Hyvään maastolenkkiin sopi sähköavusteinen läskipyörä, kuin graveli leveillä renkailla
Kesällä 2022 innostuin vuokraamaan sähköavusteisen läskipyörän. Aikaisempaa kokemusta moisella ajamisesta ei ollut. Osaavan pyöräilijän kanssa sitten ajoimme todella mielenkiintoisen maastolenkin. Reitityksenä reitillä oli mennä mahdollisimman paljon vanhoja jo maastoon maastoutuneita tieuria, sekä polkuja. Alkujaan kolmituntinen lenkki veny viisituntiseksi ja 37 kilometrin pituiseksi. Läskipyöränaukku jaksoi antaa virtaa viimeistä kilometriä vaille.
Pyörän vuokrasin lomareissulla Ukkohallassa. Ensin ajattelin vuokrata luomu mallin, mutta kokojen puutteessa huomio kääntyi sähköavusteen malliin. Hieman joutui itsensä kanssa taistelemaan, kun retken hinta nousi merkittävästi. Jälkikäteen voi sanoa, että panostus eka lenkillä sähköavusteiseen kulkuneuvoon kannatti. Sähköavustus antaa mahdollisuuden keskittyä maastoon. Ensikertalaisena olisi ollut vaikea hallita samalla voimankäyttöä kuin maaston vaatimaa huomiota. Myös se, että polkiessa ruokahalun kasvaessa matka piteni merkittävästi, mutta sähköavustuksen mahdollistamana retken rasitus pysyi siinä, että seuraavana aamuna oli palautunut koetuksesta. Tämäkin osana jäi vaikuttamaan siihen, että haluaa jatkoa maastopyöräilylle.
Vuokrapyörän penkinkiristin petti ensimmäisen kymmenen kilometrin jälkeen. Jo lähtiessä penkkiä säätäessä pikalinkkua katselin ja ihmettelin. Silloin olisi kannattanut kääntyä vuokraajan puoleen ja vaihdattaa osa. Nyt se tuotiin matkan varrelle ja tuon odottelun vastineeksi sain jatkoaikaa pyörävuokralle. Tämä korvasi hyvin tauon reitillä. Toinen heti lähtiessä tehty säätö oli se, että renkaista päästettiin ilmaa pois. Turhan täydet renkaat eivät ole poluilla hyvät. Nyt juurakoiden yli ajoi kuin tasaista maata. Kääntöpuolena tuli mielenkiintoinen efekti asfalttiosuuksilla, joissa vauhti nousi yli sähköavustuksen. Ilma ei ehtinyt siirtyä renkaissa riittävällä vauhdilla ja meno muuttui vaappuvaksi. Efektiin auttoi vain vauhdin laskeminen.
Läskipyörällä pääsi todella hyvin etenemään monenlaisissa maastoissa. Yllätys oli, että vaikka menimme jos jonkinlaisissa maastoissa reitin suunnitellut ja gravelilla pyöräillyt ei jäänyt toiseksi. Valitettavasti maaston kuvaamiseen ei ollut polkiessa mahdollisuuksia. Olisikin kiva, jos vuokrapyörässä olisi ollut GoPro tyyppinen kamera kiinnitettynä ja jälkikäteen olisi voinut fiilistellä kuljettuja reittejä. Toki minkään kameran akku ei kestä viisituntista taltiointia. Reitti kuitenkin taltioitui mieleen. Päällimmäisenä nousee muisto kangasmaasto osuudesta, jossa vanha tieura oli maastoutunut osaksi luontoa, mutta sitä pystyi polkemaan kuin hiekkatiellä olisi. Todella vapauttava tunne halkoa metsää, aukioita ja jopa suota pyörällä, jolla vauhti ei hyydy. Kaksilankkuiset pitkospuut tuntuivat liian kapeilta, mutta silloin pystyi ajamaan pitkospuiden vierellä suota pitkin. Vain ojien ylitykset olivat haastavampia, nekin usein vain niin että piti varautua ottamaan vesiropinat selkään.
Suosittelen. Jos vain on mahdollisuus päästä oikeaan maastoon ja jos saa hyvää reittiopastusta, sähköavusteisella läskipyörällä kyllä pääsee heti koukuttamaan itsensä halkomaan metsiä leppoisasti luonnosta nauttien.
Pienen viiveen jälkeen tartun tähän otsikkotasolle jumiutuneeseen kirjoitukseen. Palaillan muutama vuosi ajassa taaksepäin. Olin sopinut 3 kuukauden (100 päivän) vuorotteluvapaan ja pääsin aloittamaan sen suunnitelmien mukaan. Yllätykseksi juuri muutamaa viikkoa aiemmin Suomeen julistettiin ensimmäinen korona-sulku. Niinpä pääsin aloittelemaan vapaan hyvin hiljaisissa tunnelmissa. Matkustelu oli pois suljettu ja moneen muuhunkin menoon oli mahdotonta päästä.
Vuorotteluvapaakokemus oli kauttaaltaan positiivinen ja tuntui, että viisikymppisenä sen ajankohta oli napakymppi. Vapaalla huomasi, kuinka kovaa vauhtia oli mennyt töiden keskellä. Hiljentäminen tuntui hyvältä, vaikka koronarajoitukset tuntuivat hiljentävän tahtia liiankin kanssa. Mutta, kiitos koronan, vapaa-ajan vietto suuntautui liikunnan harrastamiseen. Lopputulos kiittää – kohonnut kunto avasi uusia ovia. Nyt 10 kilometrin kävely sujuu kivasti, pyörällä voi heittää 100 kilometrin lenkin. Tämä kunnonkohotus nousee aivan uuteen arvoon kun sijoittaa sen omaan elämäntilanteeseen. Viisikymppiset viettäneenä ymmärtää, että juuri tässä iässä on hyvä kohottaa kuntoa uudelle tasolle. Vuorotteluvapaan kunnonkohotus kantanee vielä vuosienkin jälkeen. Ehkä kuusikymppisenä kuntoremontti olisi jo kovasti työläämpi.
Niin, vuorotteluvapaalle suuntasin minimiaikaa ajatellen. Mutta vapaalla päädyin anomaan sen täyteen maksimiaikaan. Vuorotteluvapaakorvauksilla tuntui hyvin pärjäävän. Lienee tähänkin korona vaikuttanut, sillä sen myötä tuli luovuttua kuntosalin jäsenyydestä, eikä ollut muutenkaan tarjolla mitään rahaa tarvitsevaa harrastamista. Ulkoliikunta kun ei tarvitse kuin reipasta mieltä. No ehkä myös sopivaa vaatetusta, niin sateeseen kuin paisteeseen.
Mitä annettavaa vuorotteluvapaalla on sitten työuralle vapaan jälkeen? Itse koen, että tauko toi mahdollisuuden miettiä ja hakea hieman uutta suuntaa tulevaan. Ilman taukoa on vaikea irrottautua totutusta. Työ vie mukanaan. Vaikka useimmiten vapaan jälkeen jatketaan entisissä tehtävissä, niin silti uskon että tauko tuo niin itselle, kuin työyhteisöllekin mukanaan uutta.
Kesällä 2019 teimme ensimmäisen Viron pyöräretken, siitä löytyy kirjoitus näiltä sivuilta. 2020 odotimme mahdollisuutta jatkaa pyöräilyä siellä. Kun koronatilanne heinäkuussa rauhoittui sekä Virossa että Suomessa, teimme matkasuunnitelmat ja lähdimme intercity- junalla kohti uusia seikkailuita. Reitiksi luonnostelimme kahdeksan päivän ja noin 350 kilometrin matkan. Lopullinen kilometrilukema nousi kuitenkin 425 kilometriin – emme malttaneet olla poikkeilematta reitiltä.
Reitti: Kuopio – Helsinki – Tallinna – Tabasalu – Muraste – Keila juga – Paldiski (niemen kärki, Majaka tee) – Rummu – Peraküla – Dirhami – Haapsalu – Riisipere – Kernu – Aespa – Saku – Tallinna – Helsinki – Kuopio
Reittisuunnitelmassa hyödynsimme Viron pyöräilykarttaa (Eesti rattateed – Estonian cycle routes).
Päivä 1, Kuopio – Helsinki – Tallinna – Tabasalu n. 45 km
Aamun Intercity kuljetti mukavasti meidät ja polkupyörät. Jäimme ennen kymmentä Tikkurilassa pois ja pyöräilimme kyläpaikan kautta satamaan. Laiva oli iltapäivän lautta ja pääsimme siten Tallinnaan niin, että majoituttuamme Tabasaluun ehdimme vielä tutustua lähellä olevaan pitkään hiekkarantaan (Stroomi rand) ja viettämään siellä muutaman tunnin.
Päivä 2, Tabasalu – Muraste – Keila juga – Paldiski (niemen kärki, Majaka tee) n. 70 km
Aamulla vietimme hetken merenrannalla ja lähdimme leppoisasti liikkeelle. Tallinnan länsipuoli on tutustumisen arvoinen seutu. Merimetsä ja Stroomi rand jäivät mieleen. Pyöräillessä kohti Paldiskia poikkesimme reitiltä Murasten rantareitille. Kartasta kyllä näki, että joudumme tulemaan koko lenkin takaisin alkuperäiselle reitille. Yritimme kuitenkin nousta oikopolkua reitille. Maa rannassa tien vieressä nousee jyrkästi ja totesimme, ettemme voi kantaa pyöriä ja laukkuja ylös portaita, joita pitkin olisi päässyt oikaisemaan takaisin reitille. Koukkaus oli kuitenkin mainio, ajoimme polkuja pitkin aivan meren rantaan ja söimme kaikessa rauhassa lounaseväät. Otimme myös selfiet Romantiku tee kyltin äärellä.
Päivä jatkoi kulkuaan, pysähdyimme reitillä olleelle Keila jugaan. Siellä ihailimme vesiputousta ja kaunista puistoa. Matkan ehkä parhaan ruoka-annoksen söimme myös siellä. Sitten olivatkin päivän tunnit jo pitkällä ja poljimme rivakasti Paldiskiin ja siitä Majaka teen päässä olevaan pikku mökkikylään yöpymään. Vaikka juuri avattu mökkikylä oli puutteellisesti varusteltu, oli majapaikan valinta napakymppi. Niemenkärki on valtavan upea paikka, laskeuduimme vesirajaan ja ihailimme jyrkästi nousevaa niemeä. Täällä kannatti ehdottomasti olla katselemassa auringonlaskua.
Päivä 3, Paldiski (niemen kärki, Majaka tee) – Rummu – Peraküla – Dirhamin. 80 km
Paldiskista pudottelimme vauhdilla kohti Rummun louhosjärveä. Päätimme edellisen päivän venymisestä ottaa opiksi ja olla ajoissa liikkeellä. Louhosjärvellä uimme ja nautimme päivästä. Mielenkiintoinen paikka ja jos matkaa ei olisi ollut vielä reilusti jäljellä, olisi ollut kiva kiivetä kukkuloille, jotka ovat kaivostoiminnan myötä syntyneet.
Poljimme seuraavaksi Perakulan 12 kilometriä pitkälle hiekkarannalle. Lyhyen uintihetken jäkeen oli jälleen jatkettava matkaa, päivä olikin taas jo pitkällä ja Dirhamiin saapuminen näytti venyvän. Here we go – navikointiohjelma esitti oikotien, jota epäilimme viimeiseen saakka. Lähdimme kuitenkin pikku hiekkateille, jotka muuttuivat aina vain pienemmiksi ja jossain vaiheessa jouduimme jo taluttamaan tien olemattomuuden tähden. Mutta, juuri kun epätoivo hiipi lopullisesti mieleen, eteen avautui hiekkatie ja olimme perillä hotellilla. Oikotietä matka lyheni kymmenisen kilometriä. Ehdimme viellä syödä myöhäisen päivällisen satamassa ja sitä ennen nauttia suihkusta. Suihku tuntui taivaalliselta, sillä edellisen yön majapaikassa ei ollutkaan peseytymismahdollisuuksia – reipas matkailuyrittäjä kyllä kertoi, että ensi kesänä on!
Päivä 4, Dirhami – Haapsalu n. 50 km
Aamulla kiertelimme vielä Dirhamin nimenkärjessä ihaillen rannan kauneutta.
Aamiaisen jälkeen pakkasimme laukkumme ja lähdimme kohti Haapsalua. Maalaismaisemat olivat kyllä kauniita, mutta meren rantojen läheisuudessä pyöräiltyjen päivien jälkeen niistä ei oikein osannut nauttia. Kuljimme reipasta vauhtia kohti Haapsalua. Linnamäellä pysähdyimme lounastamaan sympaattiseen Wana Kooli lounasruokalaan ja sitten taas pistimme polkien kohti Haapsalua. Kaupunkiin saapuessa jouduimme tietöiden tähden mutkittelemaan, mutta lopulta olimme perilla. Muutaman yön majoittumiseen varattu huoneisto löytyi, mutta vuokraajan numero olikin eri, minkä olin vuokratessa saanut ja pienen säätämisen jälkeen saimme sitten avaimet ja pääsimme majoittumaan.
Päivä 5, Haapsalu
Haapsalu kylpi komeasti auringossa. Kaupungissa oli Jazz-musiikkitapahtuma ja linna oli varattuna koko viikonlopun. Vaikka emme päätyneet jammailemaan jazzia, saimme sitä kuunnella yön tunteina, kun miksaajat nostivat linnassa äänenpainoa tunti tunnilta yön selkään. Pyöräilimme eripuolilla Haapsalua ja poikkesimme Klaus Härön Miekkailija elokuvasta tutulla asemalla.
Päivä 6, Haapsalu – Riisipere – Kernu n. 70 km
Säätiedoitus lupasi turhan kuumaa pyöräilykeliä tälle päivälle, joten päätimme lähteä liikkeelle hyvissä ajoin. Suuntasimme varhain Haapsalun asemalle ja aloitimme mielenkiintoisen päivämatkan viivasuoraa vanhaa rautatiepohjaa pitkin kohti Riisipereä. Ilmeisesti olimme aamun ensimmäisiä kulkijoita, sillä pyöräillessä kapeaa junapengertä sai kerätä aimo liudan hämähäkinseittejä matkaan. Parinkymmenen kilometrin jälkeen ei enää seittejä kertynyt naamaan, joten joku oli sitten jo kulkemassa edellä. Hiekkapohjainen tie oli jämäkkä ja pyöräily sujui kivasti. Välillä pysähdyimme vanhojen asemien kohdalla ja vietimme hetken rautatiekiskoista tehdyn muistomerkin äärellä. Toiminnassa ollessaan rautatie oli toiminut mm. kuljetuksissa Siperiaan. Yllättäen pyöräilyura loppui vähän ennen Riisipereä – uusi rautatie oli napannut viimeiset kymmenen kilometriä tästä alunperin 60 kilometrin Tervisetee (Terveystie) osuudesta.
Jatkoimme maantietä pitkin kohti Kernua. Loppumatkasta vastaan tuli tietyö ja päädyimme ottamaan oikotien hiekkatietä pitkin lammen rannassa olevalle kartanolle, josta olimme majoituksen varanneet. Hiekkatie ei osoittanut hyväksi valinnaksi, mutta vei meidät kuitenkin lopulta perille matkatavarat hyvin ravisteltuina.
Päivä 7, Kernu – Aespa – Saku – Tallinna n. 50 km
Matka kohti Tallinaa alkoi sympaattisesta kartanomaisemasta pienempiä teitä Aespaan ja sieltä suureneville teille Sakuun ja lopulta Tallinnaan. Mukavaa seutua, kivoja pyöräteitä, joita pitkin oli ilo viilettää kohti Tallinnaa. Sakun linnan ravintolassa söimme ja jatkoimme kohti Tallinnaa pysähtyen Valdeku karjääri järv – järvelle uimaan. Uinnin jälkeen poljimme hotellille ja sitten lähdimme syömään Tallinnan autioituneeseen vanhaan kaupunkiin. Korona oli todellakin tyhjentänyt paikan.
Päivä 8, Tallinna – Helsinki – Kuopio n. 20 km
Päivälautalla Helsinkiin ja iltajunalla Kuopioon, väliin mahtui pyörähtäminen Seurasaaressa. Täyttä pyöräretkeä tämäkin päivä – satamasta Seurasaareen oli kauniita pätkiä poljettavaksi ja saaressa muutama tunti kului kivasti. Iltajuna saapui Kuopioon lähellä puoltayötä ja kotia pääsimme juuri vuorokauden vaihtuessa – roppakaupalla kilometrejä ja muistoja mukanamme.
Jokainen pyöräretki on oma tarinansa. Tämä tarina sai alkunsa koronakevään jälkeen rajoitusten kevennettyä. Oli yksi kokemus ja yksi päämäärä. Viikonlopuksi Tampereelle, tässä määränpää, kun sunnuntailtana retkiajatus heräsi mieleen. Maanantain kuluessa sitten oli matkareitin kypsyttelyn aika, koska liikkeelle oli lähdettävä jo tiistai aamuna. Yksi palanen oli edellisellä viikolla syntynyt reittiin. Oli kuljettava Lievestuoreelta Saviontietä Laukaaseen. Tämän kauniin ja pyöräilyyn otollisen tien olimme sattumalta ajaneet autolla edellisviikolla, kun jouduimme kuljettamaan sinne automme alle polkupyörällä yrittäneen vanhan miehen.
Kelpo kulkijat Petäjäven kirkon viheriöllä
Ensimmäinen päivä: Kuopio – Hankasalmen asema – Laukaa – Tikkakoski, 89 km
Valtateiden vierustaa ei ole kiva polkea, joten aloitimme matkan junalla Kuopiosta Hankasalmen asemalle. Aamuinen IC juna polkupyöräpaikkoineen soi tämän mahdollisuuden. Tästä eteenpäin hyödynsimme HERE WeGo polkupyöränavigointia. Sovellus löysikin hyvän reitin Hankasalmen asemalta Lievestuoreelle, jonka jälkeen ajoimme hetken vilkkaan Kuopio – Jyväskylä tien vartta ennen kääntymistä Saviontielle. Navigointi johdatti meitä valtatien läheisyydessä kulkevia hiekka- ja maanteitä. Jossain kohdin reitti törmäsi aidattuun alueeseen, joten päädyimme ajamaan aidan vierustoja kunnes olimme jälleen tiellä.
Toinen päivä: Tikkakoski – Keuruu, 79 km
Maalaismaisemaa halkova hiekkatie tarjosi päivän parhaat maisemat ja kovimmat mäet
Päivän reittisuunnitelmat teimme aamuisin tai edellisenä iltana. Tikkakoskelta valikoitui osin hiekkatietä kulkeva reitti Keuruulle. Tikkakoski – Kuikka – Nyrölä tie johdatti lähelle Kintausta. Tuo Nyrölän hiekkatie osottautui kauniiksi maalaismaisemiksi, kuitenkin niin että se sisälsi useita jyrkkiä mäkiä, joita joutui taluttamaan ja joiden alamäkiä piti kuormatuilla pyörillä mennä kieli keskellä suuta. Kintaus – Petäjävesi väli oli hyvää leveää piennarta, mutta Petäjäveden ja Keuruun välin joutui ajamaan mitättömän pientareen ja vilkkaan liikenteen yhdistelmässä. Onneksi tuo väli ei ollut kovin pitkä ja sen jaksoi hyvin polkea Petäjäveden uimarannalla vietetyn tauon jälkeen.
Kolmas päivä: Keuruu – Vilppula, 59 km
Keuruulta reitti Vilppulaan päätyi kulkemaan Kolhon kautta. Reittivalinta oli mainio ja samalla sai kokea kunnon ylämäet heti Keuruunselkä hotellin tienoilla. Näin alkumatkasta oli hyvä hävittää liiat voimat niihin ja loppumatka sujui leppoisasti rullaten. Kolhon uimaranta oli mainio paikka viettää taukoa ja illalla jäätelö maistui Vilppulan satamassa.
Neljäs päivä: Vilppula – Tampere, 102 km
Peltolan luomutilan pihapiiri tervehti tulijoita lämpimästi, olimme ainoat yöpyjät tällä kerralla.
Vilppulassa majoittauduimme mainiossa maatilamatkailupaikassa. Peltolan luomutilan aitta oli kesähelteessä sopivan viileä nukkua. Majapaikan saunaa sai käyttää kaksi tuntia ja tuossa ajassa puukiukaan leppoisista löylyistä ehti useaan kertaan pulahtaa uimaan. Johtuiko koronakeväästä vai mistä, emme löytäneet lähempää Tamperetta tämän tyyppistä majoitusta. Runsaiden kilometrien tähden poikkesimme alkuperäisestä reittisuunnitelmasta, jossa olisimme jo pian Vilppulan jälkeen liittyneet PyhäNäsin pyöräilyreittiin. Oioimme aina Terälahteen saakka, jonka jälkeen liityimme merkitylle reitille.
Näin saavuimme viikonloppua viettämään Tampereelle, josta sunnuntai-illan IC junalla palasimme pyörinemme Kuopioon.
Toisinaan eteemme tarjottu teksti on kuin taideteos. Toisinaan mielistymme laulussa olevaan yksinkertaiseen tekstinpätkään. Tänään mieleni kiintyi seuraavaan tekstinpätkään: ”Tässä on lopputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu:”
Lause on kuin taideteos. Edellä on tekstiä sivutolkulla ja sitten kirjoittaja kirjoittaa sanansa: ”Tässä on loputulos kaikesta, mitä nyt on kuultu:”
Voisitko kuvitella tilanteen, jossa vaihdamme ajatuksia. Keskustelemme mukavasti ja lopulta tulee hetki päättää ja lähteä omille teilleen. Mikä olisi tapaamisemme lopputulos, voisiko sen määritellä? Voisimmeko eratessa määritellä kaiken lopputuloksen kuin Saarnaaja kirjassaan?
Saarnaaja päättää kaksitoista lukua sisältävän kirjansa näillä sanoilla. Kaksoispisteen jälkeen nuo varsinaiset päätössanat sitten tulevat ja näin ne kuuluvat:
”pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä. Tämä koskee jokaista ihmistä.”
Saarnaaja jatkaa vielä lauseen verran, ennen kuin vaikenee:
”Jumala vaatii tuomiolle kaikista salatuistakin teoista, niin hyvistä kuin pahoista.”
Vaikuttava päätös kirjalle – jään ihmettelemään näitä sanoja.
Päivän Raamatunjae Youversion kännykkäohjelmassa pysäytti ajatukset. Elämme maailmassa ja maassamme erikoisia aikoja. Tiukat toimet korona-viruksen taltuttamiseksi havahduttavat siihen, kuinka äkkiä kaikki voivatkin olla täällä toisin.
Tuo Raamatunajae on: ”Te etsitte minua, ja te löydätte minut! Koko sydämestänne te minua etsitte, ja minä annan teidän löytää itseni, sanoo Herra.” Jae löytyy Jeremian kirjan luvusta 29 ja jakeesta 13 ja 14
Kun katsoo, millaisessa tilanteessa Jumala on sanansa omilleen antanut, niin huomaa että tuolloin on eletty vaikeita aikoja. Vaikeitten aikojen keskellä meitä kutsutaan etsimään Jumalaa ja Hänen tahtoaan.
Samaisessa Jeremiankirjan katkelmassa on kaksi muutakin kohtaa, jotka usein nostetaan esille. Toisena on ohje, kuinka tulee elää tuolla vaikeuksien keskellä: ”Toimikaa sen kaupungin parhaaksi, johon minä olen teidät siirtänyt. Rukoilkaa sen puolesta Herraa, sillä sen menestys on teidänkin menestyksenne.” (Jer. 29:7) Kolmantena tulee kuva, josta ymmärrämme miten Jumala tahtoo meitä kohdata: ”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)
Päivän Raamatunjakeen äärelle pysähtyminen johdattaa miettimään ajankäyttöä vaikeitten tilanteiden keskellä. Jeremian kirjan sanoista nousee toivo, joka kantaa eteenpäin. Jumalaan keskittyminen, Hänen tahtonsa etsiminen johdattaa meidät toimimaan kaupunkimme parhaaksi, kääntämään huomiomme omasta huolesta yhteiseen hyvään. Kolmas katkelma näyttää meille Jumalan kasvot. Vaikka olosuhteet lyövät meitä, Jumalalla on meistä hyvät ajatukset – Hän tarjoaa meille tulevaisuuden ja toivon.
Tämä kaikki on Jumalan puhetta omilleen. Hänen omaksi voimme jättäytyä tässä hetkessä. Omat voimamme ovat rajalliset ja niillä emme yllä Jumalan luo. Kun käännymme Hänen luo yksinkertaiseti jättäyten Hänen huomaansa, Hän vahvistaa meitä. Jeesus, tässä olen, opeta minulle elämän tarkoitus ja johdata minut tässä eteenpäin. Aamen.
Keväällä silmiin osui Kodin kuvalehden artikkeli pyöräretkestä Viroon. Kopioimme kesälomamatkalle lehtijutun reitin, tehden siihen omia hienosäätöjä. Matkareittimme merkittävimmät paikat olivat:
Kuopio – Helsinki – Tallinna – Loksa – Viinistu – Purekkari neem – Võsu – Rakvere – Mustvee – Kallaste – Alatskivi – Tartto – Tallinna – Helsinki – Kuopio
Ensimmäinen päivä, Kuopio – Helsinki – Tallinna, 54 km
InterCity juniin saa polkupyörät mukaan. Aamujunalla saavuimme Helsinkiin ennen kymmentä ja ehdimme pyöräillä poikkeamaan ystäväperheen luona, ennen kuin jatkoimme länsisatamaan ja Tallinnan laivaan. Tallinnassa pyöräilimme lukuisten tietöiden läpi itärannikolla olevaan hotelliinn yöksi. Pyörät saimme ottaa hotellin eteiseen sisälle. Illalla tutustuimme läheiseen muistomerkkiin.
Suuri ja synkkä muistomerkki muistutti Venäjän vallan ajoista
Toinen päivä, Tallinna – Loksa – Viinistu, 85 km
Hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme kohti Tallinnan televisiotornia ja sitäkautta pyöräilimme Loksaa kohti päästäksemme Viinistussa sijaitsevaan hotelliin. Tallinnasta päästyämme pyöräily vapautui kauniiden maalaisteiden polkemiseksi. Olimme hankkineet kunnon sadevaatteet ja polkiessamme Viinistuun pääsimme niitä käyttämään. Pitkän matkaa ajoimme pilveä kiinni ja lopulta piti pukea sadevaatteet päälle ja saavuttaa valtoimenaan vuotava pilvilautta. Juuri pyöräilyä varten tehdyt sadevaatteet toimivat ja saimme reilussa vesisateessa ajaa mukavasti viimeiset 30 kilometriä.
Kännykän navigaattori valitsi pyöräreiteille runsaasti myös hiekkateitä, joiden varsilla oli idyylisä maisemia
Kolmas päivä, Viinistu – Rakvere, 84 km
Viinistussa ennen aamiaista tutustuimme pieneen kylämiljööseen ja aamupalan jälkeen lähdimme käymään Purekkarin niemessä, Viron pohjoisimmassa paikassa. Niemi olikin tutustumisen arvoinen ja sieltä sitten laskeuduimme Loksaan, josta lähdimme polkemaan Rakvereä kohti. Niemeen tutustuminen otti niin aikaa, että ensimmäinen ruokatauko oli jo Loksan grillillä. Päätimme matkalla poiketa Võsussa. Tämä merenrantakylä valloitti mielen. Ensin pyörätie meni metsän läpi, sitten päädyimme ajamaan pitkän hiekkarannan ohi ja käännyimme takaisin kylän pääkadulle, jossa joimme smoothiet, kävimme teellä ja muutenkin kulutimme aikaa. Kesäinen Võsu olisi ollut varmasti mainio kohde jäädä pidemmäksikin aikaa. Lopulta huomasimme kellon olevan jo riittävästi ja lähdimme reippaasti painamaan kohti Rakvereä. Pysähdyimme syömään Haljalassa ennen Rakvereen saapumista.
Purekarin niemi, Viron pohjoisin paikka lähellä Loksaa
Neljäs päivä, Rakvere
Rakverestä vuokrasimme huoneiston, koska vietimme siellä kaksi yötä. Huoneistossa ei ollut pesukonetta, mutta vuokraaja antoi luvan käyttää toisen huoneiston pesukonetta ja näin saimme hyvin pestyä vähäisiä vaatevarastojamme. Meillä molemimmilla oli satulalaukut pyörissämme ja niihin olimme pakanneet niukasti, mutta riittävästi vaatteita ja tarvikkeita. Rakveren kaupnkiin tutustuimme kävellen, vierailimme sympaattisessa kahvilassa, puistossa ja Rakveren linnassa. Linnassa vietimme usean tunnin seuraten siellä olevia esityksiä, eläimiä, syöden ja nauttien pannukakkukahvit ja teet.
Rakkautta on yhteinen pyöräretki
Viides päivä, Rakvere – Mustvee, 90 km
Rakverestä starttasimme kohti Mustveetä. Tullessamme Rakvereen, kännykän navigointi johti meidät perille metsäpolun kautta ja tämän tähden sen antamaan reittisuunnitelmaan suhtauduimme kriittisesti. Navigointi ehdotti päivän loppuun 16 kilometrin pituista viivasuoraa ”tietä” ei minkään läpi. Päätimme käydä kurkistamassa reittiehdotukseen kuuluvan tien, muttemme tuota vanhaa rautatiepohjaa kuitenkaan hyödyntäneet. Aamupalan voimin etenimme kohti paikkaa, jossa aikeemme oli nauttia lounasta. Paikan ainoaa ravintolaa, pubia emme kuitenkaan löytäneet ja ostimme kaupasta eväitä ja pienen urheilukentän äärellä pidetyn lounastauon myötä jatkoimme kohti Avinume nimistä paikkaa päivällisen toivossa. Vastaamme siellä tuli pieni kioski, joka ilmeisesti oli paikallinen supermarketti. Tilasimme hampurilaiset ja saimme eteemme mikrossa lämmitetyt marketti hampparit. En selvinnyt sen syömisestä ja jäin toiveissaini odottamaan, että Mustveessä pääsen vihdoinkin ruuan äärelle. Ruuat olivat matkalla tätä poikkeusta lukuunottamatta maukkaita ja ruokapaikkoja löytyi. Matkalla kuitenkin joutui joustamaan, toiset paikkakunnat oli niin pieniä, ettei niissä ollut ruokapaikkoja. Päivittäin otimme laukkuumme mukaan varalle paistopisteiden tuotteita, että pystymme venyttämään nälkää.
Roelan urheilukenttä tarjosi puitteet lounaalle ja sitä seuranneelle siestalle
Kuudes päivä, Mustvee – Tartto, 88 km
Mustveestä lähtiessämme törmäsimme paikalliseen tapahtumaan, Peipsjärvi festivaaliin. Suunnattoman suuren järven rannalla oli ruokatelttoja, käsitöitä ja suuri esiintymislava. Suunnitelmamme oli olla hyvissä ajoin Tartossa, jossa oli myös festivaali menossa, Hansapäivät. Jo ensimmäinen pysähdys muutti suunnitelmaa, jäimme järvenrantaan syömään. Tästä jatkoimme kohti Kallastetta, joka sitten viimeisteli päivän aikataulun. Uimme Peipsjärvessä, vierailimme viihtyisässä kahvilassa. Etsimme hukkaamaani matkamittaria sitä löytämättä, tapasimme Suomalaisen pyöräislijäpariskunnan ja lopulta lähdimme kohti Tarttoa pysähtyen pian Alatskiveen, jossa söimme ja tutustuimme linnan ympäristöön. Lopulta lähdimme reippaasti polkemaan kohti Tarttoa. Jo etukäteen oli selvää, että matkaamme sen mukaan, mitä vastaan tulee, joten Tartto-illan kutistuminen ei romuuttanut mitään, tosin toinen koneellinen pyykistä jäi pesemättä, koska majoituspaikan säännöt julistivat aikaisen yörauhan. Tartosta vuokraamamme huoneisto oli hauskasti nimetty: Beautiful place at the riverside. Mainitsin vuokraajalle nimestä, hän selitti omistamansa paikan kauniiksi ja jokikin meni aivan vierestä – nimi pitää paikkansa. Huoneisto olikin aivan kelvollinen ja ystävällinen vuokraaja antoi oman varastonsa meille polkupyörien säilyttämiseen.
Peipsjärvi festivaalin ruoka-annos, jonka lomassa sai jutella paikallisten kanssa
Seitsemäs päivä, Tartto – Tallinna, 12 km
Aamu Tartossa valkeni lämpimänä, luvassa oli 28 asteen lämpötiloja. Aamupalalla kävin tutkimaan junien aikatauluja, koska Tartosta Talliinnaan jatkoimme junalla. Ennakkotutkinnasta poiketen, huomasin ettei kaikilla junilla päässyt polkupyörän kanssa Tallinnaan saakka. Jouduimme valitsemaan kahden junan välillä, iltapäivän ensimmäisen ja iltajunan. Päätimme lähteä 13:21 junalla Tallinnaan ja suuntasimme reippaasti tutustumaan Tarttoon. Edellisenä iltana olimme jo poikenneet joenvarressa pidetyssä konsertissä, nyt kiertelimme vanhaa-kaupunkia. Junaan otin ensimmäisen luokan liput, noin 1,5 euroa kalliimmat liput. Tämä takasi meille istumapaikat ja ensimmäisen luokan pyöräpaikat, joissa ei ollut niin tunkua kuin muualla. Tallinnaa lähestyessä ajattelin, että jäämme pois ennen pääteasemaa ja pääsemme hotellille sujuvammin, mutta junan aula oli niin täynnä ihmisiä ja pyöriä, ettei omien pyörien ulossaanti ollut mahdollista ennen pääteasemaa.
Tartosta lähtiessä pyörämme olivat vielä ainoat telineissä
Kahdeksas päivä, Tallinna – Helsinki – Kuopio, 33 km
Aamiaisen jäkeen suuntasimme lukuisten tietöiden läpi laivalle. Helsingissä kiertelimme rantamaisemissa, kunnes juna Kuopioon lähti. Puoleltaöin olimme onnellisesti kotipihassa. Onnistunut pyöräretki oli takana.
Olin nuori, olimme pyöräretkellä. Poljimme neljän, viiden polkijan letkassa vaihtaen välillä vetovastuuta. Taisin olla joukon nuorin ja kokemattomin, joten minua ei ollut keulille laitettu. Matkaa ollessa enää jäljellä parikymmentä kilometriä, kyllästyin letkan hitaaseen edistymiseen. Päätin laittaa vauhtia ja suuntasin keulille. Siihen asettuessani, huomasin ilmanvastuksen nujertavan vauhtini ja ei mennyt kauaakaan, kun ymmärsin, etten saa meitä kulkemaan lujempaa, ennemminkin vauhtimme hyytyy entisestään. Luovutin ja palasin letkaan.
Muisto on matkannut mukanani. Ymmärsin, että keulilla joutuu tekemään enemmän töitä, ilmanvastus on aivan eri siellä, kun muiden perässä ajaessa. Perässä on helppo huutaa vauhtia lisää.
Hyvät oivallukset kestävät aikaa. Toisinaan ne eivät kanna läpi elämän muuttumattomina: tulee vastaan uusia tilanteita, jotka laajentavat oivallusta. Kukaan ei voi olla koko elämäänsä perässä kulkija. Kasvamme eläessämme. On mahdotonta pysyä nuorena ja kokemattomana koko elämää.
Raamatussa meitä kehotetaan olla ajattelematta itsestämme liikoja:
”Älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut.” Room. 12:3
Nämä sanat eivät edusta pysähtynyttä maailmaa. Kaikki kulkee eteenpäin ja sanoihin on palattava yhä uudestaan ja uudestaan uusissa tilanteissa. Joskus voi olla niin, ettei ajattele itsestään liikaa, jos näkee että on mentävä keulille halkomaan ilmaa auttaen muita jaksamaan – sellaista elämä on, kasvua.
Olen saanut kristillisen kasvatuksen ja omannut uskon lapsesta
asti. Iltarukoukset, Raamatun kertomukset ja pyhäkoulu – nämä ruokkivat uskoani
ja kuljin muiden mukana uskontiellä. Rippikoulun myötä ystäväjoukko jakaantui
niihin, jotka jättivät uskontien taakse ja niihin, jotka jatkoivat uskontiellä.
Minä jäin puoliväliin jääden kulkemaan näillä kahdella tiellä.
Olin voimaton asian suhteen. Mieleni teki seurata Jeesusta,
kulkea uskon tiellä, mutta jalkani kuljettivat toisaalle. Tunsin selvästi
Jeesuksen kutsun: ”Seuraa minua”, mutta en pystynyt antautumaan hänelle.
Jumala ei päästänyt irti. Hän veti liki vuoden puoleensa ja
salli minun horjua kahden tien välillä. Lopulta tulin rajalle. Liikenteessä
jouduin vaaratilanteeseen, jossa ymmärsin, että kaikki voi olla muutamassa
sekunnissa ohi. Tunsin tuon keskellä vielä Jeesuksen kutsun. Nyt vastasin,
”minä seuraan”. Vaaratilanne olikin yllättäen ohi, mutta se antoi voiman tehdä
päätöksen.
Tästä alkoi uusi aika, aikuisen uskon aika, jossa myös toinen jalka nousi taivastielle. Nyt vuosikymmenien jälkeen näen, että Jeesus on johdattanut. Hän on johdattanut ja varjellut monelta karikolta. Hän on ollut mukana vaikeissa ja mahdottomilta tuntuvissa hetkissä. Hän on antanut suunnan elämään ja kuljettanut eteenpäin. Johdatuksen keskeinen elementti on ollut Raamatun sanat, Pyhä Henki sisimmässä, seurakunta ja uskontoverit.
Jeesus sanoo ”Seuraa minua”. Tähän kysymykseen kun vastaa myöntävästi, pääsee hyvän Paimenen, Jeesuksen johdatukseen.
