Aihearkisto: Blogikirjoitus

Avoimin ovin

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kuuntele bloggaus:

Sain osallistua Kuopiossa kaupunkitapahtuman yhteydessä järjestettyyn avoimien ovien tilaisuuteen. Paikallisen Kansanlähetyksen kohtaamispaikka, eli toimipiste oli avoinna kaikille tulijoille kuten moni muukin paikka tuona päivänä kaupungissa. Tarjolla oli keittolounas ja juttuseuraa. Toiminnan esittelyä, musiikkia ja leppoisaa kohtaamista kodinomaisessa tilassa.

WP_20150829_20_52_17_Pro_netti

Tulin tiimiin mukaan säestäjäksi, mutta koska laulaja oli viimehetkellä menettänyt lähes kokonaan äänensä, jouduin ja sain hoitaa myös laulupuolen. Lauluja kaivoin Viisikielisestä. Yksi tie, Anna sade, Ristin luona ja Tie valmis on saivat ainutlaatuisia tulkintoja käsittelyssäni. Monia muitakin kaivoin loistavasta laulukirjasta esiin. Lopuksi olisin voinut laulaa laulun Olen kuullut on tuolla nuottejakin, mutta sitä ei löytynyt kirjasta.

Ihmisiä kutsuttiin avoimella ovella, mainonnalla ja kutsumalla kadulta sisään. Muutama tuli mainonnan ja tiedotuksen kautta, mutta suurin osa tuli kun kävimme kadulle kutsumaan keitolle. Kun tupa tyhjeni, minäkin laitoin kitaran syrjään ja poikkesin kadulle kutsumaan. Kutsu otettiin mielellään vastaan ja kohta viisi ihmistä täytti taas puoleksi tunniksi tuvan ja palasin paikalleni luomaan tunnelmaa ja kertomaan Jeesuksesta laulujen sanojen kautta muiden keskustellessa ja nauttiessa pöydän antimista vierailijoiden kanssa.

Kun tilanne oli ohi, hiljennyimme kiitosrukoukseen. Oli paljon kiitettävää – monta kohtaamista ihmisten kanssa, ihmisten, joita ei koskaan ennen ollut tavannut. Sai myös kiittää siitä mitä oli oppinut ja saanut. Oli rohkaisevaa nähdä, miten kaikki toimi – kolmetuntia kului ihmisten parissa milloin jutellen, milloin heitä sisään kutsuen. Tilanne oli jatkuva tilanne – kun ei ollut ketään vierailijaa paikalla, niin silloin kutsuttiin heitä kadulla sisään. Kun oli, vietettiin heidän kanssa aikaa. Mitä tästä voikaan oppia väen vähyyden harmittelun sijaan?

Uskon että Herra siunasi kaiken, jotakin lähti jokaisen vierailijan matkaan. Iloitsin kun sain kaikessa pienuudessa soittaa ja laulaa Jeesuksesta kaiken keskelle. En ole laulaja, mutta sanat jotka lauloin – uskon että niiden oli ilo tulla ja kohdata vierailijat vaikken niitä aivan nuotteihin saanutkaan:

”On yksi tie vain elämään…

…Vierelläs Hän sua kuljettaa
voidakseen sinut pelastaa.
Ei mitään oo sen parempaa
kuin olla hänen lapsenaan.
Vain rakkaudessa Kristuksen
elämä on iäinen.
Saat rauhan Hänen haavoissaan,
siis turvaa vain Vapahtajaan.”

– Yksi tie, 112 Viisikielinen

Mitä jää?

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kuuntele bloggaus:

Sain luettua loppuun kirjan, joka on vaikuttanut minuun. Mietin sen vaikuttavuutta – olen lukenut kirjan useita kertoja, enkä oikein tiedä miten se vaikuttaa ja mitä nostaisin siitä esille. Kirja kertoo kahdesta kristitystä, jotka tulivat murhatuiksi toteuttaessaan Jumalalta saamaansa kutsumusta.

Mieleeni kirjan lukeminen tuli kun saavuin kotiin tilaisuudesta, jossa oli paljastettu viimevuonna Heratissa tapettujen avustustyöntekijöiden muistolaatta. Tilaisuudessa oli nähtävissä myös lukemani kirjan henkilöiden muistolaatta. Nuo molemmat laatat tuntuivat puhuvan paljon.

WP_20150809_12_06_08_Pro_NETTI

Poikkesin Seinäjoella evankelistapäivillä. Niitä edelsi vuosi sitten kuolleen evankelista Matti Karin elämänperinnöstä nouseva tilaisuus. Puheenvuorojen myötä kuva Matista evankeliumin julistajana, sillanrakentajana ja rohkaisijana palautui mieleen. Tuntui hyvältä käydä läpi sitä hyvää, jonka voimme ottaa hänen jättämänä perintönä.

Poikkesin erään vanhemman pariskunnan luona. Sairauksista johtuen heidän on vaikea itse lähteä käymään kenenkään luona. Tapaamisessa oli jotakin merkittävää ja koskettavaa. Otin muutaman valokuvan muistoksi ja olen niitä jo monesti katsonut.

2015-08-19-3559_NETTI

Meloin saareen. Siellä auringon laskiessa kohti taivaanrantaa sain kirjan luettua loppuun. Asetin sen kalliolle ja poimin valokuvaan laskevan auringon heijastuksen järven pinnasta. Otin myös kuvan jalanjäljestäni, noustuani vedestä. Auringon lämmittämällä kalliolla märkä jalanjälki viipyy hetken ja sitten se on mennyt.

2015-08-19-3552_netti

Mitä jää? Mietin sitä, mitä meistä jää kun olemme menneet. En tarkoita ainoastaan kuolemaa, ehkä en ollenkaan tarkoita nyt sitä. Mitä meistä jää kun olemme poistuneet hetkestä – toisen ihmisen viereltä? Mitä jää?

Muistolaattoihin talletetut ihmiselämät puhuvat paljon, ne kuiskaavat hiljaa kovaa. Mutta ennenkuin nimet on kirjoitettu muistolaattoin, on elämä kaikessa arkisuudessaan eletty ja jälkiä jätetty. Mitä nuo jäljet ovat? Kunpa ne olisivat jälkiä joista tunnistaa jotakin Jumalan rakkaudesta – kun sirppi sitten tulee eteen ja leikkaa elämänlangan poikki, jää jotain joka on pysyvää. Se mikä on Jumalasta on pysyvää ja puhuu aina kun siihen palaa ja luulen että se kaikki on kätketty hetkiimme toistemme kanssa.

144 kilometriä

Julkaistu , kirjoittanut
2

Kuuntele bloggaus:

2015-07-18-3256

Tarkka kilometrilukema

Kesälomalla sain päähäni polkea pyörällä 180 kilometrin matkan kotiseudulleni. Tahdoin tehdä matkan yhden päivän aikana ja 12 tunnin sisällä, joten lyhensin polkemista menemällä osan matkasta junalla. Pohjakilometrejä ei paljoa polkemiseen ollut, reilut kaksisataa kilometriä. Pyöränä reilut kymmenvuotta vanha seitsemänvaihteinen peruspyörä, jossa nousukahvat ja triatlon tanko.

2015-07-14-3183_netti

Peruspyörä reppuineen

Matka alkoi mukavasti, pyöräilin junalle ja suuntasin päivän polkemiseen. Matka taittui polkiessa, välillä syöden, välillä muuten vaan taukoa pidellen. Alkumatkasta tauolla luin katkelmia Raamatusta ja poljin rukoillen. Yhdellä pysähdyspisteellä sain rukoilla Jumalan siunausta ja läsnäoloa paikallisen miehen elämään. Loppumatkasta väsymys vei enemmän huomiota ja on vaikea musistaa mitä loppujen lopuksi ajatteli pyöräillessä – vai ajatteliko mitään. Ehkä yksi ajatus oli sadan kilometrin kohdalle suunniteltu jäätelötauko.

2015-07-14-3189

Jäätelö 100 kilometrin pysähdyksellä

Sadan kilometrin jälkeen äkkinäisen pyöräily joutui koetukselle. Paikallisen kuntoilijan kanssa pätkänmatkaa yhdessä jutellen pyöräiltyä tajusi voimien ovan lopussa – hetkellinen vauhdin nostaminen söi viimeisetkin voimat. Oli pakko jättäytyä toisen matkastaan ja koettaa sinnitellä eteenpäin. Venyttelypysähdysten jälkeen jaksoi taas polkea, mutta voimat hiipuivat uudelleen nopeasti. Vauhti hiipui, 15 kilometriä tunnissa oli jo huippulukemia.

Lopussa, viimeisen venyttelytuokion jälkeen tapahtui kuitenkin jotain erikoista. Maisemien muuttuessa tutuiksi ja kotimäen siintäessä järven toisella puolella vauhti nousi kevyesti kolmeenkymppiin, eikä viimeisen mäenkään kipuaminen tuottanut minkäänlaista tuskaa. Yllättävän voimaantumisen keskellä mieleen nousi Jeesuksen sanat Luukkaan evankeliumista. Jeesus puhuu merkeistä, jotka edeltävät Hänen toista tulemustaan. Jeesus sanoo näiden merkkien esittelyn yhteydessä ”Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” Luuk. 21:28.

Seuraavana yönä oli hieno usva

Seuraavana yönä oli hieno usva

Mielenkiintoista, että järjetön pyöräilytempaus muodostui vahvaksi hengelliseksi kokemukseksi. Viimeiset voimat tielle polkenut voimaantui maalin alkaessa siintää horisontissa. Kokemattomalle tämä pitkänmatkan opetus on merkittävä muistutus – väsynyt voi voimaantua kun maali kohoaa näköpiirissä – on vain tunnettava, tunnistettava maalin lähestyminen – tällä kertaa maalina oli valmiiksi lämmitetty sauna ja iltapala, kerran Jeesuksen palattua se on Taivaan autuus koko kirkkaudessaan.

 

Ajan lyhyt historia

Julkaistu , kirjoittanut
3

Kuuntele bloggaus:


Kesälomalleni sattuneena sateisena päivänä katsoin Stephen Hawking’sista kertovan elokuvan Kaiken teoria. Elokuvan katsominen oli hieno kokemus. Se herätti ajatuksia siitä millaisiin kohtaloihin erilaiset jo varhain puhkeavat sairaudet voivat meidät johtaa. En bloggaa kuitenkaan elokuvasta tämän enempää. Stephen on kirjoittanut kirjan Ajan lyhyt historia, en ole kirjaa lukenut, mutta nyt nimeän tämän bloggauksen sen mukaan.

Viimeisenä lomapäivänä tartuin härkää sarvista. Minulla on lipsaston laatikko, jonne sullon kaiken jonka suinkin saan sinne menemään. Siivosin laatikon ja löysin sieltä muistiinpanot viime syksyn miestenpäiviltä Kuopiosta. Toimin juontajana tilaisuudessa ja olin tehnyt kiitettävästi muistiinpanoja päivän puheista ja hetkistä.

WP_20150728_10_03_49_Pro

Luin muistiinpanot läpi. Niissä oli monia hyviä kohtia ja niitä lukiessa mieleeni tuli rukoilla että päivien anti saisi vielä nytkin liki vuoden päästä elää ja kantaa hedelmää. Rukoilin aikamme lyhyttä historiaa pidemmäksi sillä seurauksella, että aamullisella rukouskävelyllä mieleni takertui siihen, että tästä tulee blogata.

Raimo Lappi opetti päivillä aiheesta Mies matkalla. Hän listasi kuusi asiaa siitä miksi olemme täällä maailmassa. Pidän listoista ja siksi koetan listata nämä asiat tähän.

Miksi olemme täällä maailmassa?

– Jumala on halunnut meidät tänne
– Jotta löytäisimme pelastavan uskon
– Kirkastaa Jumalaa
– Etsimässä kadonneita
– Toteuttaisimme kutsumustamme
– Jotta pääsisimme perille Taivaaseen

Näin kirjasin Raimon opetuksen kuusi kohtaa. Voi olla että kuulemani kirjatessa on jokin muuttunut, mutta siitä huolimatta pidän kirjaamiani kohtia tärkeinä ja blogiin tallettamisen arvoisina – niiden miettimisessä, muistaessa ja ihmetellessä on voimaa. Haluan taistella kaiken katoavuutta vastaan palauttamalla nämä asiat takaisin mieleen – niitä on hyvä jäädä silmäilemään ja niihin on hyvä palata.

Pohdin vielä lopuksi viimeistä kohtaa ”Jotta pääsisimme perille Taivaaseen”. Tämä on mielenkiintoinen, onko tälläinen sopiva selittämään miksi olemme maailmassa? Pohdinta saattaa kaarrella sinne tänne – onko elämä peli, joka pitä pelata läpi?

Meidän tie Taivaaseen vie tämän elämämme kautta. Kaikki määränpäähän liittyvä tapahtuu ja toteutuu eläessämme – tämä kysymys vie meidät kasvotusten iankakkisuuden kanssa. Olemme täällä iankaikkisuuden tähden ja sen tähden meidän tulee selvittää suhteemme siihen. Hawkins elokuvassa kierteli ja kaarteli vastatessaan Jumalan olemassaoloon ja siterasi lopulta sanontaa ”Niin kauan kuin on elämää, on toivoa”.

Tahdon lopettaa tämän bloggauksen tähän – elämä on se aika jossa meitä kutsutaan.

 

Paikalla ja läsnä

Julkaistu , kirjoittanut
5

Kuuntele bloggaus:

IMG_1176

Markuksen evankeliumi, 12 luku, 17 jae

Jeesus on mestarillinen sanoissaan. Olen ihaillut sitä, miten hän kääntää sanoillaan tilanteita uusiin suuntiin. Jeesus ei lähde mukaan vedätykseen, hän ohjaa keskustelua. Yksi esimerkki on tänä aamuna lukemani katkelma, jossa fariseukset ja Herodeksen kannattajat yrittävät saada Jeesuksen ansaan. He puhututtavat tätä verojen maksamisesta ja lopputuloksena on, että Jeesus heittää twiitin mittaisen syvällisen saarnan, #twaarnan: ”Antakaa keisarille se mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle se mikä Jumalalle kuuluu.”.

Jokaiselle kuuluu jotakin. Keisari oli Jeesuksen elinaikaan ristiriitainen hahmo, hän eli yli sen mitä keisarin pitää olla. Mutta mitä kuuluu Jumalalle? Mitä meidän tulisi antaa Jumalalle? Tätä jäin pohtimaan aamiaisella.

Yksi mikä tuli mieleeni on läsnäolo. Oikeastaan se tuli siitä kun sana tuli kohti ja jäin sitä pohtimaan – en klikannut tai pyyhkäissyt eteenpäin. Läsnäolo on sitä, että viipyy toisen sanoissa ja olemuksessa.

Mikä kuuluu Jumalalle? Kyseisessä Raamatunkohdassa oli ihmisiä liikkeellä teeskenellen – teeskentely ei kuulu Jumalalle. Päteminen ja itsensä korottaminen, ansioituminen – ei, nämä eivät kuulu Jumalalle.

Jumalalle kuuluu, että annamme hänelle huomiomme. Odotamme hänen sanojaan ja läsnäoloaan. Raamatun äärellä tämä läsnäolo korostuu, Raamatun sanat ovat sanoja Jumalalta. Toki luonnossa, kuten toiset sanovat ”metsän olevan kirkkonsa”, kohtaamme Jumalaa. Kohtaamme häntä monin eri tavoin – kuten Jeesus kerran sanoi: ”Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.”.

Hieman kaikista toimista väsyneenä työntelin ruohonleikkuria vastamelukuulokkeet korvillani. Vastamelukuulokkeet ovat kätevät, niiden avulla meluisissa olosuhteissa voi kuunnella pienelläkin äänenvoimakkuudella mitä nyt kuunteleekin. Latasin kuunneltavaksi Päivä tunnissa ohjelman, mutta alkusanojen jälkeen kaipasin jotain muuta kuin päivän politiikkaa ja maailman sekasotkua – käänsin Radio Dein taajuudelle ja kuuntelin kuinka siellä opetettiin Raamatusta Elian elämästä ja siitä kuinka hän sai uupumukseensa apua.

Kuinka merkillistä olikaan, että tuossa ruohonleikkuussa kun sallin Jumalan tulla Raamatun sanan selityksen kautta tajuntani, niin virkistyin, opin ja ennenkaikkea koin Jumalan itsensä lähestyvän minua rakkaudessaan.

Mitä kaikkea elämässämme muuttuisi, kun antaisimme Jumalalle sen mitä Jumalalle kuuluu, olisimme paikalla ja läsnä kun hänet voidaan kohdata.

Jälkikirjoitus, ehkäpä jonkinlainen buffi: avaimia.net kanavalla on paljon kuultavaa jossa Jumala haluaa sinut kohdata. Siellä on myös päiväkohtaista juuri tähän päivään suunnattua kuuntelemista. Kokeile seuraavalla ruohonleikkuulla, riippumattotorkuilla, lenkillä tai laituri-istuskelulla.

 

#aamiainen

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kuuntele bloggaus:


IMG_1166

Viimepäivinä Raamatussa oleva Markuksen evankeliumi on ollut osa aamiaistani. Olen lukenut katkelman siitä ja pyrkinyt miettimään hetken sitä kohtaa joka on eniten tullut kohti, pysäyttänyt tai muuten saanut huomioni voitettua.

Nyt edessäni oli kohta joka on aina aiheuttanut minulla mietintää. Jeesus esittää siinä puhuttelevan kysymyksen: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?”. Tuo kysymys on läpitunkeva.

Jeesus kutsui väkijoukon ja opetuslapsensa ja sanoi heille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Joka tämän uskottoman ja syntisen sukupolven keskellä häpeää minua ja minun sanojani, sitä on Ihmisen Poika häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.” 

– Markuksen evankeliumi, kahdeksas luku 34 jakeesta 38 jakeeseen

Tälläkertaa huomioni kiinnittyi esittelemääni lausetta edeltävään: ”Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni ja evankeliumin tähden kadottaa, on sen pelastava.”.

Elämän säilyttäminen ei ole mahdollista. Tarkoitan omatoimista pelastamista, sitä kun saavutamme jonkun tilan, niin haluamme säilyttää sen ja elää siitä loppuelämämme. Se ei ole mahdollista siksi, että tuolloin elämä lopulta karkaa käsistämme – kadotamme sen, joudumme tekemään kaikkemme säilyttääksemme tuon tilan ja elämä pakenee silloin käsistämme.

Huomioni kiinnittyi myös Jeesuksen sanojen toiseen ulottuvuuteen – elämä pelastuu kun elämme evankeliumista ja jätämme oman elämämme Jeesuksen tähden. Otamme Jeesuksen elämämme johtotähdeksi ja evankeliumin, pelastuksen synnin palkasta – kuolemasta, kalleimmaksi aarteeksemme. Näin elämämme pelastuu.

Suuria sanoja blogissa – mutta nämä eivät ole sanoja sanojen tähden. Kyse on mielenmuutoksesta, ei voimankäyttöön perustuvasta jaosta. Se mitä Jeesus tässä sanoo, tapahtuu mielessämme ja sitäkautta jalkautuu elämäämme vieden meitä eteenpäin. Retoriikkaa ja kikkailua, taitavia sanankäänteitä, viihdyttävää viihdettä – ei todellakaan! Jeesus puhuu sanoja, jotka sydän ottaa vastaan ja sanoja joissa sydän tahtoo viipyä ja etsiä sovelluksia joita se itse kullekkin tarkoittaa.

Antakaa te heille syötävää

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kuuntele bloggaus:

Markuksen evankeliumi, kuudes luku, 37. jae

Markuksen evankeliumi, kuudes luku, 37. jae

Olen viimepäivinä lukenut Markuksen evankeliumia. Aina ajoittain sieltä putkahtaa vastaan yksittäisiä kohtia, kohtia jotka pysäyttävät ja saavat miettimään. Tänään luin kuinka Jeesuksen luo tuli suuret joukot ihmisiä ja heille piti saada ruokaa. Ruokaa ei kuitenkaan ollut mukana. Tähän hetkeen Jeesus sanoo opetuslapsilleen ”Antakaa te heille syötävää”.

Ohitan alkuperäisen yhteyden. Voit lukea sen Matteuksen evankeliumin kuudennen luvun 30-44 jakeista. Siinä Jeesus lopulta ruokkii nuo viisituhatta miestä, eli ehkäpä vielä paljon suuremman joukon koska varmasti joukossa oli myös naisia ja lapsia.

”Antakaa te heille syötävää” Jeesus sanoo. Mietin, että jos nyt minulle sanottaisiin samoin, mitä minä jakaisin syötäväksi? Mitä sinä jakaisit toisille?

Toki jotain purtavaa voin jakaa, mutta koen Jeesuksen sanat myös kehoituksena pohtimaan millä lailla voisin ruokkia, siis hengellisessä mielessä, kaikkia tarvitsevia.

Mikä todella ravitsee? Mistä on hyötyä vielä huomennakin? Raamatusta nousevan viisauden jakaminen on mielestäni tällaista. Tukevalla aamupalalla pystyy lähtemään liikkeelle, mutta Jumalan sanasta, Raamatusta nousevan viisauden siivittämänä pystyy käymään iltaan saakka. Olen vakuuttunut, että tavalla tai toisella kannattaa antaa ”syötäväksi” Raamatusta nousevaa viisautta.

En tiedä mitä sinä tarvitset nyt, mutta kun Jeesus sanoo minulle Raamatussa ”anna heille syötävää”, luonnollisesti katson sitä mitä juuri itse olen saanut ja pyrin siitä jakamaan.

Luin Markuksen evankeliumista Jeesuksesta seuraavan seikan, selitän kohta enemmän. Kohta menee näin: ”Ihmisten epäusko hämmästytti häntä.”. Kohta löytyy kertomuksesta, jossa Jeesus käy kotikaupungissaan ja siellä hänet torjutaan. Vaikka hänen ihmetekonsa ja opetuksensa ovat tuttuja, niin ihmiset torjuvat Jeesuksen, koska hän on kasvanut heidän keskellään ja he kokivat Jeesuksen olevan kuin yksi heistä. Tätä torjuntaa, epäuskoa Jeesus ihmettelee.

Minua puhuttelee Jeesuksen ihmettely. Tilanne on niin merkillinen. Ihmiset ensin ihmettelevät Jeesuksen voimallisia tekoja ja opetuksia. He siis kokevat Jeesuksen olevan jotain merkittävää, mutta sitten polkevat selvät näytöt, todisteet, jalkoihinsa sillä, että Jeesus on heidän kylältään.

Ihminen on luonnostaan taipuvainen tarttumaan epäuskoon. Tilanteessa on vastakkain monta uskoon nostavaa seikkaa ja yksi epäuskoon kääntävä. Tähän epäuskoon ihmiset sitten kääntyvät – mitä olisikaan tapahtunut, jos he olisivat lähteneet pohtimaan ja tutkimaan uskoon nostavaa sen sijaan, että pistivät kaikki voimansa epäuskoon kääntävään?

Bloggauksella on olemassa kohtuullinen pituus, joten nyt seuraa käänne draaman kaaressa. Kun Jeesus sanoo nyt minulle: anna heille (siis sinulle) syötävää, niin mitä annan? Annan tämän kertomani tilanteen ja yhden avaimen siihen. Jeesusta voidaan kyseenalaistaa monin tavoin – mutta älä tartu kyseenalaistuksiin – tartu Jeesukseen, kulje tämä päivä tutustuen häneen, lue Markuksen evankeliumi tänään ja mieti sen jälkeen mitä olet saanut ”syötäväksi” – uskon että sinulla on silloin purtavaa moneksi päiväksi.

Ihmettelyä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kuuntele bloggaus:


”Vielä Jeesus sanoi: ”Mihin vertaisimme Jumalan valtakuntaa? Millä vertauksella kuvaisimme sitä? Se on kuin sinapinsiemen. Kun sinapinsiemen kylvetään maahan, se on pienin kaikista maailman siemenistä, mutta sen taimi nousee maasta ja kasvaa kaikista puutarhan kasveista suurimmaksi. Se tekee niin suuria oksia, että taivaan linnut voivat pesiä sen varjossa.” Mark. 4:30-32.

Tämä Raamatunkohta pysäytti minut. Erityisesti mieleeni piirtyi kuva oksasta, jolle lintu rakentaa pesänsä. Ehkä tuo oksa kuvaus nousi mieleeni juuri siksi, että juuri toissailtana katselin melontaretkellä saaressa kasvavan männyn vahvoja oksia. Ilta-aurinko korosti puun tuulisessa paikassa vahvoiksi muodostuneita oksia. Oksaston keskellä oli selvästi paikkoja, jonne saisi suojaisan ja kestävän pesän rakennettua. Katsoin puun oksistoa kauan, makasin selälläini retkihuovalla ja ihailin sitä.

2015-06-21-3026_netti

Jeesus käyttää vertausta, jonka voi ymmärtää. Saarissa, hyvinkin kallioisissa paikoissa näkee kuinka puut ponnistavat hyvinkin pienestä. Pieni kolo kalliossa muodostaa kasvun lähtökohdan ja vuosien saatossa juuret etsivät paikkoja itselleen, koloja joista saa ravintoa ja joista voi pitää kiinni – luulen että ravinnon löytyminen ohjaa juurten kasvua, mutta samalla juuristo vahvistuu niin, että isokin puu voi pysyä pystyssä kuten ihailemani puu.

Luin eilen Jeesuksen esittämästä kylväjävertauksesta. Siinä toiset siemenet eivät kestäneet kasviksi asti, ne tukahtuivat ja kuolivat. Toiset hyvään maahan istutetut kasvoivivat ja tuottivat satakertaisen sadon. Tuo vertaus herätti kysymyksiä, mietin miksi siemen ei lopulta saanut kasvaa kaikkialla? Erityisesti Jeesuksen sanat joilla hän esitti hyväksynnän tapahtuneelle vaativat lisää pohdiskelua. Jeesus sanoo ”Jolla on, sille annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.”
– Mark. 4:25.

Hajanaisia mietteitä. Kerran twitterissä tuli vastaan kuva, jossa joku kertoi ettei hänellä ole mitään sanottavaa. Toinen totesi siihen, että tämän on blogattava siitä.

”Jeesus sanoi: ”Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut.”
– Mark. 4:26-29.

Tästä Raamatunkohdasta tämänkertainen bloggaustarve nousi. Jeesuksen vertaukset Taivasten valtakunnasta puhuttelivat aamutuimaan. Tässä on kuvaus itsestään kasvavasta viljasta. Kuvaus, joka herättää mietteitä, ajattelemisen aiheita, mutta vertauksen loppu pysäytti – kun sato oli kypsynyt, korjattiin satoa – sillä korjuun aika oli tullut.

Jolle on annettu, sille annetaan – näin Jeesus sanoi. Olemmeko ymmärtäneet, miten paljon meille on annettu ja mitä voimme tehdä? Voimme nousta ja lähteä korjaamaan satoa, ohjata rakentamaan pesä suojaisaan ja kestävään oksistoon. Ihailla kuinka Jumala luo uutta, herätä uuteen aamuun ja nähdä miten kaikki ovat kasvaneet.

Linkki: Juuret Raamattuavain opetussarja

Jälkikirjoitus: Juuret opetussarjaan liittyvät bloggaukset vanhassa blogissani ovat jostakin syystä luetuimpia, ennenkaikkea ”Nämä toiveet” bloggaus. Linkitän ne tähän, vaikka olen tuolta blogilta siirtynyt bloggaamaan tänne.
Elämästä, kuolemasta, rakkaudesta ja vapaudesta: Nämä toiveet
Elämästä, kuolemasta, rakkaudesta ja vapaudesta: Juuret – uskoon Jeesuksen

Syvät signaalit

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kuuntele bloggaus:


Aamun hetket ovat kirkkaita. Jos aamulla viettää vapaata aikaa ennen päivän töihin hyökkäämistä saattaa voimaantua monin tavoin. Voi tietysti olla, ettei näin ole kaikkien kohdalla, itse olen aamuihmisiä – en tiedä voiko iltaihminen voimaantua aamuvarhaisella.

Aamulla kuitenkin mieli on avoin ja päivän taakasta vielä vapaa. Levännyt mieli työstää rohkeasti ja luovasti kaikkea vastaantulevaa. Itse olen kokenut Raamatun luvun, liikunnan ja kiireettömän lehden selailun aamuisin antavan hyviä eväitä päivään. Hienoa on myös, jos pääsee vaihtamaan aamun ajatuksia toisen kanssa.

Tänään rauhaisat aamun hetket kirvoittivat mieleen Juhannusmuiston yhdeksänkymmenluvulta. Tapasin Juhannuksen alla kirjastossa erään harrastustuttavan. Siis henkilön, jonka kanssa harrastusten kautta olin tekemisissä, mutten sen syvemmin tuntenut häntä. Tälläisiä tuttuja meillä jokaisella on. Kirjaston hyllyjen välissä hän kertoi etsivänsä luettavaa, hän kertoi valvoneensa paljon ja tarvitsevansa siihen avuksi rauhoittavaa lukemista. Kerron kohta hänestä lisää.

Kerron henkilöstä, joka teki illan hetkinä asemaansa nähden outoja asioita. Kesken noiden toimien kohtasimme. Kohtaaminen päätyi hänen hiljaisuuteensa. Katselin häntä ja jotenkin koin ison miehen olevan jollakin tavoin aivan eksyksissä, hukassa. Kerron kohta myös hänestä lisää.

Pidän pyöräilystä, kerran poikkesin tutuilta reiteiltä pyöräilemään mutkaiselle maantielle. Vastaan tuli onnettomuuspaikka. Joku oli ajanut mutkassa ulos ja auto oli puuta vasten. Kolaripaikalla tapasin henkilön, jonka tunsin muutaman vuoden takaa – en kuitenkaan kovin hyvin, ja tämän lisäksi opiskelumme olivat vieneet meidät eri suuntiin asumaan. Tapasin kuitenkin hänet tuolla kolaripaikalla ja tuossa kohtaamisessa kiinnitin huomioni hänen jotenkin yli menevään kiinnostukseen onnettomuudesta. Koin että siinä oli hänelle jotain enemmän kuin jonkun ajama kolari. No arvaatkin varmaan – kerron kohta hänestä lisää.

Syviä signaaleja. Näitä me toisinaan vastaanotamme, mutta monesti ne eivät tavoita tajuntaamme – menemme kuin napit korvilla ohi ja päivä haihduttaa ne mennessään.

Kerron vielä yhdestä kohtaamisesta, se saa lähteä avaamaan edellä kertomiani.

Kerran käytäväkeskustelussa vastaantulevan henkilön kanssa pikaisesti käydyssä sananvaihdossa toinen kysyi: ”Oletko koskaan ajatellut tappaa itsesi?”. Sanomattakin on selvää, että tuo kysymys, joka tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta sai oudon huumorin leiman ja ohimenevä hetki rullasi pikavauhtia kysymyksen ohi tarttumatta siihen.

Nyt on aika kertoa kertomistani henkilöistä lisää. Varmaan tiedätkin jo mitä tuleman pitää. Olisi hienoa jos voisin kertoa jotakin ylevää, nostattavaa. Näin kuitenkaan en voi tehdä, kuten en voi enää näiden henkilöiden kanssa jatkaa kanssakäymistä – he ovat menneet, itse.

Pohdin kuitenkin näitä syviä signaaleja – jokainen lähettää niitä, joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Ne on tarkoitettu vastaanotettavaksi, ne voivat joskus olla jopa viimeisiä avunpyyntöjä. Ihminen voi mennä niin solmuun, että ei enää kestä – vaikka levon ja toisten auttamana voisi jatkaa yhä matkaa kohti nousevaa aamua.

Rukoilen: Herra avaa silmämme näkemään ja korvamme kuulemaan. Herra auta jokaista, jonka sisällä kaikuu avunpyyntö, joka ei pääse ulos. Amen.

Linkki: Raamattuavain Extran haastattelu – Miten kohdata itsemurhat?

 

 

Vierivä kivi ei sammaloidu

Julkaistu , kirjoittanut
2

Kuuntele bloggaus:

Tyttäreni toi Englannista tullessaan mukanaan hienon kyltin. Kyltissä on polkupyörän kuva ja teksti: ”Elämä on kuin ajaisi pyörällä, pysyäkseen pystyssä on oltava liikkeellä.”. Tämä sama on sanottu omalla tavalla tutummalla sanonnalla ”Vierivä kivi ei sammaloidu”.

Tälläiset sanonnat liikuttavat tai niihin yhtyvät ne jotka ovat liikkumisen tavalla tai toisella löytäneet.

Nyt mielessäni kuitenkin on aivan toisenlainen ”liikunta”. Hengellinen elämä ja sen ulospäin suuntautuminen. Itse olen huomannut kuinka paljon sitä onkaan saajan paikalla kun lähtee uskonsa kanssa ”ulkoilemaan”. Ulospäin suuntautuminen vaihtaa happea keuhkoihin, virkistää. Tarkemmin kun ajattelee, tämä pätee kaikkeen, kaikenlainen uloshengitys tekee hyvää.

Hengitämme sisään ja ulos. Jos koettaa olla hengittämättä ulos, se ei onnistu oikein hyvin – meidän kuuluu yhtälailla hengittää molempiin suuntiin. Aamuisin, kun käyn postilaatikolla, varsinkin talvisin, panostan siihen että tuolla lyhyellä matkalla keuhkoissani oleva ilma vaihtuisi hyvin. Pitkä uloshengitys, sekä sisään hengitys toistettuna toteuttaa tämän.

No bloggaaja saa pyöritellä sanoja ja rakentaa hienolta kuulostavia teesejä. ”Vierivä kivi ei sammaloidu.”, ”Elämä on kuin ajaisi pyörällä, pysyäkseen pystyssä on oltava liikkeellä.”.

Liike sinänsä ei ole ehkä tärkein asia. Päätön pyöräily tai kaikkien metsän kivien kääntely ei tunnu järkevältä. Liike sinänsä ei ole ytimessä, vaan se että se kuuluu kiinteästi elämään. Pysähtyneisyys enteilee loppua, liike toivoa – tässä ollaan ytimessä – liikkeen etsiminen, siihen tarttuminen ja kulkeminen on elämää.

Jeesus sanoi: ”Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” (Mark. 16:16). Nämä Jeesuksen sanat tapailevat samaa kuin edellä mainitsemani sanonnat kaiken liikkeen tarpeellisuudesta. Surullinen tosiasia on, että toisinaan nämä sanat muodostuvat meille seinätauluiksi jotka muistuttavat meitä enää vain menneestä ajasta – hienosta ja elämää täydestä ajasta. Olisiko olemassa keinoja astua tuohon kaikkeen vielä takaisin?