Surullisen hahmon ritari

Näin unta. Olin hississä ja meitä oli siellä kolme. Vieressäni seisoi mies ja vastapäätä seisoi toinen, hänen kasvot olivat minuun päin. Hissi lähti putoamaan holtittomasti. Hätäännyin, rukoilin ääneen – rukoilin Jeesusta auttamaan. Vieressäni oleva ryhtyi hokemaan kauhuissaan ”Jeesus, Jeesus”. Kolmas vain seisoi kauhusta jähmettyneenä. Hän ei tehnyt mitään, hänen suunsa pysyi kiinni. Hissi jatkoi holtitonta tippumista, yhtäkkiä se rauhoittui ja pysähtyi pehmeästi. Ovet avautuivat. Suuni kävi kiitokseen, vieressäni oleva liittyi kiitokseeni, mutta kolmas katsoi meitä edelleen kauhusta jähmettyneenä. Olimme kaikki pelastuneet murskaantumasta putoavan hissin mukana. Lähdimme iloiten hissistä, minä ja vieressäni ollut. Kolmas jäi seisomaan paikalleen.

Tämä oli uneni. En käy sitä suuremmin pohtimaa, sen vain totean, että koin ääneen lausutun rukoukseni kutsuneen vierelläni olleen huutamaan Jumalaa apuun. Jostakin syystä kolmannen suu pysyi kiinni. Me kaikki kuitenkin pelastuimme. Osasimme siitä myös iloita, minä ja rukoukseeni yhtynyt.

Tämä unesta. Jokainen meistä näkee unia. Harvoin niissä on mitään järkeä. Olin juuri muutamaa päivää aiemmin ollut laulattamassa joululauluja kapakassa, itseasiassa kahdessa kapakassa. Toisessa niistä juttelin miehen kanssa, hän kertoi olevansa ateisti. Kysyin häneltä, rukoileeko hän koskaan. Hän sanoi, että ei. Minusta tämä tuntui kovalta. Jotenkin koin hänen olemuksensa hissiin jähmettyneen hahmossa. Minusta hahmossa oli jotakin surullista. Hän ei voinut edes hädän hetkellä rukoilla.

Hengellinen lama

Kuvassa kaavio lähetyskäskystä. Kaaviossa on on ympyrä ja siitä nuolia joka suuntaan. Kolmen nuolen nimet ovat läetyskäskyn mukaan Opettakaa, Noudattajaa ja Menkää ja Tehkää. Nämä nuolet johdattavat Jeesuksen luo.
lähetin Matt. 28:18-20

Kävelin mietteissäni junapysäkille. Pohdin termiä hengellinen lama. Pysäkille päästyäni mieleeni välähti kuva erisuuntin osoittavista nuolista, erityisesti ylös ja oikealle olevista. Kun junassa istahdin alas, otin ruutuvihkon ja hahmoittelin kokemani. Seuraavana viikonloppuna piirsin kuvan lopullisen muodon.

Kaksi Raamatunkohtaa tuli kuvan äärellä mieleeni, ensinnäkin Jeesuksen lähetyskäsky Matteuksen evankeliumin lopussa ja toisena, hieman myöhäisempänä ajatuksena vertaus palvelijoille uskotuista rahoista, tämä vertaus löytyy Matteuksen luvusta 25.

Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Matt. 20:18-20

Kuvassa on vaakasuora asteikko nollasta sataan ja pystysuunnassa asteikko miinuksesta plussaan. Kun ollaan miinuksen puolella, syntyy ruumiita ja kun ollaan plussan puolella, syntyy seuraajia. Nollassa ei tapahdu enää mitään ja sadassa tapahtuu paljon.

Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ‘Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ Matt. 25:24-25

Yhden talentin palvelijan koen päätyneen vasempaan yläkulmaan, pysähtyneeseen, mutta tietoiseen tilaan.

En tiedä, onko kuva teologisesti ja mekaanisesti pätevä. Kuitenkin vahvasti koen sen puhuvan siitä todellisuudesta jota lähetyskäsky heijastelee. Käskyssä on kolme merkittävää piirrettä, opettaminen, noudattaminen ja menkää ja tehkää. Kun operoimme kaikilla näillä kolmella akselilla, moni saa kulkea Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen luo. Hengellisen laman avain on lähetyskäskyn todeksieläminen.

Valokuvia aamusta 26.5.2018

Toteutin pitkään kyteneen kaipuuni olla aamusta kuvaamassa. Alunperin ajattelin olla liikkeellä heti auringon noustua, mutta nyt starttasin vasta kuudelta. Ehkä seuraavalla kerralla lähden riittävän ajoissa ja saan nousevan auringon tuomaa tunnelmaa kuviin.

Aloitin kuvaamisen Kuopion Saaristokadun Pölhön saaren luota. Kuvasin siitepölyä vedessä, pientä männyntaimea ja sitten nämä sorsat. Vastaavia kuvia on varmasti otettu paljon, mutta tämä on aivan pyörätien vierestä, josta päivittäin ajaa sadat, ellei tuhannet pyöräilijät ohi. Kuvatessa ehkä kymmenen ohitti paikan.

Pölhön luota jatkoin poispäin kaupungista kohtaan, jossa tämä linutpariskunta pesii vuodesta toiseen. Muutamana viimevuonna pesintä ei tuottanut tulosta. Tänävuonna pesän paikka oli vaihtunut kauemmaksi pyörätiestä. Kallaveden vesi on niin korkealla, ettei entiseen paikkaan voinut pesää tehdä. Toivon että nyt onnistaa ja jälkikasvua syntyy. Oli ilo huomata heidän palanneen, monet kerrat pyöräilin paikan ohi odottaen  näkeväni linnut pesänteossa.

Puun lehdet ovat aina mielenkiintoisia, myös suoraan alhaalta katsottuna. Kuvasin muitakin kasveja, mutta niistä kuvista yksikään ei yltänyt esilletuotavaksi.

Päätin kuvata pysähdyspaikan, jossa Saaristokadun jäätelökioski sijaitsee. Reilun tovin hain kuvakulmaa, joka toisi kuvaan jotakin. Löysin kuvakulman, mutta aamu oli jo niin pitkällä, etten ole tyytyväinen valoon. Aiemmin olisi saanut kenties kellerystä tien heijastukseen ja se olisi nostanut kuvaa,  myös pieni alivaloitus olisi ollut paikallaan. Ehkä palaan joskus uudelleen tähän kuvakulmaan.

Siltojen jälkeen kiinnitin huomiota uusien talojen pihoihin syntyneisiin auringon heijastuksiin. Haeskelin kuvaa, joka taltioisi tunnelman parhaiten. Aurinko on vielä riittävän alhaalla ja heittää seiniin varjoja. Kuinka kiva onkaan tässä valossa kävellä postilaatikolle ja selailla kävellessään sanomalehteä.

Viimeinen kohde kuvaretkellä oli tämä liikenneympyrässä oleva kalanruototaideteos. Monet kerrat olen sitä kuvannut – tämä on Saaristokadun taideteoksista minun suosikkini. Nyt hain ja hain kuvakulmaa mikä teksi teokselle oikeutta. Lopulta, viimeisimpinä kuvina otin tämän. Olen todella tyytyväinen kuvaan, nappasin vihdoin sen!

Nousin pyörän selkään ja ajoin kotia. Kerran sorruin vielä kaivamaan kameran esiin, mutten saanut mitään järkevää aikaan. Aamukahvin jälkeen päätin osallistua Valkeisenlammella järjestettävään hyväntekeväisyysjuoksuun. Lämmitellessä lähtöviivalla aktiivisuusmittari täräytti 100 prosentin tervehdyksensä ja sitten juostiin.

Katkeruuden versoja kaatamaan

Naapurin kanssa kaadoimme tonttejamme erottavan pensasaidan. Noin 15 vuoden aikana aita oli kasvanut ja rehotti lähes villin näköisenä syöden molempien tonteilta tarpeettomasti tilaa. Kun kevätauringon paisteessa aidan kaatamista ajattelin, niin ensimmäinen mieleeni tullut syy oli se, että ruohoa leikatessa sen lähelle ei tahtonut edes ylettää kun retkottavat oksat estivät lähestymisen.

Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet. (Hebrealaiskirje, luku 12, jae 15)

Katkeruuden versot toimivat samoin kuin villiintynyt pensasaita. Ne tekevät lähestymisen vaikeaksi. Kohdatessa joutuu väistelemään ja etsimään tietä versojen läpi.

Kavahdin, kun koin että itsellänikin on noita katkeruuden versoja. Nämä versot ohjaavat käyttäytymistä monin tavoin. Tuuli ottaa niihin, ne estävät välillä kulkemista ja kohdatessa toisia, niillä saattaa tökätä toista silmään.

Katkeruuteen meitä ajaa moni asia. Katkeruuteen ajaa myös tila, jossa ei ole mahdollisuuksia käsitellä asioita – asioita, jotka tahtovat kasvattaa katkeruuden versoja. On kaikkien etu, että asiat käsitellään ja katkeruuden mahdollisuudet karsitaan – Niinkuin Raamatun sanassa sanotaan, yksikin katkeruuden verso saastuttaa monet.

On aika kevätleikkuulle, niin puutarhassa kuin itsessään.

 

Sanat, jotka tulivat kohti

 

Istuin junassa, aamupalan jälkeen tapani mukaan luin Raamattua. Jatkoin Jeremiankirjan lukemista siitä mihin olin jäänyt, kunnes sanat pysäyttivät. Yritin ottaa aamuhämärässä tärisevässä junassa kuvaa kohdasta ja laittaa sen twitteriin. Joka kerta kuvan ottaminen epäonnistui, salamalla se olisi onnistunut, mutten koskaan käytä salamaa.

Hetken pohdinnan jälkeen päädyin tekemään jakeesta Junioriavain opetuksen ja lopulta työstin myös ylläolevan kuvan. Junioriavan tulee Radio Dein taajuuksilla viikonloppuna 24. ja 25.2. Myöhemmin se löytyy avaimia.net kanavalta internetistä (tässä linkki Junioriavaimiin).

Eilen aamulla kävin kävelyllä ennen töihin käymistä. Kävelin asuinaluettani ympäri rukoillen ja miettien mitä voisikaan tapahtua, jos kävisin rukoukseen alueen puolesta yhä uudelleen ja uudelleen. Mielessä pyöri tekemäni Kertomus kentiltä, Pienten alkujen päivä (voit kuunnella tästä). Tuossa kertomuksessa eräs nainen päätyy rukoilemaan ja jatkamaan rukoustaan. Aluksi ei tapahtunut mitään, mutta pitkän ajanjakson jälkeen näki selvästi jotain tapahtuneen.

Ostin itselleni talvilenkkarit ja niillä myös mainitsemani kävelylenkin tein. Saman päivän iltana kengillä hetken käveltyäni huomasin kantapäihini ilmestyneet rakot. Tänään en päässyt kävelylle, rakkoja joutui lepuuttamaan. Mutta Raamatun sana ei jätä rauhaan, se tulee kohti kun sen kanssa on kasvotusten. Tämän tahdon jakaa kanssasi, toivon ettei nämä Jumalan sanat jätä sinua rauhaan:

“Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.”

– Jer. 29:7

 

Huojuu, kunnes kaatuu

Huojuva torni pelissä kasataan puupalikoista torni, josta pitää poistaa palikoita. Palikoita poistetaan vuoronperään kunnes torni ei enää pysy pystyssä ja se kaatuu. Kun kaatuminen lähtee käyntiin, ei ole enää mitään tehtävissä – juuri irroitettua palasta ei enää saa takaisin paikalleen korjaamaan tilannetta ja jos näin pystyisi tekemään, torni tuskin jäisi siitäkään huolimatta pystyyn.

Huojuu, kunnes kaatuu. Näin peli kulkee.

Miksi moista peliä olisi nyt mietittävä? Ehkä siksi että kirjoitin siitä kirjoitukseni alkuun. Tarvitsen jotain johon samaistut, joka koskettaa ja herättää kiinnostuksen. Jos haluan kohdata sinut sillä mitä sanon, minun tulee saada sinut kuulemaan, tai siis lukemaan ja siten kuulemaan minua.

Huojuva torni peli päättyy tornin kaatumiseen. Puupalikat vierivät pitkin pöytää mikä minnekkin, eikä tornista jää juuri mitään jäljelle – se siitä, sitä ei enää ole.

Ymmärrät hyvin, etten kirjoita puupalikoista – vaikka niitä kokoajan pyörittelen. Kirjoitan elämästä. En osaa sanoa suoraan, mutta haen sanoja kertoakseni jotain. Kun kirjoittaa elämästä, kirjoittaa suuresta asiasta. Elämä koskettaa jokaista, jokaisella on siitä jonkinlainen kokemus – mutta silti tahdon kertoa jotain lisää.

Mitä haluan kertoa? Se on se, että huojuu, kunnes kaatuu. Tämä on todellisuus. Huojumme elämässä kunnes kaadumme. Tahdon kutsua sinua tutustumaan syliin, johon on hyvä kaatua. Siksi jaan tässä Raamatunopetussarjan, sarja koostuu viidestä noin seitsemän minuutin osasta – ne ovat hyviä palikoita huojuvaan torniin:

Uskon yksinkertaisuus – Raamattuavainopetussarja kristinopin alkeista, Veijo Olli 

 

 

Salli itsellesi mahdollisuus kohdata Jumalan armo

Keväällä kirjoitin kaksi hartauskirjoitusta Uusi Tie lehteen. Tässä toinen, Armahtakaa teemainen kirjoitus.

Armahtakaa – pyhäpäivä, Joh. 8:2-11

Ja varhain aamulla hän taas saapui pyhäkköön, ja kaikki kansa tuli hänen luoksensa; ja hän istuutui ja opetti heitä. Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle ja sanoivat Jeesukselle: “Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä. Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?” Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: “Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”. Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan. Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään. Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: “Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?” Hän vastasi: “Herra, ei kukaan.” Niin Jeesus sanoi hänelle: “En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee”

 

Päivän tekstissä on kysymys elämästä ja kuolemasta, synnistä. Tästä huolimatta voi huomata jonkin muun olevan kertomuksen keskiössä. Keskiössä on se, että Jeesus armahtaa. Tämän armahduksen ymmärtäminen ei ole aivan helppoa. Tarvitsemme rautalankaa, mallin, joka auttaa meitä näkemään syvemmälle tuttuun kertomukseen.

Nainen on tehnyt synnin, kuten hänen kanssaan ollut mieskin. Moni salaa syntinsä, piilottaa sielunsa syvyyksiin, koetta unohtaa ja kenties kääntää mielessään oikeaksi. Tästä seuraa monenlaisia vaikeuksia ja pelko edessä olevasta tuomiosta.

Nyt nainen on jäänyt kiinni, eikä voi piilotella syntiään. Kiinnijääminen on armoa, se tuo mahdollisuuden tunnustaa syntinsä. Syntinsä tunnustaminen on Jumalan ihme. Se ei jätä kylmäksi – syntien tunnustaminen tekee työtä niin tunnustajassa, kuin niissä jotka ovat osallisia tunnustuksesta.

Ilmeisen synnin edessä Jeesus sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.”. Mistä Jeesuksen sanat kertovat? Ne kertovat siitä että meistä jokainen kyllä tietää tehneensä syntiä. Kertomuksessa ei löytynyt ketään, joka olisi enää Jeesuksen sanojen jälkeen heittänyt kivellä naista, naista jonka synti oli raahattu kaikkien näkyville. Jeesuksen sanat herättivät jokaisessa synnintunnon.

Naisen syyttäjät oman syyllisyytensä nähdessään lähtivät pois yksitellen ja jäljelle jäi vain Jeesus ja nainen. Mitä tässä tapahtui? Toiset salasivat syntinsä ja vetäytyivät pois menettäen armon. Itkekäämme heidän perään! Toisin kuin aviorikoksesta tavattu nainen, he eivät jättäytyneet synteineen Jeesuksen jalkojen juureen.

Tässä on kysymys elämästä ja kuolemasta, iankaikkisesta elämästä ja kuolemasta! Jumala on valmis armahtamaan meitä, mutta tulemmeko me synteinemme Hänen luo saadaksemme armon? Nyt on aika armahtaa itseään, päättää pakomatka Jeesuksen jalkojen juureen ja vastaanottaa syntien anteeksiantamus.

Epäilyksissä

Kirjoitin keväällä Uusi Tie lehteen muutaman hartauskirjoituksen. Tänään valmistelin opetusta Uskosta ja epäuskosta. Työskentelyn lomassa nousi tämä kirjoitus mieleen samalla muistin, että olin ajatellut jakaa sen blogissani.

Tien raivaaja – pyhäpäivä, Luuk. 1:57-66

”Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: “Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: “Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: “Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa. Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: “Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään.”

 

Rakennustyömaalla kaivuri joutui ajamaan talon ja suuren koivun välistä. Koivun juuristo kärsi ja puu kaatui seuraavassa myrskyssä. Tuulenkaadosta jäi kanto muistuttamaan. Lopulta kaivoin sen pois. Kirves, saha, rautakanki ja ties mitä tarvittiin että kanto suostui päästämään otteensa maasta. Lopulta se irtosi ja saatoin tasoittaa maan. Nyt olen vuosien ajan ajanut kohdan yli ruohonleikkurilla ruohoa leikatessa.

Päivän tekstissä kerrotaan Johannes Kastajan synnystä. Johannes Kastaja oli tien raivaaja, hän teki tietä tulevalle – Jeesukselle. Hänen ympärileikkaushetkensä oli suuri ilojuhla, puhekykynsä menettänyt isä sai äänensä takaisin ja puhkesi ylistämään Jumalaa. Ihmiset ihmettelivät kaiken keskellä ”Mikähän tästä lapsesta tulee?”. Tästä eteenpäin elämä kulki todennäköisesti hyvinkin arkisesti kunnes huomaamme Raamatun sivuilta, kuinka Johannes toimi.

Johannes oli uskollinen kutsumukselleen, mutta niin olivat myös hänen vanhempansa. Kun oli aika antaa nimi lapselle, he antoivat tälle nimen, jonka Herran enkeli oli käskenyt antaa. Yleinen mielipide ei pystynyt heitä horjuttamaan, vaikka aiemmin – enkelin ilmoittaessa raskaudesta Johanneksen isä epäili.

Raamattu kertoo Johanneksenkin vaipuneen välillä epäilyksiin. Jeesuksen kastanut ja toisille esitellyt Johannes lähettää opetuslapsiaan kysymään Jeesukselta: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta muuta?” Luuk. 7:19.

Muistan kantoa irrottaessa vaipuneeni epätoivoon. Tuntui etten saa koskaan kaikkia juuria poikki – aina oli vielä joku, joka piti kiinni. Jatkoin kuitenkin ja lopulta katkesi viimeinenkin juuri.

Kun kuljemme, emme voi välttyä epäilyksiltä. Johannes Kastaja haki vastausta epäilyksiinsä Jeesukselta ja Jeesus vastasi hänelle. Vastaus palauttaa meidät tarttumaan yhä uudestaan ja uudestaan siihen todistukseen, jonka Raamattu meille Jeesuksesta antaa. Tien epäilyksien keskelläkin raivaa Jumalan sana.

Raamatun suuri kertomus

Vierailin metsästysseuran kodalla pidetyissä seuroissa. Omaa puheosuutta miettiessäni päädyin rakentamaan jo edellä jakamaani kuvaan kertomuksen. Päätin kirjoittaa kertomuksen, kuten se radiomuodossa olisi. Jaoin kokoontuneelle seurakunnalle allaolevan kuvan ja kehoitin heidän seuraamaan siitä ja etsimään puheessani esiintulevia asioita siitä. Tässä sinulle nähtäväksi ja kuultavaksi yritykseni kertoa kymmenessä minuutissa Raamatun suuri kertomus.

(Vain) usko Jeesukseen pelastaa – näin Raamattu opettaa

Aiemmassa Jumalan tarve piirsin mielessäni olevan kuvan sanoin. Pienen odottelun jälkeen tuli eteen hetki, jossa piirsin tämän kuvan ylös. Kuvan piirtäminen oli mielenkiintoinen prosessi, se kasvoi ajan kanssa ja sitten tuli hetki päättää ettei enää lisää siihen mitään. Kun ensimmäisen kerran käytin kuvaa puhuessani kotiseuroissa, huomasin että informaation rajoittaminen toi tilaa keskustelulle sen jälkeen.

Kuvan jälkeisiä kysymyksiä ja ajatuksia tuli mm. seuraavia: Kuinka usko syntyy? Usko Jeesukseen ei ole uskonto, se on jotain muuta. Omavanhurskaus ja monenlaiset uskonnot ovat pohjimmiltaan samanlaisia?

Itselläni kuvaan talletetun sanoman äärellä on kysymyksenä: Tiedetäänkö maassamme vielä selkeästi, mistä Kristinuskossa on kyse? Mikä on pelastus, johon meitä kutsutaan?

Miten vastaisit tähän kysymykseen? Mitä vastauksesi puhuu sinulle?