Kasvua, kiitos

Olin nuori, olimme pyöräretkellä. Poljimme neljän, viiden polkijan letkassa vaihtaen välillä vetovastuuta. Taisin olla joukon nuorin ja kokemattomin, joten minua ei ollut keulille laitettu. Matkaa ollessa enää jäljellä parikymmentä kilometriä, kyllästyin letkan hitaaseen edistymiseen. Päätin laittaa vauhtia ja suuntasin keulille. Siihen asettuessani, huomasin ilmanvastuksen nujertavan vauhtini ja ei mennyt kauaakaan, kun ymmärsin, etten saa meitä kulkemaan lujempaa, ennemminkin vauhtimme hyytyy entisestään. Luovutin ja palasin letkaan.

Muisto on matkannut mukanani. Ymmärsin, että keulilla joutuu tekemään enemmän töitä, ilmanvastus on aivan eri siellä, kun muiden perässä ajaessa. Perässä on helppo huutaa vauhtia lisää.

Hyvät oivallukset kestävät aikaa. Toisinaan ne eivät kanna läpi elämän muuttumattomina: tulee vastaan uusia tilanteita, jotka laajentavat oivallusta. Kukaan ei voi olla koko elämäänsä perässä kulkija. Kasvamme eläessämme. On mahdotonta pysyä nuorena ja kokemattomana koko elämää.

Raamatussa meitä kehotetaan olla ajattelematta itsestämme liikoja:

”Älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut.” Room. 12:3

Nämä sanat eivät edusta pysähtynyttä maailmaa. Kaikki kulkee eteenpäin ja sanoihin on palattava yhä uudestaan ja uudestaan uusissa tilanteissa. Joskus voi olla niin, ettei ajattele itsestään liikaa, jos näkee että on mentävä keulille halkomaan ilmaa auttaen muita jaksamaan – sellaista elämä on, kasvua.

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *