kyllä kertoi, että ensi kesänä on!
Päivä 4, Dirhami – Haapsalu n. 50 km
Aamulla kiertelimme vielä Dirhamin nimenkärjessä ihaillen rannan kauneutta.
Aamiaisen jälkeen pakkasimme laukkumme ja lähdimme kohti Haapsalua. Maalaismaisemat olivat kyllä kauniita, mutta meren rantojen läheisuudessä pyöräiltyjen päivien jälkeen niistä ei oikein osannut nauttia. Kuljimme reipasta vauhtia kohti Haapsalua. Linnamäellä pysähdyimme lounastamaan sympaattiseen Wana Kooli lounasruokalaan ja sitten taas pistimme polkien kohti Haapsalua. Kaupunkiin saapuessa jouduimme tietöiden tähden mutkittelemaan, mutta lopulta olimme perilla. Muutaman yön majoittumiseen varattu huoneisto löytyi, mutta vuokraajan numero olikin eri, minkä olin vuokratessa saanut ja pienen säätämisen jälkeen saimme sitten avaimet ja pääsimme majoittumaan.
Päivä 5, Haapsalu
Haapsalu kylpi komeasti auringossa. Kaupungissa oli Jazz-musiikkitapahtuma ja linna oli varattuna koko viikonlopun. Vaikka emme päätyneet jammailemaan jazzia, saimme sitä kuunnella yön tunteina, kun miksaajat nostivat linnassa äänenpainoa tunti tunnilta yön selkään. Pyöräilimme eripuolilla Haapsalua ja poikkesimme Klaus Härön Miekkailija elokuvasta tutulla asemalla.
Päivä 6, Haapsalu – Riisipere – Kernu n. 70 km
Säätiedoitus lupasi turhan kuumaa pyöräilykeliä tälle päivälle, joten päätimme lähteä liikkeelle hyvissä ajoin. Suuntasimme varhain Haapsalun asemalle ja aloitimme mielenkiintoisen päivämatkan viivasuoraa vanhaa rautatiepohjaa pitkin kohti Riisipereä. Ilmeisesti olimme aamun ensimmäisiä kulkijoita, sillä pyöräillessä kapeaa junapengertä sai kerätä aimo liudan hämähäkinseittejä matkaan. Parinkymmenen kilometrin jälkeen ei enää seittejä kertynyt naamaan, joten joku oli sitten jo kulkemassa edellä. Hiekkapohjainen tie oli jämäkkä ja pyöräily sujui kivasti. Välillä pysähdyimme vanhojen asemien kohdalla ja vietimme hetken rautatiekiskoista tehdyn muistomerkin äärellä. Toiminnassa ollessaan rautatie oli toiminut mm. kuljetuksissa Siperiaan. Yllättäen pyöräilyura loppui vähän ennen Riisipereä – uusi rautatie oli napannut viimeiset kymmenen kilometriä tästä alunperin 60 kilometrin Tervisetee (Terveystie) osuudesta.
Jatkoimme maantietä pitkin kohti Kernua. Loppumatkasta vastaan tuli tietyö ja päädyimme ottamaan oikotien hiekkatietä pitkin lammen rannassa olevalle kartanolle, josta olimme majoituksen varanneet. Hiekkatie ei osoittanut hyväksi valinnaksi, mutta vei meidät kuitenkin lopulta perille matkatavarat hyvin ravisteltuina.
Päivä 7, Kernu – Aespa – Saku – Tallinna n. 50 km
Matka kohti Tallinaa alkoi sympaattisesta kartanomaisemasta pienempiä teitä Aespaan ja sieltä suureneville teille Sakuun ja lopulta Tallinnaan. Mukavaa seutua, kivoja pyöräteitä, joita pitkin oli ilo viilettää kohti Tallinnaa. Sakun linnan ravintolassa söimme ja jatkoimme kohti Tallinnaa pysähtyen Valdeku karjääri järv – järvelle uimaan. Uinnin jälkeen poljimme hotellille ja sitten lähdimme syömään Tallinnan autioituneeseen vanhaan kaupunkiin. Korona oli todellakin tyhjentänyt paikan.
Päivä 8, Tallinna – Helsinki – Kuopio n. 20 km
Päivälautalla Helsinkiin ja iltajunalla Kuopioon, väliin mahtui pyörähtäminen Seurasaaressa. Täyttä pyöräretkeä tämäkin päivä – satamasta Seurasaareen oli kauniita pätkiä poljettavaksi ja saaressa muutama tunti kului kivasti. Iltajuna saapui Kuopioon lähellä puoltayötä ja kotia pääsimme juuri vuorokauden vaihtuessa – roppakaupalla kilometrejä ja muistoja mukanamme.
Jokainen pyöräretki on oma tarinansa. Tämä tarina sai alkunsa koronakevään jälkeen rajoitusten kevennettyä. Oli yksi kokemus ja yksi päämäärä. Viikonlopuksi Tampereelle, tässä määränpää, kun sunnuntailtana retkiajatus heräsi mieleen. Maanantain kuluessa sitten oli matkareitin kypsyttelyn aika, koska liikkeelle oli lähdettävä jo tiistai aamuna. Yksi palanen oli edellisellä viikolla syntynyt reittiin. Oli kuljettava Lievestuoreelta Saviontietä Laukaaseen. Tämän kauniin ja pyöräilyyn otollisen tien olimme sattumalta ajaneet autolla edellisviikolla, kun jouduimme kuljettamaan sinne automme alle polkupyörällä yrittäneen vanhan miehen.
Kelpo kulkijat Petäjäven kirkon viheriöllä
Ensimmäinen päivä: Kuopio – Hankasalmen asema – Laukaa – Tikkakoski, 89 km
Valtateiden vierustaa ei ole kiva polkea, joten aloitimme matkan junalla Kuopiosta Hankasalmen asemalle. Aamuinen IC juna polkupyöräpaikkoineen soi tämän mahdollisuuden. Tästä eteenpäin hyödynsimme HERE WeGo polkupyöränavigointia. Sovellus löysikin hyvän reitin Hankasalmen asemalta Lievestuoreelle, jonka jälkeen ajoimme hetken vilkkaan Kuopio – Jyväskylä tien vartta ennen kääntymistä Saviontielle. Navigointi johdatti meitä valtatien läheisyydessä kulkevia hiekka- ja maanteitä. Jossain kohdin reitti törmäsi aidattuun alueeseen, joten päädyimme ajamaan aidan vierustoja kunnes olimme jälleen tiellä.
Toinen päivä: Tikkakoski – Keuruu, 79 km
Maalaismaisemaa halkova hiekkatie tarjosi päivän parhaat maisemat ja kovimmat mäet
Päivän reittisuunnitelmat teimme aamuisin tai edellisenä iltana. Tikkakoskelta valikoitui osin hiekkatietä kulkeva reitti Keuruulle. Tikkakoski – Kuikka – Nyrölä tie johdatti lähelle Kintausta. Tuo Nyrölän hiekkatie osottautui kauniiksi maalaismaisemiksi, kuitenkin niin että se sisälsi useita jyrkkiä mäkiä, joita joutui taluttamaan ja joiden alamäkiä piti kuormatuilla pyörillä mennä kieli keskellä suuta. Kintaus – Petäjävesi väli oli hyvää leveää piennarta, mutta Petäjäveden ja Keuruun välin joutui ajamaan mitättömän pientareen ja vilkkaan liikenteen yhdistelmässä. Onneksi tuo väli ei ollut kovin pitkä ja sen jaksoi hyvin polkea Petäjäveden uimarannalla vietetyn tauon jälkeen.
Kolmas päivä: Keuruu – Vilppula, 59 km
Keuruulta reitti Vilppulaan päätyi kulkemaan Kolhon kautta. Reittivalinta oli mainio ja samalla sai kokea kunnon ylämäet heti Keuruunselkä hotellin tienoilla. Näin alkumatkasta oli hyvä hävittää liiat voimat niihin ja loppumatka sujui leppoisasti rullaten. Kolhon uimaranta oli mainio paikka viettää taukoa ja illalla jäätelö maistui Vilppulan satamassa.
Neljäs päivä: Vilppula – Tampere, 102 km
Peltolan luomutilan pihapiiri tervehti tulijoita lämpimästi, olimme ainoat yöpyjät tällä kerralla.
Vilppulassa majoittauduimme mainiossa maatilamatkailupaikassa. Peltolan luomutilan aitta oli kesähelteessä sopivan viileä nukkua. Majapaikan saunaa sai käyttää kaksi tuntia ja tuossa ajassa puukiukaan leppoisista löylyistä ehti useaan kertaan pulahtaa uimaan. Johtuiko koronakeväästä vai mistä, emme löytäneet lähempää Tamperetta tämän tyyppistä majoitusta. Runsaiden kilometrien tähden poikkesimme alkuperäisestä reittisuunnitelmasta, jossa olisimme jo pian Vilppulan jälkeen liittyneet PyhäNäsin pyöräilyreittiin. Oioimme aina Terälahteen saakka, jonka jälkeen liityimme merkitylle reitille.
Näin saavuimme viikonloppua viettämään Tampereelle, josta sunnuntai-illan IC junalla palasimme pyörinemme Kuopioon.
Toisinaan eteemme tarjottu teksti on kuin taideteos. Toisinaan mielistymme laulussa olevaan yksinkertaiseen tekstinpätkään. Tänään mieleni kiintyi seuraavaan tekstinpätkään: ”Tässä on lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu:”
Lause on kuin taideteos. Edellä on tekstiä sivutolkulla ja sitten kirjoittaja kirjoittaa sanansa: ”Tässä on loputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu:”
Voisitko kuvitella tilanteen, jossa vaihdamme ajatuksia. Keskustelemme mukavasti ja lopulta tulee hetki päättää ja lähteä omille teilleen. Mikä olisi tapaamisemme lopputulos, voisiko sen määritellä? Voisimmeko eratessa määritellä kaiken lopputuloksen kuin Saarnaaja kirjassaan?
Saarnaaja päättää kaksitoista lukua sisältävän kirjansa näillä sanoilla. Kaksoispisteen jälkeen nuo varsinaiset päätössanat sitten tulevat ja näin ne kuuluvat:
”pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä koskee jokaista ihmistä.”
Saarnaaja jatkaa vielä lauseen verran, ennen kuin vaikenee:
”Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista.”
Vaikuttava päätös kirjalle – jään ihmettelemään näitä sanoja.
Päivän Raamatunjae Youversion kännykkäohjelmassa pysäytti ajatukset. Elämme maailmassa ja maassamme erikoisia aikoja. Tiukat toimet korona-viruksen taltuttamiseksi havahduttavat siihen, kuinka äkkiä kaikki voivatkin olla täällä toisin.
Tuo Raamatunajae on: ”Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra.” Jae löytyy Jeremian kirjan luvusta 29 ja jakeesta 13 ja 14
Kun katsoo, millaisessa tilanteessa Jumala on sanansa omilleen antanut, niin huomaa että tuolloin on eletty vaikeita aikoja. Vaikeitten aikojen keskellä meitä kutsutaan etsimään Jumalaa ja Hänen tahtoaan.
Samaisessa Jeremiankirjan katkelmassa on kaksi muutakin kohtaa, jotka usein nostetaan esille. Toisena on ohje, kuinka tulee elää tuolla vaikeuksien keskellä: ”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.” (Jer. 29:7) Kolmantena tulee kuva, josta ymmärrämme miten Jumala tahtoo meitä kohdata: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)
Päivän Raamatunjakeen äärelle pysähtyminen johdattaa miettimään ajankäyttöä vaikeitten tilanteiden keskellä. Jeremian kirjan sanoista nousee toivo, joka kantaa eteenpäin. Jumalaan keskittyminen, Hänen tahtonsa etsiminen johdattaa meidät toimimaan kaupunkimme parhaaksi, kääntämään huomiomme omasta huolesta yhteiseen hyvään. Kolmas katkelma näyttää meille Jumalan kasvot. Vaikka olosuhteet lyövät meitä, Jumalalla on meistä hyvät ajatukset – Hän tarjoaa meille tulevaisuuden ja toivon.
Tämä kaikki on Jumalan puhetta omilleen. Hänen omaksi voimme jättäytyä tässä hetkessä. Omat voimamme ovat rajalliset ja niillä emme yllä Jumalan luo. Kun käännymme Hänen luo yksinkertaiseti jättäyten Hänen huomaansa, Hän vahvistaa meitä. Jeesus, tässä olen, opeta minulle elämän tarkoitus ja johdata minut tässä eteenpäin. Aamen.
