Pitkä pätkä on vierähtänyt bloggaamatta. Välillä elämässä on aikoja, jolloin joutuu jotain pudottamaan pois matkasta. Joskus taas jotain vain putoaa pois matkasta.
Kun sitten kuluu aikaa, voi tuntua ettei enää osaa palata tuon taakseen jättäneen asian pariin. Joskus on voi olla hyväkin, että jotain jää taakse, eikä siihen enää palaa. Mutta itse sain tässä pienen muistutuksen siitä, millainen ihminen on. Olosuhteiden ohjaamana joudun pitämään pientä taukoa itselle niin mieleisestä harrastuksesta kuin pyöräily. Maantiepyörä ja 50 – 100 kilometrin lenkit eivät nyt ole sopivia. Kun tätä asiaa sulattelin, eräänä aamuna heräsin ajatukseen. Minulla oli takavuosina Kickbike potkupyörä. Potkiskelin sillä silloista työmatkaani. Matkaa kertyi päivälle noin 30 kilometriä. Kaksi tai kolme kertaa viikossa tein tämän matkan. Kun lapsemme kasvoivat kodista ulos, myimme omakotitalomme ja ylimääräisen irtaimiston. Silloin laitoin Kickbiken myös myyntiin. Nyt aamun ajatus oli hankkia Kickbike ja potkiskella sillä.
Ajatukseen heräämisestä alkoi tapahtua, minulla oli jo vuorokauden päästä hyvä käytetty Kickbike. Tori.fi palveluun tuli soipivasti juuri tuona päivän hyvä yksilö hyvin lähelle myyntiin. Sitten kun tuli aika lähteä lenkille, tein yllättävän huomion: Vaikka oli kulunut vuosia potkimatta, niin pyörän selkään noustua kaikki tuli jostain kuin olisi eilen potkiskellut. Potkua löytyi, alamässä veti vaistomaisesti kyykkyyn ja sai mielettömät vauhdit aikaiseksi. Kaarteiden kanttaus toi mieleen aikaisemman kokemuksen jossa yhdistyy potkupyöräily ja talvella laskettelusuksilla rinteessä kurvailu. Kerrassaan yllättävää, kuinka kaikki vanha ja koettu oli hetkessä jälleen käytettävissä – potkuttelutaito ei ollut kadonnut minnekkään!
Niin, pitkä pätkä on kulunut bloggaamatta. Selityksiä löytyy, ajankäyttö on ohjaantunut muualle, sivustoni särkyi ja sen korjaaminen venyi tolkuttomasti jne. Mieleen tuli jossain vaiheessa, että ei ehkä enää bloggaaminen suju. No näppäimistön ääressä tuntuu nyt, että jälleen juttua pukkaa.
Luin Raamatusta aamupalan jatkeeksi pätkän. Galatalaiskirje oli lukuvuorossa ja siinä yksi jae sai pysähtymään. Jae myös synnytti ajatuksia.
”Kun kuitenkin tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä lain vaatimia tekoja vaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen, olemme mekin uskoneet Jeesukseen Kristukseen, jotta tulisimme vanhurskaiksi häneen uskomalla emmekä tekemällä lain vaatimia tekoja. Eihän kukaan ihminen tule vanhurskaaksi tekemällä mitä laki vaatii.” Gal. 2:16
Pysähtymiseni vaatii selitystä. Lain teoilla ymmärrän sitä, että ihminen koettaa elää moraalisesti oikein hyvin. Tämähän on ihan hyvä juttu. Mutta ajatukseeni sekoittui seuraava ajatuskulku: Sitä voi koettaa elää niin hyvin, että kelpaisi Jumalalle. Tämäkin sinänsä ihan hyvä tavoite. Galatalaiskirjeessä tuodaan esille sitä, että emme kuitenkaan voi saavuttaa Jumalalle kelpaavaa taydellisyyttä elämällä hyvin. Se ei vain onnistu meiltä ja toiseksi, sitä ei meiltä edes vaadita.
Ihminen kelpaa Jumalalle Jumalan suunnitelman mukaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen.
Palataan sorvin ääreen. Moni asia on voinut jäädä taakse. Joitakin kaipaa, joistakin tahtookin pysyä edelleen erossa. Mutta potkupyöräkokemus muistuttaa, että ”sen minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.” Potkupyöräkokemus rohkaisee palaamaan niihin hyviin vanhoihin asioihin, joita todella kaipaa. Mielessäni on tämä: saattaa olla, että usko Jeesukseen Kristukseen on jäänyt taakse. Mutta sydämessään sitä kaipaa tuota aikaa kun usko sai lämmittää sydäntä, ohjata elämää – kuljettaa monien muiden kanssa hyvää iankaikkiseen elämään vievää tietä. Niinkuin Galatalaiskirje tähdentää, kyse ei ole lihasmuistista. Ei tarvitse yrittää rakentaa uskonelämää uudelleen. Yksinkertaisesti voi kääntyä rukouksessa Jeesuksen Kristuksen puoleen ja pyytää hän virvoittamaan ja luomaan usko ja elämä sydämeen uudelleen. Yllättäen sitten huomaa palanneensa tuttuun ja turvalliseen.
