Istuskelin luonnonhelmassa lähes niin kaukana mediavirrasta, kuin ihminen nykyään voi olla. Silloin mieleeni heräsi ajatus voimasanasta, jonka voima on kaikkia voimasanoja suurempi. Tai oikeastaa voimasanasta, jolla on oikeasti voimaa.

Tuota voimasanaa viljellessä voi todellakin havaita sen voiman. Toki onhan toisillakin voimasanoilla voimaa. Itse ainakin alan hyvin äkkiä vierastaa tilannetta, jossa voimasanat vilisevät – eli niillä on voimaa työntää minut luotaan. Mutta tällä voimasanalla vahvistettuja hetkiä en vierasta, ne eivät työnnä luotaan.

Oikeastaan koko mietintä lähti liikkeelle, kun ostin mökkilukemiseksi kirpputorilta Aku Ankan taskukirjoja. Mieleeni tuli lapsuudessa lukemani ”Perhonen sentään” painos. Näin vuosia myöhemmin jäin miettimään, että onko tuo itsenikin joskus viljelemäni ”Perhonen sentään” jokin kiertoilmaisu jollekkin voimasanalle. Voi kyllä olla, että se on kuitenkin enemmän positiivinen huudahdus, kaiken mennessä ns. putkeen – näinhän sitä itse on tullut käytettyä ja tuo käyttö on saanut jotenkin alkunsa nimenomainen taskukirja kädessä. Mutta pitäisi tehdä pieni tieteellinen tutkelma, jotta asianlaita tulisi oikein selvitettyä. Ilman tutklmaa voisi kyllä olettaa, ettei lapsille suunnatussa lehdessä ole mitään kätkettyä voimasanojen käyttöä.

Niin, mutta se voimasanojen voimasana. Siitähän tässä nyt on kyse. Sehän alkaa A:lla. Eli on hyvä aloittaa kaikki ihan alusta, aakkosten ensimmäisestä kirjaimesta. Tuon voimasanan etymologia juontuu verbistä ”antaa” (Näin tekoäly osaa kertoa). Kolme ensimmäistä kirjainta siinä onkin aivan samat, mutta sitten mennään toiseen suuntaan ja kurvataan e-kirjaimeen. Joskus vastahakoinen voimasanan käyttäjä venyttää tuota e-kirjainparia tarpeettoman pitkäksi, saaden sanaan vastentahtoisen sävyn aikaiseksi. Mutta reilusti ja suoraa sanottuna sana menee näin: Anteeksi. Ja tuolla sanalla on kyllä voimaa avata vaikka minkälaisia solmuja.