Happotesti ja rukous

Astuin aamulla bussista torille. Junan lähtöön oli 20 minuuttia. Kävelin hänen ohi, hän veti tölkistä kenties päivän ensimmäisiä siivuja. Pysähdyin ja kysyin: “kuinka menee?”. Hän sanoi, että mikäs tässä, viiden päivän katkolta tuli ja heti piti vähän olutta kulauttaa, lonkkakin kuulemma vaivasi.

Kerroin olevani uskovainen, Jeesukseen uskova. Hän nyökkäili ajatellen, että pitipäs sattua ikävästi – luuli varmaan saavansa nuhdesaarnan. Kysyin, saanko rukoilla hänen puolestaan. Hän ilahtui ja sanoi että toki ja ojensi minulle kätensä. Otin siitä kiinni ja rukoilin: ”Jeesus ole mukana Paten* elämässä. Sinä rakastat Patea ja hän on sinulle tärkeä. Jeesuksen Kristuksen nimeen.” Hän kiitti rukouksesta. Vaihdoimme vielä muutaman sanan, mutta sitten minun piti jatkaa matkaa juna-asemalle. Hän toivotti perääni pärjäämistä ja kannusti meitä molempia pitämään huolta itsestämme.

Kuunteli eKirjastosta Happotesti kirjan. Kalle Lähde on sen kirjoittanut. Omakohtaisista kokemusmaailmasta nouseva kuviteltu kertomus siitä, kuinka alkoholismi kietoutuu ihmismieleen ja kuljettaa kohti hämärää. Kirjan seuraava osa, Loppuluisu on vielä kuulematta. Se kuitenkin odottaa puhelimessani hetkeään.

Happotesti herättää myötätuntoa alkoholismiin. Se näyttää miten se sitoo kantajansa.

Istun junassa ja naputtelen tätä kirjoitusta. Pate jäi torille. Olen saanut kohdata elävän Jumalan. Häntä voi lähestyä rukoillen. Hän puhuu meille Raamatun kirjoituksissa. Juuri ennen bussille lähtöä luin kohdan, jossa Jeesus sanoo:

”Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”, Matteuksen evankeliumi, luku 18, jakeet 19 ja 20.

Luotan tähän sanaan ja olen varma, että Jeesus on Paten matkassa mukana. He molemmat varmasti odottavat meidän huomaavan heidät.

*) nimi muutettu

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

Viimeiset kohtaamiset

Muistan edelleen, kuinka seisoimme vierekkäin ja juttelimme. Hän oli tullut hautajaisiin ja minä kättelin kaikki muistotilaisuuteen saapujat ja lähtijät. En ollut häntä ennen tavannut. Hän oli edesmenneen ystävä ja nyt hämillään elämän katoavaisuudesta. Kun olimme jutelleet, hän lähti kotiinsa. Seuraavalla viikolla kuulin, että hänen aikansa keskellämme oli päättynyt. Tuli aamu, jolloin ei enää noustu sängystä.

Se oli meidän viimeinen kohtaaminen. Muitakin viimeisiä kohtaamisia on elämänvarrelle mahtunut. Muistan kiukkuisen sähköpostin ja sen, että tämä minulle tuntematon henkilö oli pian viestin jälkeen kuollut liikenneonnettomuudessa. Tapasin harrastustuttavan kesäisessä kirjastossa, hän ei ollut saanut nukuttua ja etsi lukemista. Toivoi, että löytäisi jotain, joka toisi unen. En muista, mitä hän lainasi, mutta juhannus hukutti hänet tullessaan.

Olen voimieni tunnossa, elämä virtaa suonissani. Muistan rallikuskin sanoneen kilpailemisesta ”kaikki voi olla äkkiä toisin”. Vaikka elämä ei ole rallikilpailu, niin silti sanat jäivät mieleen. “Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen.” Sanotaan Raamatussa Psalmissa 90, jakeessa 12.

Opskellessani ammattikoulussa, teimme iskuvasaralla lujuustestin. Karkaisimme metallisauvan ja laitoimme sen pidikkeeseen. Siihen sitten pitkän varren päässä oleva kolmiokärkinen vasara iski. Vedin vasaran lähtöasentoon, se heilahti hartian korkeudelta kohti sauvaa murtaen sen. Vasara jatkoi matkaa ja palasi takaisin kohti lähtötilannetta. Kumarruin poimimaan sauvani ja kun nousin, vasaran seuraava isku leikkasi kohtaa, jossa pääni oli juuri ollut. Oli hiuskarvan varassa, että matkani olisi päättynyt siihen – en voinut ymmärtää, että kaikki olisi ohi niin nopeasti.

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

Isku suoraan seinään

Olin yläasteella. Koulun kiusankappale oli kimpussani jälleen. Minun mittani tuli täyteen ja löin. Hän ehti väistää ja nyrkkini osui sisäseinän betoniseen ulkonurkkaan. Käteen sattui valtavasti. En pärjännyt kivun kanssa, lähdin terveyskeskukseen. Terveyskeskukseen päästyäni käsi oli turvonnut ja haskan riisuminen vaikeaa. Olin murtanut luuni, pikkusormen rystysen takaa.

Se oli ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kerta kun nyrkillä vastasin. Kun ristin käteni, sormenpääni tuntee yhä tuon murtuneen kohdan – siihen jäi pysyvä jälki. 

Tänään luen Raamatusta: “Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” (Roomalaiskirje 12:21). 

Turvautuminen väkivaltaan ei ratkaise väkivaltaa – se vain lisää sitä. Pahaa ei voi pahalla nujertaa, siihen tarvitaan hyvyyttä. 

Aina ei ole kyse fyysisestä voimankäytöstä, sanatkin sopivat siihen. ”…kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän!” Jaakob kirjoittaa (Jaak. 3:5).

Sanat ovat myös väkivaltaa. Niillä voi saada aikaan jotain sellaista, mikä viiltää ja mitä ei enää saa pysäytettyä – syntyy noidankehä – kierros kierrokselta kaikki menee yhä enemmän ja enemmän väärin. Kierre on katkaistava. Paras on olla kokonaan käynnistämättä sitä, mutta koska se on jo käynnissä, sen voi pysäyttää vain kääntämällä suuntaa. Pahan voi voittaa vain hyvällä, isku suoraan seinään on hyvä opetus.

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

Surullisen hahmon ritari

Näin unta. Olin hississä ja meitä oli siellä kolme. Vieressäni seisoi mies ja vastapäätä seisoi toinen, hänen kasvot olivat minuun päin. Hissi lähti putoamaan holtittomasti. Hätäännyin, rukoilin ääneen – rukoilin Jeesusta auttamaan. Vieressäni oleva ryhtyi hokemaan kauhuissaan ”Jeesus, Jeesus”. Kolmas vain seisoi kauhusta jähmettyneenä. Hän ei tehnyt mitään, hänen suunsa pysyi kiinni. Hissi jatkoi holtitonta tippumista, yhtäkkiä se rauhoittui ja pysähtyi pehmeästi. Ovet avautuivat. Suuni kävi kiitokseen, vieressäni oleva liittyi kiitokseeni, mutta kolmas katsoi meitä edelleen kauhusta jähmettyneenä. Olimme kaikki pelastuneet murskaantumasta putoavan hissin mukana. Lähdimme iloiten hissistä, minä ja vieressäni ollut. Kolmas jäi seisomaan paikalleen.

Tämä oli uneni. En käy sitä suuremmin pohtimaa, sen vain totean, että koin ääneen lausutun rukoukseni kutsuneen vierelläni olleen huutamaan Jumalaa apuun. Jostakin syystä kolmannen suu pysyi kiinni. Me kaikki kuitenkin pelastuimme. Osasimme siitä myös iloita, minä ja rukoukseeni yhtynyt.

Tämä unesta. Jokainen meistä näkee unia. Harvoin niissä on mitään järkeä. Olin juuri muutamaa päivää aiemmin ollut laulattamassa joululauluja kapakassa, itseasiassa kahdessa kapakassa. Toisessa niistä juttelin miehen kanssa, hän kertoi olevansa ateisti. Kysyin häneltä, rukoileeko hän koskaan. Hän sanoi, että ei. Minusta tämä tuntui kovalta. Jotenkin koin hänen olemuksensa hissiin jähmettyneen hahmossa. Minusta hahmossa oli jotakin surullista. Hän ei voinut edes hädän hetkellä rukoilla.

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

Hengellinen lama

Kuvassa kaavio lähetyskäskystä. Kaaviossa on on ympyrä ja siitä nuolia joka suuntaan. Kolmen nuolen nimet ovat läetyskäskyn mukaan Opettakaa, Noudattajaa ja Menkää ja Tehkää. Nämä nuolet johdattavat Jeesuksen luo.
lähetin Matt. 28:18-20

Kävelin mietteissäni junapysäkille. Pohdin termiä hengellinen lama. Pysäkille päästyäni mieleeni välähti kuva erisuuntin osoittavista nuolista, erityisesti ylös ja oikealle olevista. Kun junassa istahdin alas, otin ruutuvihkon ja hahmoittelin kokemani. Seuraavana viikonloppuna piirsin kuvan lopullisen muodon.

Kaksi Raamatunkohtaa tuli kuvan äärellä mieleeni, ensinnäkin Jeesuksen lähetyskäsky Matteuksen evankeliumin lopussa ja toisena, hieman myöhäisempänä ajatuksena vertaus palvelijoille uskotuista rahoista, tämä vertaus löytyy Matteuksen luvusta 25.

Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Matt. 20:18-20

Kuvassa on vaakasuora asteikko nollasta sataan ja pystysuunnassa asteikko miinuksesta plussaan. Kun ollaan miinuksen puolella, syntyy ruumiita ja kun ollaan plussan puolella, syntyy seuraajia. Nollassa ei tapahdu enää mitään ja sadassa tapahtuu paljon.

Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ‘Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ Matt. 25:24-25

Yhden talentin palvelijan koen päätyneen vasempaan yläkulmaan, pysähtyneeseen, mutta tietoiseen tilaan.

En tiedä, onko kuva teologisesti ja mekaanisesti pätevä. Kuitenkin vahvasti koen sen puhuvan siitä todellisuudesta jota lähetyskäsky heijastelee. Käskyssä on kolme merkittävää piirrettä, opettaminen, noudattaminen ja menkää ja tehkää. Kun operoimme kaikilla näillä kolmella akselilla, moni saa kulkea Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen luo. Hengellisen laman avain on lähetyskäskyn todeksieläminen.

Valokuvia aamusta 26.5.2018

Toteutin pitkään kyteneen kaipuuni olla aamusta kuvaamassa. Alunperin ajattelin olla liikkeellä heti auringon noustua, mutta nyt starttasin vasta kuudelta. Ehkä seuraavalla kerralla lähden riittävän ajoissa ja saan nousevan auringon tuomaa tunnelmaa kuviin.

Aloitin kuvaamisen Kuopion Saaristokadun Pölhön saaren luota. Kuvasin siitepölyä vedessä, pientä männyntaimea ja sitten nämä sorsat. Vastaavia kuvia on varmasti otettu paljon, mutta tämä on aivan pyörätien vierestä, josta päivittäin ajaa sadat, ellei tuhannet pyöräilijät ohi. Kuvatessa ehkä kymmenen ohitti paikan.

Pölhön luota jatkoin poispäin kaupungista kohtaan, jossa tämä linutpariskunta pesii vuodesta toiseen. Muutamana viimevuonna pesintä ei tuottanut tulosta. Tänävuonna pesän paikka oli vaihtunut kauemmaksi pyörätiestä. Kallaveden vesi on niin korkealla, ettei entiseen paikkaan voinut pesää tehdä. Toivon että nyt onnistaa ja jälkikasvua syntyy. Oli ilo huomata heidän palanneen, monet kerrat pyöräilin paikan ohi odottaen  näkeväni linnut pesänteossa.

Puun lehdet ovat aina mielenkiintoisia, myös suoraan alhaalta katsottuna. Kuvasin muitakin kasveja, mutta niistä kuvista yksikään ei yltänyt esilletuotavaksi.

Päätin kuvata pysähdyspaikan, jossa Saaristokadun jäätelökioski sijaitsee. Reilun tovin hain kuvakulmaa, joka toisi kuvaan jotakin. Löysin kuvakulman, mutta aamu oli jo niin pitkällä, etten ole tyytyväinen valoon. Aiemmin olisi saanut kenties kellerystä tien heijastukseen ja se olisi nostanut kuvaa,  myös pieni alivaloitus olisi ollut paikallaan. Ehkä palaan joskus uudelleen tähän kuvakulmaan.

Siltojen jälkeen kiinnitin huomiota uusien talojen pihoihin syntyneisiin auringon heijastuksiin. Haeskelin kuvaa, joka taltioisi tunnelman parhaiten. Aurinko on vielä riittävän alhaalla ja heittää seiniin varjoja. Kuinka kiva onkaan tässä valossa kävellä postilaatikolle ja selailla kävellessään sanomalehteä.

Viimeinen kohde kuvaretkellä oli tämä liikenneympyrässä oleva kalanruototaideteos. Monet kerrat olen sitä kuvannut – tämä on Saaristokadun taideteoksista minun suosikkini. Nyt hain ja hain kuvakulmaa mikä teksi teokselle oikeutta. Lopulta, viimeisimpinä kuvina otin tämän. Olen todella tyytyväinen kuvaan, nappasin vihdoin sen!

Nousin pyörän selkään ja ajoin kotia. Kerran sorruin vielä kaivamaan kameran esiin, mutten saanut mitään järkevää aikaan. Aamukahvin jälkeen päätin osallistua Valkeisenlammella järjestettävään hyväntekeväisyysjuoksuun. Lämmitellessä lähtöviivalla aktiivisuusmittari täräytti 100 prosentin tervehdyksensä ja sitten juostiin.

Katkeruuden versoja kaatamaan

Naapurin kanssa kaadoimme tonttejamme erottavan pensasaidan. Noin 15 vuoden aikana aita oli kasvanut ja rehotti lähes villin näköisenä syöden molempien tonteilta tarpeettomasti tilaa. Kun kevätauringon paisteessa aidan kaatamista ajattelin, niin ensimmäinen mieleeni tullut syy oli se, että ruohoa leikatessa sen lähelle ei tahtonut edes ylettää kun retkottavat oksat estivät lähestymisen.

Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet. (Hebrealaiskirje, luku 12, jae 15)

Katkeruuden versot toimivat samoin kuin villiintynyt pensasaita. Ne tekevät lähestymisen vaikeaksi. Kohdatessa joutuu väistelemään ja etsimään tietä versojen läpi.

Kavahdin, kun koin että itsellänikin on noita katkeruuden versoja. Nämä versot ohjaavat käyttäytymistä monin tavoin. Tuuli ottaa niihin, ne estävät välillä kulkemista ja kohdatessa toisia, niillä saattaa tökätä toista silmään.

Katkeruuteen meitä ajaa moni asia. Katkeruuteen ajaa myös tila, jossa ei ole mahdollisuuksia käsitellä asioita – asioita, jotka tahtovat kasvattaa katkeruuden versoja. On kaikkien etu, että asiat käsitellään ja katkeruuden mahdollisuudet karsitaan – Niinkuin Raamatun sanassa sanotaan, yksikin katkeruuden verso saastuttaa monet.

On aika kevätleikkuulle, niin puutarhassa kuin itsessään.

 

Sanat, jotka tulivat kohti

 

Istuin junassa, aamupalan jälkeen tapani mukaan luin Raamattua. Jatkoin Jeremiankirjan lukemista siitä mihin olin jäänyt, kunnes sanat pysäyttivät. Yritin ottaa aamuhämärässä tärisevässä junassa kuvaa kohdasta ja laittaa sen twitteriin. Joka kerta kuvan ottaminen epäonnistui, salamalla se olisi onnistunut, mutten koskaan käytä salamaa.

Hetken pohdinnan jälkeen päädyin tekemään jakeesta Junioriavain opetuksen ja lopulta työstin myös ylläolevan kuvan. Junioriavan tulee Radio Dein taajuuksilla viikonloppuna 24. ja 25.2. Myöhemmin se löytyy avaimia.net kanavalta internetistä (tässä linkki Junioriavaimiin).

Eilen aamulla kävin kävelyllä ennen töihin käymistä. Kävelin asuinaluettani ympäri rukoillen ja miettien mitä voisikaan tapahtua, jos kävisin rukoukseen alueen puolesta yhä uudelleen ja uudelleen. Mielessä pyöri tekemäni Kertomus kentiltä, Pienten alkujen päivä (voit kuunnella tästä). Tuossa kertomuksessa eräs nainen päätyy rukoilemaan ja jatkamaan rukoustaan. Aluksi ei tapahtunut mitään, mutta pitkän ajanjakson jälkeen näki selvästi jotain tapahtuneen.

Ostin itselleni talvilenkkarit ja niillä myös mainitsemani kävelylenkin tein. Saman päivän iltana kengillä hetken käveltyäni huomasin kantapäihini ilmestyneet rakot. Tänään en päässyt kävelylle, rakkoja joutui lepuuttamaan. Mutta Raamatun sana ei jätä rauhaan, se tulee kohti kun sen kanssa on kasvotusten. Tämän tahdon jakaa kanssasi, toivon ettei nämä Jumalan sanat jätä sinua rauhaan:

“Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.”

– Jer. 29:7

 

Huojuu, kunnes kaatuu

Huojuva torni pelissä kasataan puupalikoista torni, josta pitää poistaa palikoita. Palikoita poistetaan vuoronperään kunnes torni ei enää pysy pystyssä ja se kaatuu. Kun kaatuminen lähtee käyntiin, ei ole enää mitään tehtävissä – juuri irroitettua palasta ei enää saa takaisin paikalleen korjaamaan tilannetta ja jos näin pystyisi tekemään, torni tuskin jäisi siitäkään huolimatta pystyyn.

Huojuu, kunnes kaatuu. Näin peli kulkee.

Miksi moista peliä olisi nyt mietittävä? Ehkä siksi että kirjoitin siitä kirjoitukseni alkuun. Tarvitsen jotain johon samaistut, joka koskettaa ja herättää kiinnostuksen. Jos haluan kohdata sinut sillä mitä sanon, minun tulee saada sinut kuulemaan, tai siis lukemaan ja siten kuulemaan minua.

Huojuva torni peli päättyy tornin kaatumiseen. Puupalikat vierivät pitkin pöytää mikä minnekkin, eikä tornista jää juuri mitään jäljelle – se siitä, sitä ei enää ole.

Ymmärrät hyvin, etten kirjoita puupalikoista – vaikka niitä kokoajan pyörittelen. Kirjoitan elämästä. En osaa sanoa suoraan, mutta haen sanoja kertoakseni jotain. Kun kirjoittaa elämästä, kirjoittaa suuresta asiasta. Elämä koskettaa jokaista, jokaisella on siitä jonkinlainen kokemus – mutta silti tahdon kertoa jotain lisää.

Mitä haluan kertoa? Se on se, että huojuu, kunnes kaatuu. Tämä on todellisuus. Huojumme elämässä kunnes kaadumme. Tahdon kutsua sinua tutustumaan syliin, johon on hyvä kaatua. Siksi jaan tässä Raamatunopetussarjan, sarja koostuu viidestä noin seitsemän minuutin osasta – ne ovat hyviä palikoita huojuvaan torniin:

Uskon yksinkertaisuus – Raamattuavainopetussarja kristinopin alkeista, Veijo Olli 

 

 

Salli itsellesi mahdollisuus kohdata Jumalan armo

Keväällä kirjoitin kaksi hartauskirjoitusta Uusi Tie lehteen. Tässä toinen, Armahtakaa teemainen kirjoitus.

Armahtakaa – pyhäpäivä, Joh. 8:2-11

Ja varhain aamulla hän taas saapui pyhäkköön, ja kaikki kansa tuli hänen luoksensa; ja hän istuutui ja opetti heitä. Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle ja sanoivat Jeesukselle: “Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä. Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?” Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: “Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”. Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan. Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään. Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: “Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?” Hän vastasi: “Herra, ei kukaan.” Niin Jeesus sanoi hänelle: “En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee”

 

Päivän tekstissä on kysymys elämästä ja kuolemasta, synnistä. Tästä huolimatta voi huomata jonkin muun olevan kertomuksen keskiössä. Keskiössä on se, että Jeesus armahtaa. Tämän armahduksen ymmärtäminen ei ole aivan helppoa. Tarvitsemme rautalankaa, mallin, joka auttaa meitä näkemään syvemmälle tuttuun kertomukseen.

Nainen on tehnyt synnin, kuten hänen kanssaan ollut mieskin. Moni salaa syntinsä, piilottaa sielunsa syvyyksiin, koetta unohtaa ja kenties kääntää mielessään oikeaksi. Tästä seuraa monenlaisia vaikeuksia ja pelko edessä olevasta tuomiosta.

Nyt nainen on jäänyt kiinni, eikä voi piilotella syntiään. Kiinnijääminen on armoa, se tuo mahdollisuuden tunnustaa syntinsä. Syntinsä tunnustaminen on Jumalan ihme. Se ei jätä kylmäksi – syntien tunnustaminen tekee työtä niin tunnustajassa, kuin niissä jotka ovat osallisia tunnustuksesta.

Ilmeisen synnin edessä Jeesus sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.”. Mistä Jeesuksen sanat kertovat? Ne kertovat siitä että meistä jokainen kyllä tietää tehneensä syntiä. Kertomuksessa ei löytynyt ketään, joka olisi enää Jeesuksen sanojen jälkeen heittänyt kivellä naista, naista jonka synti oli raahattu kaikkien näkyville. Jeesuksen sanat herättivät jokaisessa synnintunnon.

Naisen syyttäjät oman syyllisyytensä nähdessään lähtivät pois yksitellen ja jäljelle jäi vain Jeesus ja nainen. Mitä tässä tapahtui? Toiset salasivat syntinsä ja vetäytyivät pois menettäen armon. Itkekäämme heidän perään! Toisin kuin aviorikoksesta tavattu nainen, he eivät jättäytyneet synteineen Jeesuksen jalkojen juureen.

Tässä on kysymys elämästä ja kuolemasta, iankaikkisesta elämästä ja kuolemasta! Jumala on valmis armahtamaan meitä, mutta tulemmeko me synteinemme Hänen luo saadaksemme armon? Nyt on aika armahtaa itseään, päättää pakomatka Jeesuksen jalkojen juureen ja vastaanottaa syntien anteeksiantamus.