Elämä on ihmisiä

Kuuntele bloggaus:

 

Leo_netti

Leo Louhivaara lauloi eläkkeelle yhdessä vaimonsa Sarin kanssa

Kun vuosia karttuu, huomaa että yhä nuoremmat ja nuoremmat jäävät eläkkeelle. Kun katsoo itseään peilistä, on vaikea ymmärtää sitä ristiriitaa mikä on oman kokemuksen ja peilin antaman kuvan välillä. Elämä kuluu ja paljon jää taakse.

Olin työtoverini eläkejuhlassa. Minulla oli viimeinen puheenvuoro juhlassa. Ajattelin tuoda muutamia asioita puheessani, mutta puheiden vierähtäessä vuorooni, nuo näkökulmat olivat tulleet jo riittävästi esille – minun oli sanottava jotain muuta.

Meillä kullakin on erilaisia elämänvaiheita. Jotkut vaiheet sulkeutuvat kokoanaan, mutta monista silti jää jotain elämään. Mitä elämä oikeastaan on, mitä se on kun kaikki muut aiheet on jo puhuttu pois, mitä jää? Tähän ajatukseen pyörähdin kun löysin itseni tuomasta tervehdystäni.

Elämä on ihmisiä – tähän ajatukseen päädyin. Hienon kuuloinen lausahdus, loistavat sanat laulun kertosäkeeseen. Elämä on ihmisiä ei kuitenkaan ole hieno kirjailtu ajatelma, vaan tosiasia – elämämme on ihmisiä. Kun miettii nuoruutta – se on ihmisiä, opiskelua – se on ihmisiä, työuraa – se on ihmisiä ja uskon että eläkkeelläkin se on edelleen ihmisiä.

Kun elämä on ihmisiä, on hyvä olla.

Elämällä on päämäärä. Meidän tärkein asia on löytää uudelleen yhteys Jumalaamme, Luojaamme. Jeesus on valmistanut pelastuksen tien Jumalan luo.

Menetämme joskus ihmisiä ympäriltämme, milloin etäisyyden tähden, milloin eri asioihin keskittymisen tähden, milloin riitojen tai muiden asioiden tähden. Kun elämä on ihmisiä, haluamme palata siihen. Haluamme kokea yhteyttä keskenämme, haluamme olla kerran yhdessä Taivaallisen Isämme luona. Haluamme että taivaassakin elämä on ihmisiä.

Elämä on ihmisiä, on aika keskittyä siihen.

Kuiva maa kaipaa sadetta

Kuuntele bloggaus:


Hiekkaa ja kaikenlaista pölyä on kaikkialla talven jälkeen. Hiekanpoistokoneet kasteluautoineen hoitavat ison osan pois. On hienoa käydä siistitylle tielle. Lenkin jälkeen kuitenkin tuntee kasvoissa ja suussa hiekan. Maa kaipaa kunnon sadetta vielä, ennen kuin kaikki on poissa.

Mietin sitä, että mekin tomutamme ja karistamme itsestämme kaikenlaista. On tarpeen ravistaa kertynyttä kauhtaa. Kuitenkin kaiken karistamisen jälkeen saattaa suussa edelleen maistua se sama. Tarvitsemme sadetta, joka huuhtelee kaiken pois ja antaa kasvun joka peittää loput.

Maa kaipaa sadetta, muuten siinä ei kasva mikään.

Mietin tätä aamullisen Raamatuntutkiskelun jälkeen. Miten tarpeen on lukea ja kokea Raamatun tekstiä. Se on kuin sade, joka saa meissä jotakin kasvamaan. Ilman sitä suussa maistuu usein aina se sama ja sitä samaa lähdemme päiväämme kylvämään. Raamatun sana puhdistaa ja uudistaa meitä kuten sade.

Yksi piirre Raamatun uudistavassa voimassa on se, kuinka se toimii meille peilinä. Peili näyttää totuutta, se ei kaunistele eikä vääristele – se on aito. Tämä aitous tulee meitä kohti ja vaikuttaa. Toiset loukkaantuvat, toiset nöyrtyvät. Nöyrtyvä on kuin maa, joka imee kosteuden itseensä muuttuen yhä ravitsevammaksi kasvualustaksi. Loukkaantuva antaa vesien virrata ylitseen jääden lopulta edelleen kuivaksi ja kovaksi.

Kuiva maa kaipaa sadetta. Joskus maa on niin kuivaa, että se on halkeillut. Ehkäpä halkeamat auttavat sitä kostumaan sitten kun sade lopulta tulee. Ilman halkeamia kuivan ja kovan maan on vaikea saada kosteutta imeytymään itseensä, kuiva ja kova pinta kun antavat kaiken virrata pois.

Sataisipa sydämiimme.

Jälkikirjoitus: Bloggaus jäi ajallaan julkaisematta ja siten sadekin on jo pölyjä ehtinyt huuhdella

Edelleen Alice

Kuuntele bloggaus:


Kävin katsomassa elokuvan, Edelleen Alice. Se kertoo viisikymppisenä Alzeimerin tautiin sairastuvasta naisesta ja hänen perheestään. Sanomattakin on selvää, ettei näytökseen ollut jonoa ja siten muutamaa minuuttia ennen ostetuilla lipuilla sujahti hyvin hyvälle paikalle kerrontaa seuraamaan.

edelleen_alice

Hyvä elokuva jättää miettimään, joten tämäkin elokuva oli hyvä – vaikka kerronta ei räjäyttänyt tajuntaa, niin huomaan palanneeni siihen tuon tuosta.

Alzheimerin tauti on pelottava asia, jokaisella on mahdollisuus kohdata se itsessään. Elokuva loppui yllätti minut – en tee nyt juonipaljastuksia – se yllätti minut niin etten huomannut millä sanoilla elokuvaa käytiin nitomaan yhteen. Myöhemmin marketilla koetin vakoilla kirjasta, jonka pohjalta elokuva on tehty, tuota loppukohtausta. Tästä ei ollut apua, se mikä meni minulta ohi, oli vain elokuvassa. Tämä kaikki ajoi itse pohtimaan sitä, mikä olisi kertomuksen “pihvi”.

Mieleeni muistui opetussarja, jonka pidin 2010 Raamattuavain ohjelmassa. Opetussarjan nimi on Oikean ajan odottaminen, siinä kolmantena opetuksena oli opetus jonka otsikoin nimelle Olemme arvokkaita. Tuossa opetuksessa on mukana pohdinta elokuvan kaltaisesta kohtalosta – siitä, että olemme edelleen arvokkaita, vaikka me emme terveytemme tähden näennäisesti voisi olla hyödyksi toisille. Olemme arvokkaita Jumalan luomistyön tähden. Ihmisenä oleminen on meille tehtävä ja se tekee meistä arvokkaan.

Kun olemme ihmisenä, vaikutamme toisen elämään. Terveenä ja elinvoimaisena yhtä, sairaana ja voimattomana toista. Kaiken ”pihvi”, tarkoitus, kätkeytyykin meidän ulkopuolelle – siihen, olemmeko myös heikkona ja sairaana kaiken keskellä. Mitä läsnäolomme vaikuttaa läheisiimme, ihmisiin joiden kanssa edelleen kuljemme.

Terveenä ja voimissaan vaikutamme yhtä, mutta sairaana ja voimattomana edelleen vaikutamme – teemme työtä toisella tavalla, muttei yhtään vähemmän, yhtään arvottomammin tai huonommin. Ihmisenä olemisen tehtävä kirkastuu lähellämme, elämä on lähempänä elämää. Kyse ei olekaan ainoastaan meistä, vaan myös niistä jotka ovat kanssamme, he saavat silloin jotain merkittävää ja ainutlaatuista joka auttaa elämään oikeaa elämää.

Opetussarja Oikean ajan odottaminen avaimia.net kanavalla
Raamattuavain: 1/5 Oikean ajan odottaminen, Veijo Olli
Raamattuavain: 2/5 Tuuliajolla, Veijo Olli
Raamattuavain: 3/5 Olemme arvokkaita, Veijo Olli
Raamattuavain: 4/5 Pelkoja voittamaan, Veijo Olli
Raamattuavain: 5/5 Vastustus ja sen kohtaaminen, Veijo Olli

 
 

Palaute pelastaa

Kuuntele bloggaus:


Minulla on lukemattomia lukemattomia kirjoja. Yksi tälläinen on Claes-Otto Hammarlund’n kirjoittama kirja nimeltään Kriisikeskustelu. Sen johdantosanat ovat vakuuttaneet, että minun tulee vielä lukea se. Johdannossa kirjoittaja esittää vahvan väitteen – tarvitsemme, jotta jaksaisimme elää, muilta vahvistusta.

Hän selittää tätä vahvistusta: ”Kun toinen ihminen kuuntelee meitä ja koemme, että hän jakaa todellisuuden kanssamme, tunnemme tulevamme ymmärretyksi ja saamme vahvistusta.”. Selitys jatkuu kertoen että vahvistuksen myötä ahdistus, yksinäisyys murtuu ja elämä saa merkitystä.

Puhutteleva johdanto. Yksinäisyys on valtava haaste, yksinäisyydessä tämä toisten antama vahvistus katoaa – ikäänkuin kukaan ei enää painaisi yksinäisen ”tykkää” nappia.

Itsekeskeisessä ajassa kaipaamme palautetta – tässä ei ole mitään väärää – mutta kirjan johdanto nostaa esille sen, että niin kaipaavat muutkin. Palautteena tarvitaan rehellistä ja todellista palautetta, siitä koemme että meitä kuunnellaan – tavalla tai toisella meistä välitetään. Ilman palautetta äärimmillään päädytään siihen lopputulokseen, ettei millään ole mitään väliä. Kun millään ei ole enää mitään väliä, niin toiset menee äärimmäisyyksiin – äärimmäisyyksiin, joista luemme seuraavana päivänä iltalehtien etusivuilta.

Jos kirjoittaja on pyörittelemässäni väitteessään oikeassa, niin mitä kaikkea voisi pelastaa antamalla vahvistusta kaikille niille, joiden kanssa ajassa ja paikassa kohtaamme ja millainen vaikutus tällä olisi meidän omaan vahvistukseen?  Olisimmeko loppujen lopuksi saajan paikalla, kun tekisimme toisille niin kuin toivomme meille tehtävän?

Linkki: Junioriavain: Matt. 7:12a, ”Kaikki minkä tahdotte…”, Veijo Olli

 

Tarvitsemme uudistumista

Kuuntele bloggaus:


Ihminen ei ole kone. Ihmistä ei ole luotu tekemään yhtä ja samaa ikuisesti. On luotava välillä uutta – muuten ihmisestä tulee kone – kone, jollainen hän ei pysty olemaan.

Tässä tämän kertaisen bloggauksen teema. En mahda mitään sille, että ajatus uuden luomisen tarpeellisuudesta vaivaa minua. Se ei  suostu jättämään rauhaan. Olen joskus pohtinut teemaa – olen nimittäin miettinyt mitkä asiat elämässä ovat sellaisia, ettei niitä voi uusiksi laittaa ja sitten mitä ovat sellaisia, että ne voi aivan hyvin uudelleen järjestää. Tästä päästään siihen, että niiden asioiden suhteen, jotka voi aivan hyvin uudelleen järjestää, kannattaa niin myös joskus tehdä.

Ihminen vastustaa muutosta. Suostumme muutokseen vain pakon edessä. Tästä seuraa ongelmia. Lisää ongelmia seuraa siitä, että kun meitä alkaa elämä puristaa, usein haemme uudistumista ja apua väärin – laitamme uuteen järjestykseen asioita, jotka edustavat elämässämme pysyvyyttä ja jätämme koskematta niihin, joita voisimme hyvinkin järjestää uudelleen.

Uuteen tarttumisella on valtavat vaikutukset. Uskon, ettei ole aivan sattumaa että meillä on sanavarastossa sana ”uudistua”. Sivistyssanakirja selittää sanaa uudeksi muuttumisella, uudenlaiseksi tulemisella. Puhumme myös uudestisyntymisestä. Tätä sivistyssanakirja selittää sanomalla sen olevan ”Jumalan luoman uuden kristillisen elämän alku ihmisessä”.

Ihminen ei ole kone. Jos toistamme päivästä toiseen samaa, taivumme pikkuhiljaa alaspäin. Uuteen tarttumalla joudumme nousemaan, suoristamaan itsemme – tarvitsemme jälleen apua – olemme jotain vailla. On verrattoman tärkeää kokea uudestisyntyminen, mutta on myös verrattoman tärkeää elää uudistuen – ottaa edelleen vastaan uusia haasteita – haasteita niillä elämänalueilla, joissa asioita voidaan laittaa uuteen järjestykseen. Tämän uudistumisen myötä olemme jälleen lähempänä elämää ja sen antajaa.

Armotonta menoa

Kuuntele bloggaus:


”Armotonta menoa” lauloi aikanaan Laulava Talonmies. En tiedä missä laulun vitsi piili – oliko se esityksessä vai sanoissa. ”Jumala armahtaa, minä en” kirjoitti toinen herra. Nämä kaksi sananpartta nousi mieleeni, olen nimittäin viime päivinä pohtinut anteeksiantamattomuutta. Kolmas mieleeni noussut on vaikeammin selitettävissä. Leijonasydän elokuvassa, jonka Dome Karukoski on ohjannut ja Aleksi Brandy käsikirjoittanut, on yksi puhutteleva sivutarina. En voi enempää asiaa tässä pohtia tekemättä juonipaljastuksia – tämä bloggaus siis sisältää juonipaljastuksia, tai ainakin yhden.

Viha, anteeksiantamattomuus, on vaarallinen matkakumppani. Se on toki vaarallinen kaikille osapuolille, mutta elämän kaartuessa ja kouristellessa se saattaa ikäänkuin kääntyä itseään vastaan – toimia kuin bumerangi – siis kuin se heitettävä vempele, joka palaa heittäjän luo. Viha, anteeksiantamattomuus, saattaa lopulta kaartaa takaisin ja iskeä heittelijänsä maahan, kuoliaaksi.

Elokuvan päähenkilön veli kohtasi tämän. Lopulta viha löysi kohteekseen oman itsensä ja silloin räjähti.

Traagista. Taraagista on myös ne vuodet, jotka kuluvat vihaa vaaliessa. Armoton meno syö, vaikkei sitä ymmärtäisikään.

Miksi olen pohtinut näitä? Olen pohtinut siksi, että olen työstänyt kertomusta jonka sisältöön kietoutuu seuraavat sanat: ”Sopikaa riitanne, ennen kuin aurinko laskee.”. Tämä sananparsi on Raamatusta, Efesolaiskirjeen kuudennesta luvusta, se jatkuu vielä varoituksella, ettei näin tulisi antaneeksi Paholaiselle tilaisuutta.

Jos ajatellaan vihaa, joka saa kerätä keräänsä päivästä toiseen, niin voiko kukaan enää avata tuollaisen kerän? Luulen ettei kerää enää pystytä avaamaan.

Täysin sotkuun kerätty kerä saadaan auki vain armolla. Se aukeaa niin, että päästetään siitä irti ja annetaan sen upota armon mereen – mereen, jonka rannalla lukee ”Kalastaminen kielletty”.

Linkki: Junioriavain Efe. 4:26b-27, ”Sopikaa riitanne ennen kuin…”, Veijo Olli

Heti tuli selkeämpi olo

Kuuntele bloggaus:

 

Korvamadoiksi yleensä mielletään musiikkikappaleet, jotka pyörivät mielessä. Korvamato edustaa ehkä negatiivista asiaa. Minulla tässä on pyörinyt positiivisessa mielessä korvamato, tai olisiko se mielimato vai mikä – mielessäni siis pyöri toistamiseen Raamatusta Saarnaajankirjan sananparsi: ”hyödyllinen kuntoonpano on viisautta”.

Olen tehnyt Raamatunkohdasta Junioriavain opetuksen, Junioriavain opetus on Raamatunjakeen opetus alakouluikäiseille. Opetukset tulevat Radio Dein taajuuksilla Kansanlähetyksen ohjelmien yhtydessä lauantaina ja sunnuntaina. Opetuksen tarkoitus on muistaa kyseinen Raamatunjae ja jotain sen sisällöstä. Opetukset ovat saaneet paljon posiitiivista palautetta niin lapsilta kuin vanhemmiltakin – jotkut ovat kysyneet, että saahan vanhempikin ihminen kuunnella niitä – vastaus on kyllä.

Opetus kuultavissa avaimia.net kanavalla tästä linkistä.

Takaisin asiaan, korvamato, mielimato. Tuo mieleeni noussut ja siellä viipynyt ”hyödyllinen kuntoonpano on viisautta” kannusti ottamaan talvilomasta kaksi päivää sellaisiin ”projekteihin”, jotka ovat jääneet roikkumaan ja siten mieltä kuormittamaan. Jännää miten noinkin pieni paneutuminen saa niin paljon aikaa – olkoonkin vielä, että päivät olivat minulle teemapäiviä joiden lomassa tein paljon muutakin.

Teemapäivien aikaan mieleeni nousi kerran näkemäni lyhytelokuva, muistelen että sen nimi oli ”Synti”. Nimestään huolimatta se ei käsitellyt synti käsitettä sanan hengellisessä merkityksessä, jostakin syystä elokuvalle vain oli annettu sellainen nimi. Siinä oli kohtaus, jossa hieman epästabiilissä olotilassa oleva nainen kertoi kuinka hän kantoi mieltään pitkään vaivanneen nojatuolin olohuoneesta ulos ja totesi että ”heti tuli selkeämpi olo”.

Tuo ”heti tuli selkeämpi olo” on kulkenut mukanani elokuvan näkemisestä saakka. Ja kun teemapäivät olin pitänyt, voin hyvin yhtyä elokuvan sanoihin – Raamatun Saarnaajan kirjan viisauden kannustama tekeminen lakaisi mieltä kuormittaneita asioita pois, niitä sai prosessoitua ja nyt kyseisten projektien suhteen olen ”liekeissä” entisen ahdistuksen kaltaisen masentavan latistuksen sijaan!

”Jos rauta on tylsynyt eikä teränsuuta tahkota, täytyy ponnistaa voimia; mutta hyödyllinen kuntoonpano on viisautta.” – Saarnaaja 10:10 vanhempi käännös

”Jos kirves on tylsä eikä sen terää tahkota, tarvitaan enemmän voimaa. On hyödyllistä soveltaa viisaus käytäntöön.” – Saarnaaja 10:10 uudempi käännös

 

Uskon perustus, Saarna Mestarin Miehet tapahtumassa 28.10.2012

Antauduttuani keskusteluun Mika Tuovisen blogin Hengellinen herätys artikkeliin, muistin yhden saarnan, jonka nyt tahdon jakaa sinulle blogin välityksellä. Saarna on talletettuna nauhoitteeseen Mestarin Miehet päiväistä ja sen saa hankittua tästä linkistä. Käytin saarnan yhteydessä seuraavaa kuvaa, sen selitys on osana saarnaa äänitteessä, mutta koen että jo tekstiin käydessä se voi olla paikallaan esittää. Valmistin kuvan juuri ennen saarnaa, joten se on ollut kokoajan ”skissi” tasoa. Pääpointti kuvassa on, että jokaiseen taloon on meidän tehtävä tie ja jokaiseen taloon olisi saatava valot päälle. Jos joltakin tie tai valo puutuu, se on tehtävä.

saarnakuva_veijo_olli

Uskon perustus, Saarna Mestarin Miehet tapahtumassa 28.10.2012, Veijo Olli

Matt. 5: 13-16

Jeesus sanoo:

»Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.»

Saarna

Jeesus pitää valtaisan massatapahtuman. Väkeä on kokoontunut kuulemaan runsain joukoin. On kyseessä ”Vuorisaarnaksi” nimitetty tilanne. Evankelista Matteus on tilanteen meille taltioinut. Aikansa päämedia, kirjakäärö, on saanut sisältöä ja jakelukanavat ovat välittäneet tapahtumaa eteenpäin. Vuosien varrella tieto tapahtumasta on säilynyt ja näin aikaan ja paikkaan sidottu massatapahtuma on edelleenkin olennaisilta osin meidän tavoitettavissa. Vuorisaarna on muokannut maailmaa, se on vaikuttanut yksityisten ihmisten elämään, se on ohjannut ja ohjaa edelleen Jumalan lapsia täällä maan päällä.

Suuressa massatapahtumassa Jeesus puhuu suolasta ja valosta. Hän puhuu asioista, joiden parissa ihmiset elävät. Jokainen tarvitsee suolaa ja valoa. On päivänselvää, että näillä on selvät oikeat käyttötavat. Suola, jossa ei ole makua, ei kelpaa mihinkään ja piilotetulla valolla ei paljoa mitään valaista. Jeesus yhdistää myös näiden kautta suuria opillisia kokonaisuuksia. Vanhan Testamentin aikana suolaa pidettiin pyhänä ja se kuvasi liiton pysyvyyttä. Valo pukee Jumalaa ja Jeesus itse sanoo olevansa maailman valo.

Nyt Jeesus sanoo kansalle: ”Te olette maan suola”  ja ”Te olette maailman valo”.

Voisimme analysoida suoloja ja valoja, mutta voimme oikaista kuvien ohi suoraan asian ytimeen. Jeesus sanoo kuulijoilleen heidän olevan ne, joiden kautta Jumalan valtakunta välittyy maailmaan.

Opettaessaan, Jeesus valmisti omiaan. Jokaisen toive on joskus valmistua. On aika kokeilla meidän pintaa tikulla ja katsoa olemmeko kypsiä.

Muistan kuinka opiskelut päättäneenä, vasta valmistuneena olin kovin epävarma siitä mitä työuraltani halusin. Työpaikkahaastattelussa vedin pohjanoteeraukset, kun minulta kysyttiin, kiinnostaako minua enemmän työskennellä kunnossapitosuunnittelijana vai uuden suunnittelijana. Haave tehdä työtä lentokoneiden parissa kiiti kuin suihkukone jälkipoltto päällä yläilmoihin kun en osannut ottaa asiaan kantaa.

Jeesuksen sanat kysyvät myös meiltä: Haluammeko olla suolana ja valona maailmassa?

Jos haluamme, se vaatii ja tarkoittaa jotain. Tähän haasteeseen ei voi lähteä riskittömästi ja nielaisematta.

Ehkä on hyvä pyöritellä hieman suolaa ja valoa. Näitä voi käyttää niin, etteivät ne tuota haluttua lopputulosta. Suolaa pitää olla riittävästi, ei liikaa eikä liian vähän. Samoin on valon laita. Vakan alta valo ei oikein valaise mitään ja suoraan silmään syydettynä se saattaa häikäistä ja jopa sokeuttaa. Tämän tähden Jeesus antaa opetuksessaan selkeän tavoitteen: Kaiken tavoite on, että: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.

Kaiken tähtäyspiste on, että Jumala, Taivaallinen Isämme saisi kunnian. Tämä on jännitteitä synnyttävä, jopa ristiriitoja avaava asia.

Meitä kutsutaan ja kutsun tavoite on, että toinen saa kunnian.

Me olemme ne, joiden kautta Jumalan valtakunta välittyy nyt maailmaan.
Me olemme ne, joiden välityksellä Jumalan valtakunnan vaikutus säilyttää maailmaamme.
Me olemme ne, joiden kanssa Jumala synnyttää uusia Jumalan lapsia.

Kun Jeesus käyttää kuvaa ”maan suola”, niin aikalaisilla oli selkeä käsitys suolasta. Oli hyvää suolaa ja huonompaa suolaa. Huonompi suola oli tuotettu kuolleesta merestä ja hyvä suola oli toisaalta, vuorilta saatua puhdasta suolaa.

Kuolleen meren suolassa varsinaisen suolan osuus oli vain 7%. Huonon suolan kanssa läträäminen oli tuttua. Kielikuva tavoitti aikalaisensa. Huono suola menetti nopeasti makunsa ja kelvoton tavara heitettiin kadulle kulkijoiden tallattavaksi. Jeesus sanoo kuulijoilleen, olkaa hyvää suolaa, puhdasta suolaa. Suolaa, joka pitää makunsa.

Tämä on haaste meille. Meidät kutsutaan olemaan hyvää, puhdasta suolaa. Haaste kutsuu siivoamaan, luopumaan väärästä, vääristyneestä. Se kutsuu myös puuttumaan asioihin ja ilmiöihin jotta maailmassa säilyisi Jumalan kohtaamisen edellytykset ja elämälle suotuisat olosuhteet.

Jeesus sanoo: ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.”

Kuka haluaisi olla pyörimässä ihmisten jaloissa?

Katsotaan toista Jeesuksen piirtämää kuvaa, valoa. Luen kohdan vielä. Kerran eräs arvostettu opettaja sanoi, että opetuksessa kannattaa lukea Raamatun tekstiä, sillä toisinaan siinä ei mitään muuta hyvää ehkä olekkaan.

”Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

On helppo huomata, että tässä esitelty valo on lähtöisin Jumalasta.

Moni on varmasti joskus poikennut ystävän luo ja huomannut jo kaukaa, ettei tämän ikkunoissa ole valoa. Tästä huolimatta käynyt, ikään kuin varmistukseksi, soittamassa ovikelloa todetakseen, ettei ketään ole kotona. Kun on pimeää, yleensä sisällä palaa valoja. Toisinaan kyllä haluamme tunnelmoida ja pidämme pieniä valoja päällä tai poltamme kynttilöitä. Silloin usein haluamme olla omissa porukoissa, keskenään.

En tiedä, onko merkityksellistä Jeesuksen sanoissa se, että niissä puhutaan sisällä olevasta valosta. Jeesushan sanoo että valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Jos tällä on merkitystä, niin voisiko silloin tämän kohdan sanoittaa näin:

Loistakoon valomme, se että olemme Jumalan lapsia kaikille niille, jotka tulevat huoneeseemme, elämäämme?

Minua kiehtoo tällainen sanoittaminen. Jos olet kanssani eri mieltä ja sanot, että kyllä valon tulee loistaa koko maailmaan, niin minä isken seuraavan kortin pöytään ja sanon – toisten huoneet ovat isommat kuin toisten!

Kuinka iso on huoneesi? Kuinka moni saa olla kanssasi samasta valosta osallinen? Saako sinussa asuva valo tavoittaa myös sinut itsesi?

Jeesuksen ”Te olette maailman valo” kuvaan kätkeytyy toinen kuva, vuorella oleva kaupunki. ”Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella”.

Jeesus antaa mallin, miten voimme valoinemme toimia – voimme muodostaa näkyvän ”kaupungin”. Näkyvä kaupunki on jotain, jonne tarvittaessa osaa mennä ja tulla. Ylhäällä vuorella oleva kaupunki tiedetään, sen olemassaolo on kaikkien tiedossa. Ennen kaikkea, kun on pimeää, ylhäällä oleva kaupunki on tunnistettavissa valoistaan. Se loistaa Jumalan kirkkautta.

Joku löytää yksinäisen valaistun mökin, mutta vuorella olevan valoisan kaupungin löytävät suuret joukot. Jeesus opetti vuorisaarnassa suurta joukkoa, hän piti massatapahtumaa. Toisinaan Jeesus opetti ihan vain lähimpiään. Molempia tarvitaan, tärkeää on että valot ovat päällä niin kotona kuin kaupungissa.

Otetaan sivujuonne. Jeesus puhuu suolasta, suola tulee vastaan laajemminkin Raamatussa. Kolossalaiskirjeessä kehotetaan ”puhumaan aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen. Teidän on tiedettävä, miten kullekin vastaatte.”.

Suola on suolaa ja pippuri on pippuria. Joskus meillä menee nämä sekaisin.

Muistan kuinka yläasteella kotitaloustunnilla meillä meni teelusikat ja ruokalusikat sekaisin. Teimme lihapataa. Pataan piti laittaa puoli teelusikallista valkopippuria, mutta meidän kartanlukijamme käski laitta puoli ruokalusikallista. Kun pata oli muhinut, opettaja joka oli tiukista otteistaan tunnettu, maistoi ja totesi ruuan tulisuuden. Hän oli varma, että ruoka oli tärvelty tahallaan ja niin saimme syödä sen hänen silmien edessä jokaisen ruokapalan jälkeen vettä hörppien.

Suolalla höystäen sanotaan Kolossalaiskirjeessä.

Meillä on viesti. Tahdomme viestimme tavoittavan. Meillä on siten vastuu viestin vastaanotosta. Siis siitä, että se tulee kuulluksi ja siitä että se ymmärretään.

Kun sanoja suolalla höystetään, varmistetaan että sanojen puuro saa suussa sellaisen vastaanoton, että se on helppo niellä. Joskus puuro voi olla niin paksua, että se pitää nieleskellä vesilasin kanssa kuten meidän tulinen lihapata. Mutta jos suolaa ei oikein ole, niin puuron syöminen on lähes mahdotonta.

Toinen esimerkki kouluruokailusta, ala-asteelta vuosien takaa. Järkyttävän suolaista ruokaa, jotain lihaa. Joku keksi, että ruuassa käytetty liha oli varmaan mennyt pilalle ja sen tähden se oli suolattu tunnistuskyvyttömäksi.

Suola ei ole pää-aineosa. Sitä pitää olla sopivasti. Jonkun muunkin tulee maistua kuin suolan.

Meillä on viesti, jonka haluamme tavoittaa vastaanottajan. Tai pikemminkin meille on annettu viesti, joka on tarkoitettu meidän kautta kaikille.

Meidän kautta kaikille.

Tarvitsemme suolaa ja valoa omaan mökkiin. Sitten meitä kutsutaan rakentamaan suurta kaupunkia, joka on kaikkien tiedossa.

Jeesus kertoi vertauksen kylväjästä. Kylväjä kylvi siemeniä minne sattui ja lopputulos ei ollut aivan täydellinen. Monin paikoin siemenet eivät saaneet kasvaa häiriöittä ja häiriöiden kautta niille kävi huonosti. Jostakin syystä tämän vertauksen jälkeen Jeesus puhuu samoja sanoja kuin tekstissämme.

”Ei kukaan sytytä lamppua ja sitten peitä sitä astialla tai pane sitä vuoteen alle. Lampunjalkaan se pannaan, jotta sisään tulevat näkisivät valon.  Ei ole mitään kätkettyä, mikä ei tulisi ilmi, eikä salattua, mikä ei paljastuisi ja tulisi tietoon.  Tarkatkaa siis, miten kuulette. Jolla on, sille annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hän luulee itsellään olevan.”  (Luuk. 8:16-18)

Viimeisenä katsaus siihen ihmismassaan, jolle Jeesus puhui.

Kuulemassa oli suuri joukko ihmisiä, jotka olivat kulkeneet Jeesuksen perässä, kuten Matteuksen evankeliumin neljännen luvun 25. jae kertoo. Ihmisiä, jotka halusivat kuulla häntä. Kyseessä ei ollut suuri opetuslasten joukko, vaan sellaisten ihmisten joukko, jota Jeesus opetuksineen veti luokseen.

Tämän kansanjoukon nähdessään Jeesus nousi vuorelle, istuutui ja alkoi opettaa.

Jeesus sanoo sekalaiselle, perässään kulkevalle kansalle, että te olette maan suola ja että te olette maailman valo!

Tämä voi tuntua vähäpätöiseltä huomiolta, mutta sillä on valtava mittakaava!

Jeesus siis sanoo sekalaiselle, perässään kulkevalle kansalle, että te olette maan suola ja että te olette maailman valo!

Jeesus haastaa kaikki, kaikki joissa Hän herättää uskoa.

Herättääkö Jeesus sinussa uskoa? Jos herättää, niin Hän kutsuu sinut suolaksi ja valoksi maailmaan!

Sinua kutsutaan, sinua kutsutaan todistamaan Jeesuksestasi, todistamaan uskostasi – olemaan suolana ja valona maailmassa. Tuomassa Jeesuksen kaikkien nähtäville, Jeesuksen, johon uskon nyt tunnustamme…

Herätys kaipaa sinua!

Luin Mika Tuovisen blogista kirjoituksen Hengellinen herätys (suosittelen, lue kirjoitus). Kiitos Mika kirjoituksesta! Kirjoitus, sen teema ei jätä rauhaan – aamulla kuntosalilla muistin yhden kuvan, jonka koen liittyvän tähän teemaan. Piirsin kuvan joskus, kun olin menossa opettamaan Raamatusta, Nehemian kirjasta.

Dia4Nehemia ryhtyi toimimaan Jerusalemin surkean tilan paranemisen hyväksi. Hänelle syntyi näky siitä, mitä tuli tehdä ja hän ryhtyi toimeen. Hän oli huolellinen, kartoitti tilanteen ja jakoi sitten näkynsä toisille. Näin näykyyn liittyi muitakin ja lopulta Jerusalemin tila saatiin korjattua.

Kuvaan tallensin ajatuksen siitä, että on kahdenlaista liikkellelähtöä: etenemä ja laajuus. Laajalla liikkeellelähdöllä on vaikeutensa, moni miettii asiaa ja kaikki kestää tuskastuttavan kauan ennenkuin voidaan mitään tehdä. Toinen liikkellelähtö on Nehemian tekemä, etenemä – tällöin lähdetään selkeää päämäärää kohti ja edetessä levitetään näkyä sillä seurauksella, että ne jotka kokevat voivansa yhtyä näkyyn liittyvät mukaan. Lopulta ollaan etenemässä laajasti.

Tätä kaikkea pohtiessa on pakko myös katsoa ympärilleen. Moni elinkelpoinen näky on jäänyt puolitihen, riutumaan paikoilleen. Tässä ”valmiissa maailmassa” Nehemian kaltainen huolellinen lähtökartoitus on merkittävä. Huolellista siinä, että meidän jokaisen on, ennekuin pykältää jotakin uutta pystyyn, syytä kartoittaa onko sitä jo – voi ollakkin, ettei meitä Nehemian tapaan kutsuta mobilisoimaan suura joukkoa, vaan liittymään siihen.

Raamatussa, Hebrealaiskirjeen 10 luvun 25 jakeessa sanotaan:

”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme, sitä enemmän mitä lähempänä näette Herran päivän olevan.”

Luulenpa, että tänä päivänä monia kaivataan rakentamaan omaa hengellistä kotiaan, sitä tuttua, liiankin tuttua, jonka vikoihin ja puutteisiin ei enää jaksaisi ajatustakaan uhrata.

Niinkuin_Herralle

Yllä kuva, jonka väitän ajaksi ja paikaksi missä voimme kokea jotain, mitä voi kutsua herätykseksi, hengelliseksi herätykseksi. Hengellinen herääminen, monenlainen uudistuminen uskossa kaipaa hengellistä kotia, seurakuntaa, se kaipaa pienpiiriä, Raamattupiiriä tai solua jossa voi jakaa elämäänsä toisten kanssa. Sekaipaa työn ja harrastusten antamista Herran käyttöön. Näin meillä on paikka jossa meitä ravitaan, paikka jossa meistä huolehditaan, paikka jossa kutsua toisia, paikka minne kutsua jne.

Näky, jota tahdon levittää on nyt tämä: Älä laiminlyö hengellistä kotiasi, älä raamattupiiriäsi. Anna nämä ja kaikki muu vapaasti Herran Jeesuksen käyttöön.

Mitähän tämän näyn leviämisestä voisi seurata? Voisiko se olla hengellistä heräämistä?

Ei pesää pahalle!

Joku on sanonut: ”Emme voi estää lintuja lentämästä päämme päällä, mutta voimme estää niitä tekemästä pesän”. Kävin Iisalmessa Kansanlähetyksen Kohtaamispaikka tilaisuudessa opettamassa Kiusaukset, hyvän ja pahan taistelukenttä – teemasta. Esitin opetuksen yhteydessä muutaman kuvan. Yksi kuva esitti edellä mainittua taistelukenttää.

2014_Kiusauksissa_9-3-2014

Elämässä tulee vastaan kaikenlaista. Kuvassa on kaksi tahoa, ”syvältä” ja ”korkealta”. Siitä, kumman tahon annamme vaikuttaa meissä tuon kaikenlaisen suhteen vaikuttaa suuresti siihen mitä tulee tapahtumaan.

Mielemme on kuin umpinainen astia. Kun siihen riittävästi pumppaa painetta, se räjähtää. Räjähdyksen voi välttää pumppaamatta painetta, menemällä kaiken painetta nostavan kanssa Jeesuksen, Jumalan tykö. Jumala on voimallinen auttamaan meitä kaikenlaisissa kiusauksissa.

Toisinaan ajatellaan, että kun suututtaa, niin silloin jopa rehellisyys vaatii meitä tuulettamaan – antamaan räjähdyksemme kaikua pitkin ja poikin. Toki rehellisyys kaikessa on paikallaan, mutta on myös paikallaan ymmärtää mitä suutuspäissään laitamme matkaan – mitä lähetämme toisten kannettavaksi ja kuinka tuo kuorma voi johdattaa toisia kiusauksiin.

Tein kerran Junioriavaimen Jaakobin kirjeen 3. luvun viidennestä jakeesta: ”Samoin kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän!”. Voit kuunnella Junioriavainopetuksen Jaak. 3:5 tästä.

Sanojen voima tehdä hyvää, sekä pahaa on suuri. Viisas se, joka ymmärtää tämän kiusauksissa.