Olen saanut kristillisen kasvatuksen ja omannut uskon lapsesta asti. Iltarukoukset, Raamatun kertomukset ja pyhäkoulu – nämä ruokkivat uskoani ja kuljin muiden mukana uskontiellä. Rippikoulun myötä ystäväjoukko jakaantui niihin, jotka jättivät uskontien taakse ja niihin, jotka jatkoivat uskontiellä. Minä jäin puoliväliin jääden kulkemaan näillä kahdella tiellä.
Olin voimaton asian suhteen. Mieleni teki seurata Jeesusta, kulkea uskon tiellä, mutta jalkani kuljettivat toisaalle. Tunsin selvästi Jeesuksen kutsun: ”Seuraa minua”, mutta en pystynyt antautumaan hänelle.
Jumala ei päästänyt irti. Hän veti liki vuoden puoleensa ja salli minun horjua kahden tien välillä. Lopulta tulin rajalle. Liikenteessä jouduin vaaratilanteeseen, jossa ymmärsin, että kaikki voi olla muutamassa sekunnissa ohi. Tunsin tuon keskellä vielä Jeesuksen kutsun. Nyt vastasin, ”minä seuraan”. Vaaratilanne olikin yllättäen ohi, mutta se antoi voiman tehdä päätöksen.
Tästä alkoi uusi aika, aikuisen uskon aika, jossa myös toinen jalka nousi taivastielle. Nyt vuosikymmenien jälkeen näen, että Jeesus on johdattanut. Hän on johdattanut ja varjellut monelta karikolta. Hän on ollut mukana vaikeissa ja mahdottomilta tuntuvissa hetkissä. Hän on antanut suunnan elämään ja kuljettanut eteenpäin. Johdatuksen keskeinen elementti on ollut Raamatun sanat, Pyhä Henki sisimmässä, seurakunta ja uskontoverit.
Jeesus sanoo ”Seuraa minua”. Tähän kysymykseen kun vastaa myöntävästi, pääsee hyvän Paimenen, Jeesuksen johdatukseen.