Pyöräretki Viroon, kesä 2019

Keväällä silmiin osui Kodin kuvalehden artikkeli pyöräretkestä Viroon. Kopioimme kesälomamatkalle lehtijutun reitin, tehden siihen omia hienosäätöjä. Matkareittimme merkittävimmät paikat olivat:

Kuopio – Helsinki – Tallinna – Loksa – Viinistu – Purekkari neem – Võsu – Rakvere – Mustvee – Kallaste – Alatskivi – Tartto – Tallinna – Helsinki – Kuopio

Ensimmäinen päivä, Kuopio – Helsinki – Tallinna, 54 km

InterCity juniin saa polkupyörät mukaan. Aamujunalla saavuimme Helsinkiin ennen kymmentä ja ehdimme pyöräillä poikkeamaan ystäväperheen luona, ennen kuin jatkoimme länsisatamaan ja Tallinnan laivaan. Tallinnassa pyöräilimme lukuisten tietöiden läpi itärannikolla olevaan hotelliinn yöksi. Pyörät saimme ottaa hotellin eteiseen sisälle. Illalla tutustuimme läheiseen muistomerkkiin.

Suuri ja synkkä muistomerkki muistutti Venäjän vallan ajoista

Toinen päivä, Tallinna – Loksa – Viinistu, 85 km

Hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme kohti Tallinnan televisiotornia ja sitäkautta pyöräilimme Loksaa kohti päästäksemme Viinistussa sijaitsevaan hotelliin. Tallinnasta päästyämme pyöräily vapautui kauniiden maalaisteiden polkemiseksi. Olimme hankkineet kunnon sadevaatteet ja polkiessamme Viinistuun pääsimme niitä käyttämään. Pitkän matkaa ajoimme pilveä kiinni ja lopulta piti pukea sadevaatteet päälle ja saavuttaa valtoimenaan vuotava pilvilautta. Juuri pyöräilyä varten tehdyt sadevaatteet toimivat ja saimme reilussa vesisateessa ajaa mukavasti viimeiset 30 kilometriä.

Kännykän navigaattori valitsi pyöräreiteille runsaasti myös hiekkateitä, joiden varsilla oli idyylisä maisemia

Kolmas päivä, Viinistu – Rakvere, 84 km

Viinistussa ennen aamiaista tutustuimme pieneen kylämiljööseen ja aamupalan jälkeen lähdimme käymään Purekkarin niemessä, Viron pohjoisimmassa paikassa. Niemi olikin tutustumisen arvoinen ja sieltä sitten laskeuduimme Loksaan, josta lähdimme polkemaan Rakvereä kohti. Niemeen tutustuminen otti niin aikaa, että ensimmäinen ruokatauko oli jo Loksan grillillä. Päätimme matkalla poiketa Võsussa. Tämä merenrantakylä valloitti mielen. Ensin pyörätie meni metsän läpi, sitten päädyimme ajamaan pitkän hiekkarannan ohi ja käännyimme takaisin kylän pääkadulle, jossa joimme smoothiet, kävimme teellä ja muutenkin kulutimme aikaa. Kesäinen Võsu olisi ollut varmasti mainio kohde jäädä pidemmäksikin aikaa. Lopulta huomasimme kellon olevan jo riittävästi ja lähdimme reippaasti painamaan kohti Rakvereä. Pysähdyimme syömään Haljalassa ennen Rakvereen saapumista.

Purekarin niemi, Viron pohjoisin paikka lähellä Loksaa

Neljäs päivä, Rakvere

Rakverestä vuokrasimme huoneiston, koska vietimme siellä kaksi yötä. Huoneistossa ei ollut pesukonetta, mutta vuokraaja antoi luvan käyttää toisen huoneiston pesukonetta ja näin saimme hyvin pestyä vähäisiä vaatevarastojamme. Meillä molemimmilla oli satulalaukut pyörissämme ja niihin olimme pakanneet niukasti, mutta riittävästi vaatteita ja tarvikkeita. Rakveren kaupnkiin tutustuimme kävellen, vierailimme sympaattisessa kahvilassa, puistossa ja Rakveren linnassa. Linnassa vietimme usean tunnin seuraten siellä olevia esityksiä, eläimiä, syöden ja nauttien pannukakkukahvit ja teet.

Rakkautta on yhteinen pyöräretki

Viides päivä, Rakvere – Mustvee, 90 km

Rakverestä starttasimme kohti Mustveetä. Tullessamme Rakvereen, kännykän navigointi johti meidät perille metsäpolun kautta ja tämän tähden sen antamaan reittisuunnitelmaan suhtauduimme kriittisesti. Navigointi ehdotti päivän loppuun 16 kilometrin pituista viivasuoraa “tietä” ei minkään läpi. Päätimme käydä kurkistamassa reittiehdotukseen kuuluvan tien, muttemme tuota vanhaa rautatiepohjaa kuitenkaan hyödyntäneet. Aamupalan voimin etenimme kohti paikkaa, jossa aikeemme oli nauttia lounasta. Paikan ainoaa ravintolaa, pubia emme kuitenkaan löytäneet ja ostimme kaupasta eväitä ja pienen urheilukentän äärellä pidetyn lounastauon myötä jatkoimme kohti Avinume nimistä paikkaa päivällisen toivossa. Vastaamme siellä tuli pieni kioski, joka ilmeisesti oli paikallinen supermarketti. Tilasimme hampurilaiset ja saimme eteemme mikrossa lämmitetyt marketti hampparit. En selvinnyt sen syömisestä ja jäin toiveissaini odottamaan, että Mustveessä pääsen vihdoinkin ruuan äärelle. Ruuat olivat matkalla tätä poikkeusta lukuunottamatta maukkaita ja ruokapaikkoja löytyi. Matkalla kuitenkin joutui joustamaan, toiset paikkakunnat oli niin pieniä, ettei niissä ollut ruokapaikkoja. Päivittäin otimme laukkuumme mukaan varalle paistopisteiden tuotteita, että pystymme venyttämään nälkää.

Roelan urheilukenttä tarjosi puitteet lounaalle ja sitä seuranneelle siestalle

Kuudes päivä, Mustvee – Tartto, 88 km

Mustveestä lähtiessämme törmäsimme paikalliseen tapahtumaan, Peipsjärvi festivaaliin. Suunnattoman suuren järven rannalla oli ruokatelttoja, käsitöitä ja suuri esiintymislava. Suunnitelmamme oli olla hyvissä ajoin Tartossa, jossa oli myös festivaali menossa, Hansapäivät. Jo ensimmäinen pysähdys muutti suunnitelmaa, jäimme järvenrantaan syömään. Tästä jatkoimme kohti Kallastetta, joka sitten viimeisteli päivän aikataulun. Uimme Peipsjärvessä, vierailimme viihtyisässä kahvilassa. Etsimme hukkaamaani matkamittaria sitä löytämättä, tapasimme Suomalaisen pyöräislijäpariskunnan ja lopulta lähdimme kohti Tarttoa pysähtyen pian Alatskiveen, jossa söimme ja tutustuimme linnan ympäristöön. Lopulta lähdimme reippaasti polkemaan kohti Tarttoa. Jo etukäteen oli selvää, että matkaamme sen mukaan, mitä vastaan tulee, joten Tartto-illan kutistuminen ei romuuttanut mitään, tosin toinen koneellinen pyykistä jäi pesemättä, koska majoituspaikan säännöt julistivat aikaisen yörauhan. Tartosta vuokraamamme huoneisto oli hauskasti nimetty: Beautiful place at the riverside. Mainitsin vuokraajalle nimestä, hän selitti omistamansa paikan kauniiksi ja jokikin meni aivan vierestä – nimi pitää paikkansa. Huoneisto olikin aivan kelvollinen ja ystävällinen vuokraaja antoi oman varastonsa meille polkupyörien säilyttämiseen.

Peipsjärvi festivaalin ruoka-annos, jonka lomassa sai jutella paikallisten kanssa

Seitsemäs päivä, Tartto – Tallinna, 12 km

Aamu Tartossa valkeni lämpimänä, luvassa oli 28 asteen lämpötiloja. Aamupalalla kävin tutkimaan junien aikatauluja, koska Tartosta Talliinnaan jatkoimme junalla. Ennakkotutkinnasta poiketen, huomasin ettei kaikilla junilla päässyt polkupyörän kanssa Tallinnaan saakka. Jouduimme valitsemaan kahden junan välillä, iltapäivän ensimmäisen ja iltajunan. Päätimme lähteä 13:21 junalla Tallinnaan ja suuntasimme reippaasti tutustumaan Tarttoon. Edellisenä iltana olimme jo poikenneet joenvarressa pidetyssä konsertissä, nyt kiertelimme vanhaa-kaupunkia. Junaan otin ensimmäisen luokan liput, noin 1,5 euroa kalliimmat liput. Tämä takasi meille istumapaikat ja ensimmäisen luokan pyöräpaikat, joissa ei ollut niin tunkua kuin muualla. Tallinnaa lähestyessä ajattelin, että jäämme pois ennen pääteasemaa ja pääsemme hotellille sujuvammin, mutta junan aula oli niin täynnä ihmisiä ja pyöriä, ettei omien pyörien ulossaanti ollut mahdollista ennen pääteasemaa.

Tartosta lähtiessä pyörämme olivat vielä ainoat telineissä

Kahdeksas päivä, Tallinna – Helsinki – Kuopio, 33 km

Aamiaisen jäkeen suuntasimme lukuisten tietöiden läpi laivalle. Helsingissä kiertelimme rantamaisemissa, kunnes juna Kuopioon lähti. Puoleltaöin olimme onnellisesti kotipihassa. Onnistunut pyöräretki oli takana.

Kasvua, kiitos

Olin nuori, olimme pyöräretkellä. Poljimme neljän, viiden polkijan letkassa vaihtaen välillä vetovastuuta. Taisin olla joukon nuorin ja kokemattomin, joten minua ei ollut keulille laitettu. Matkaa ollessa enää jäljellä parikymmentä kilometriä, kyllästyin letkan hitaaseen edistymiseen. Päätin laittaa vauhtia ja suuntasin keulille. Siihen asettuessani, huomasin ilmanvastuksen nujertavan vauhtini ja ei mennyt kauaakaan, kun ymmärsin, etten saa meitä kulkemaan lujempaa, ennemminkin vauhtimme hyytyy entisestään. Luovutin ja palasin letkaan.

Muisto on matkannut mukanani. Ymmärsin, että keulilla joutuu tekemään enemmän töitä, ilmanvastus on aivan eri siellä, kun muiden perässä ajaessa. Perässä on helppo huutaa vauhtia lisää.

Hyvät oivallukset kestävät aikaa. Toisinaan ne eivät kanna läpi elämän muuttumattomina: tulee vastaan uusia tilanteita, jotka laajentavat oivallusta. Kukaan ei voi olla koko elämäänsä perässä kulkija. Kasvamme eläessämme. On mahdotonta pysyä nuorena ja kokemattomana koko elämää.

Raamatussa meitä kehotetaan olla ajattelematta itsestämme liikoja:

”Älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut.” Room. 12:3

Nämä sanat eivät edusta pysähtynyttä maailmaa. Kaikki kulkee eteenpäin ja sanoihin on palattava yhä uudestaan ja uudestaan uusissa tilanteissa. Joskus voi olla niin, ettei ajattele itsestään liikaa, jos näkee että on mentävä keulille halkomaan ilmaa auttaen muita jaksamaan – sellaista elämä on, kasvua.

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

Seuraa minua

Olen saanut kristillisen kasvatuksen ja omannut uskon lapsesta asti. Iltarukoukset, Raamatun kertomukset ja pyhäkoulu – nämä ruokkivat uskoani ja kuljin muiden mukana uskontiellä. Rippikoulun myötä ystäväjoukko jakaantui niihin, jotka jättivät uskontien taakse ja niihin, jotka jatkoivat uskontiellä. Minä jäin puoliväliin jääden kulkemaan näillä kahdella tiellä.

Olin voimaton asian suhteen. Mieleni teki seurata Jeesusta, kulkea uskon tiellä, mutta jalkani kuljettivat toisaalle. Tunsin selvästi Jeesuksen kutsun: ”Seuraa minua”, mutta en pystynyt antautumaan hänelle.

Jumala ei päästänyt irti. Hän veti liki vuoden puoleensa ja salli minun horjua kahden tien välillä. Lopulta tulin rajalle. Liikenteessä jouduin vaaratilanteeseen, jossa ymmärsin, että kaikki voi olla muutamassa sekunnissa ohi. Tunsin tuon keskellä vielä Jeesuksen kutsun. Nyt vastasin, ”minä seuraan”. Vaaratilanne olikin yllättäen ohi, mutta se antoi voiman tehdä päätöksen.

Tästä alkoi uusi aika, aikuisen uskon aika, jossa myös toinen jalka nousi taivastielle. Nyt vuosikymmenien jälkeen näen, että Jeesus on johdattanut. Hän on johdattanut ja varjellut monelta karikolta. Hän on ollut mukana vaikeissa ja mahdottomilta tuntuvissa hetkissä. Hän on antanut suunnan elämään ja kuljettanut eteenpäin. Johdatuksen keskeinen elementti on ollut Raamatun sanat, Pyhä Henki sisimmässä, seurakunta ja uskontoverit.

Jeesus sanoo ”Seuraa minua”. Tähän kysymykseen kun vastaa myöntävästi, pääsee hyvän Paimenen, Jeesuksen johdatukseen.

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

Happotesti ja rukous

Astuin aamulla bussista torille. Junan lähtöön oli 20 minuuttia. Kävelin hänen ohi, hän veti tölkistä kenties päivän ensimmäisiä siivuja. Pysähdyin ja kysyin: “kuinka menee?”. Hän sanoi, että mikäs tässä, viiden päivän katkolta tuli ja heti piti vähän olutta kulauttaa, lonkkakin kuulemma vaivasi.

Kerroin olevani uskovainen, Jeesukseen uskova. Hän nyökkäili ajatellen, että pitipäs sattua ikävästi – luuli varmaan saavansa nuhdesaarnan. Kysyin, saanko rukoilla hänen puolestaan. Hän ilahtui ja sanoi että toki ja ojensi minulle kätensä. Otin siitä kiinni ja rukoilin: ”Jeesus ole mukana Paten* elämässä. Sinä rakastat Patea ja hän on sinulle tärkeä. Jeesuksen Kristuksen nimeen.” Hän kiitti rukouksesta. Vaihdoimme vielä muutaman sanan, mutta sitten minun piti jatkaa matkaa juna-asemalle. Hän toivotti perääni pärjäämistä ja kannusti meitä molempia pitämään huolta itsestämme.

Kuunteli eKirjastosta Happotesti kirjan. Kalle Lähde on sen kirjoittanut. Omakohtaisista kokemusmaailmasta nouseva kuviteltu kertomus siitä, kuinka alkoholismi kietoutuu ihmismieleen ja kuljettaa kohti hämärää. Kirjan seuraava osa, Loppuluisu on vielä kuulematta. Se kuitenkin odottaa puhelimessani hetkeään.

Happotesti herättää myötätuntoa alkoholismiin. Se näyttää miten se sitoo kantajansa.

Istun junassa ja naputtelen tätä kirjoitusta. Pate jäi torille. Olen saanut kohdata elävän Jumalan. Häntä voi lähestyä rukoillen. Hän puhuu meille Raamatun kirjoituksissa. Juuri ennen bussille lähtöä luin kohdan, jossa Jeesus sanoo:

”Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.”, Matteuksen evankeliumi, luku 18, jakeet 19 ja 20.

Luotan tähän sanaan ja olen varma, että Jeesus on Paten matkassa mukana. He molemmat varmasti odottavat meidän huomaavan heidät.

*) nimi muutettu

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

Viimeiset kohtaamiset

Muistan edelleen, kuinka seisoimme vierekkäin ja juttelimme. Hän oli tullut hautajaisiin ja minä kättelin kaikki muistotilaisuuteen saapujat ja lähtijät. En ollut häntä ennen tavannut. Hän oli edesmenneen ystävä ja nyt hämillään elämän katoavaisuudesta. Kun olimme jutelleet, hän lähti kotiinsa. Seuraavalla viikolla kuulin, että hänen aikansa keskellämme oli päättynyt. Tuli aamu, jolloin ei enää noustu sängystä.

Se oli meidän viimeinen kohtaaminen. Muitakin viimeisiä kohtaamisia on elämänvarrelle mahtunut. Muistan kiukkuisen sähköpostin ja sen, että tämä minulle tuntematon henkilö oli pian viestin jälkeen kuollut liikenneonnettomuudessa. Tapasin harrastustuttavan kesäisessä kirjastossa, hän ei ollut saanut nukuttua ja etsi lukemista. Toivoi, että löytäisi jotain, joka toisi unen. En muista, mitä hän lainasi, mutta juhannus hukutti hänet tullessaan.

Olen voimieni tunnossa, elämä virtaa suonissani. Muistan rallikuskin sanoneen kilpailemisesta ”kaikki voi olla äkkiä toisin”. Vaikka elämä ei ole rallikilpailu, niin silti sanat jäivät mieleen. “Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen.” Sanotaan Raamatussa Psalmissa 90, jakeessa 12.

Opskellessani ammattikoulussa, teimme iskuvasaralla lujuustestin. Karkaisimme metallisauvan ja laitoimme sen pidikkeeseen. Siihen sitten pitkän varren päässä oleva kolmiokärkinen vasara iski. Vedin vasaran lähtöasentoon, se heilahti hartian korkeudelta kohti sauvaa murtaen sen. Vasara jatkoi matkaa ja palasi takaisin kohti lähtötilannetta. Kumarruin poimimaan sauvani ja kun nousin, vasaran seuraava isku leikkasi kohtaa, jossa pääni oli juuri ollut. Oli hiuskarvan varassa, että matkani olisi päättynyt siihen – en voinut ymmärtää, että kaikki olisi ohi niin nopeasti.

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

Isku suoraan seinään

Olin yläasteella. Koulun kiusankappale oli kimpussani jälleen. Minun mittani tuli täyteen ja löin. Hän ehti väistää ja nyrkkini osui sisäseinän betoniseen ulkonurkkaan. Käteen sattui valtavasti. En pärjännyt kivun kanssa, lähdin terveyskeskukseen. Terveyskeskukseen päästyäni käsi oli turvonnut ja haskan riisuminen vaikeaa. Olin murtanut luuni, pikkusormen rystysen takaa.

Se oli ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kerta kun nyrkillä vastasin. Kun ristin käteni, sormenpääni tuntee yhä tuon murtuneen kohdan – siihen jäi pysyvä jälki. 

Tänään luen Raamatusta: “Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” (Roomalaiskirje 12:21). 

Turvautuminen väkivaltaan ei ratkaise väkivaltaa – se vain lisää sitä. Pahaa ei voi pahalla nujertaa, siihen tarvitaan hyvyyttä. 

Aina ei ole kyse fyysisestä voimankäytöstä, sanatkin sopivat siihen. ”…kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän!” Jaakob kirjoittaa (Jaak. 3:5).

Sanat ovat myös väkivaltaa. Niillä voi saada aikaan jotain sellaista, mikä viiltää ja mitä ei enää saa pysäytettyä – syntyy noidankehä – kierros kierrokselta kaikki menee yhä enemmän ja enemmän väärin. Kierre on katkaistava. Paras on olla kokonaan käynnistämättä sitä, mutta koska se on jo käynnissä, sen voi pysäyttää vain kääntämällä suuntaa. Pahan voi voittaa vain hyvällä, isku suoraan seinään on hyvä opetus.

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

Surullisen hahmon ritari

Näin unta. Olin hississä ja meitä oli siellä kolme. Vieressäni seisoi mies ja vastapäätä seisoi toinen, hänen kasvot olivat minuun päin. Hissi lähti putoamaan holtittomasti. Hätäännyin, rukoilin ääneen – rukoilin Jeesusta auttamaan. Vieressäni oleva ryhtyi hokemaan kauhuissaan ”Jeesus, Jeesus”. Kolmas vain seisoi kauhusta jähmettyneenä. Hän ei tehnyt mitään, hänen suunsa pysyi kiinni. Hissi jatkoi holtitonta tippumista, yhtäkkiä se rauhoittui ja pysähtyi pehmeästi. Ovet avautuivat. Suuni kävi kiitokseen, vieressäni oleva liittyi kiitokseeni, mutta kolmas katsoi meitä edelleen kauhusta jähmettyneenä. Olimme kaikki pelastuneet murskaantumasta putoavan hissin mukana. Lähdimme iloiten hissistä, minä ja vieressäni ollut. Kolmas jäi seisomaan paikalleen.

Tämä oli uneni. En käy sitä suuremmin pohtimaa, sen vain totean, että koin ääneen lausutun rukoukseni kutsuneen vierelläni olleen huutamaan Jumalaa apuun. Jostakin syystä kolmannen suu pysyi kiinni. Me kaikki kuitenkin pelastuimme. Osasimme siitä myös iloita, minä ja rukoukseeni yhtynyt.

Tämä unesta. Jokainen meistä näkee unia. Harvoin niissä on mitään järkeä. Olin juuri muutamaa päivää aiemmin ollut laulattamassa joululauluja kapakassa, itseasiassa kahdessa kapakassa. Toisessa niistä juttelin miehen kanssa, hän kertoi olevansa ateisti. Kysyin häneltä, rukoileeko hän koskaan. Hän sanoi, että ei. Minusta tämä tuntui kovalta. Jotenkin koin hänen olemuksensa hissiin jähmettyneen hahmossa. Minusta hahmossa oli jotakin surullista. Hän ei voinut edes hädän hetkellä rukoilla.

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

Hengellinen lama

Kuvassa kaavio lähetyskäskystä. Kaaviossa on on ympyrä ja siitä nuolia joka suuntaan. Kolmen nuolen nimet ovat läetyskäskyn mukaan Opettakaa, Noudattajaa ja Menkää ja Tehkää. Nämä nuolet johdattavat Jeesuksen luo.
lähetin Matt. 28:18-20

Kävelin mietteissäni junapysäkille. Pohdin termiä hengellinen lama. Pysäkille päästyäni mieleeni välähti kuva erisuuntin osoittavista nuolista, erityisesti ylös ja oikealle olevista. Kun junassa istahdin alas, otin ruutuvihkon ja hahmoittelin kokemani. Seuraavana viikonloppuna piirsin kuvan lopullisen muodon.

Kaksi Raamatunkohtaa tuli kuvan äärellä mieleeni, ensinnäkin Jeesuksen lähetyskäsky Matteuksen evankeliumin lopussa ja toisena, hieman myöhäisempänä ajatuksena vertaus palvelijoille uskotuista rahoista, tämä vertaus löytyy Matteuksen luvusta 25.

Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Matt. 20:18-20

Kuvassa on vaakasuora asteikko nollasta sataan ja pystysuunnassa asteikko miinuksesta plussaan. Kun ollaan miinuksen puolella, syntyy ruumiita ja kun ollaan plussan puolella, syntyy seuraajia. Nollassa ei tapahdu enää mitään ja sadassa tapahtuu paljon.

Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ‘Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ Matt. 25:24-25

Yhden talentin palvelijan koen päätyneen vasempaan yläkulmaan, pysähtyneeseen, mutta tietoiseen tilaan.

En tiedä, onko kuva teologisesti ja mekaanisesti pätevä. Kuitenkin vahvasti koen sen puhuvan siitä todellisuudesta jota lähetyskäsky heijastelee. Käskyssä on kolme merkittävää piirrettä, opettaminen, noudattaminen ja menkää ja tehkää. Kun operoimme kaikilla näillä kolmella akselilla, moni saa kulkea Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen luo. Hengellisen laman avain on lähetyskäskyn todeksieläminen.

Valokuvia aamusta 26.5.2018

Toteutin pitkään kyteneen kaipuuni olla aamusta kuvaamassa. Alunperin ajattelin olla liikkeellä heti auringon noustua, mutta nyt starttasin vasta kuudelta. Ehkä seuraavalla kerralla lähden riittävän ajoissa ja saan nousevan auringon tuomaa tunnelmaa kuviin.

Aloitin kuvaamisen Kuopion Saaristokadun Pölhön saaren luota. Kuvasin siitepölyä vedessä, pientä männyntaimea ja sitten nämä sorsat. Vastaavia kuvia on varmasti otettu paljon, mutta tämä on aivan pyörätien vierestä, josta päivittäin ajaa sadat, ellei tuhannet pyöräilijät ohi. Kuvatessa ehkä kymmenen ohitti paikan.

Pölhön luota jatkoin poispäin kaupungista kohtaan, jossa tämä linutpariskunta pesii vuodesta toiseen. Muutamana viimevuonna pesintä ei tuottanut tulosta. Tänävuonna pesän paikka oli vaihtunut kauemmaksi pyörätiestä. Kallaveden vesi on niin korkealla, ettei entiseen paikkaan voinut pesää tehdä. Toivon että nyt onnistaa ja jälkikasvua syntyy. Oli ilo huomata heidän palanneen, monet kerrat pyöräilin paikan ohi odottaen  näkeväni linnut pesänteossa.

Puun lehdet ovat aina mielenkiintoisia, myös suoraan alhaalta katsottuna. Kuvasin muitakin kasveja, mutta niistä kuvista yksikään ei yltänyt esilletuotavaksi.

Päätin kuvata pysähdyspaikan, jossa Saaristokadun jäätelökioski sijaitsee. Reilun tovin hain kuvakulmaa, joka toisi kuvaan jotakin. Löysin kuvakulman, mutta aamu oli jo niin pitkällä, etten ole tyytyväinen valoon. Aiemmin olisi saanut kenties kellerystä tien heijastukseen ja se olisi nostanut kuvaa,  myös pieni alivaloitus olisi ollut paikallaan. Ehkä palaan joskus uudelleen tähän kuvakulmaan.

Siltojen jälkeen kiinnitin huomiota uusien talojen pihoihin syntyneisiin auringon heijastuksiin. Haeskelin kuvaa, joka taltioisi tunnelman parhaiten. Aurinko on vielä riittävän alhaalla ja heittää seiniin varjoja. Kuinka kiva onkaan tässä valossa kävellä postilaatikolle ja selailla kävellessään sanomalehteä.

Viimeinen kohde kuvaretkellä oli tämä liikenneympyrässä oleva kalanruototaideteos. Monet kerrat olen sitä kuvannut – tämä on Saaristokadun taideteoksista minun suosikkini. Nyt hain ja hain kuvakulmaa mikä teksi teokselle oikeutta. Lopulta, viimeisimpinä kuvina otin tämän. Olen todella tyytyväinen kuvaan, nappasin vihdoin sen!

Nousin pyörän selkään ja ajoin kotia. Kerran sorruin vielä kaivamaan kameran esiin, mutten saanut mitään järkevää aikaan. Aamukahvin jälkeen päätin osallistua Valkeisenlammella järjestettävään hyväntekeväisyysjuoksuun. Lämmitellessä lähtöviivalla aktiivisuusmittari täräytti 100 prosentin tervehdyksensä ja sitten juostiin.