Kuiva maa kaipaa sadetta

Kuuntele bloggaus:


Hiekkaa ja kaikenlaista pölyä on kaikkialla talven jälkeen. Hiekanpoistokoneet kasteluautoineen hoitavat ison osan pois. On hienoa käydä siistitylle tielle. Lenkin jälkeen kuitenkin tuntee kasvoissa ja suussa hiekan. Maa kaipaa kunnon sadetta vielä, ennen kuin kaikki on poissa.

Mietin sitä, että mekin tomutamme ja karistamme itsestämme kaikenlaista. On tarpeen ravistaa kertynyttä kauhtaa. Kuitenkin kaiken karistamisen jälkeen saattaa suussa edelleen maistua se sama. Tarvitsemme sadetta, joka huuhtelee kaiken pois ja antaa kasvun joka peittää loput.

Maa kaipaa sadetta, muuten siinä ei kasva mikään.

Mietin tätä aamullisen Raamatuntutkiskelun jälkeen. Miten tarpeen on lukea ja kokea Raamatun tekstiä. Se on kuin sade, joka saa meissä jotakin kasvamaan. Ilman sitä suussa maistuu usein aina se sama ja sitä samaa lähdemme päiväämme kylvämään. Raamatun sana puhdistaa ja uudistaa meitä kuten sade.

Yksi piirre Raamatun uudistavassa voimassa on se, kuinka se toimii meille peilinä. Peili näyttää totuutta, se ei kaunistele eikä vääristele – se on aito. Tämä aitous tulee meitä kohti ja vaikuttaa. Toiset loukkaantuvat, toiset nöyrtyvät. Nöyrtyvä on kuin maa, joka imee kosteuden itseensä muuttuen yhä ravitsevammaksi kasvualustaksi. Loukkaantuva antaa vesien virrata ylitseen jääden lopulta edelleen kuivaksi ja kovaksi.

Kuiva maa kaipaa sadetta. Joskus maa on niin kuivaa, että se on halkeillut. Ehkäpä halkeamat auttavat sitä kostumaan sitten kun sade lopulta tulee. Ilman halkeamia kuivan ja kovan maan on vaikea saada kosteutta imeytymään itseensä, kuiva ja kova pinta kun antavat kaiken virrata pois.

Sataisipa sydämiimme.

Jälkikirjoitus: Bloggaus jäi ajallaan julkaisematta ja siten sadekin on jo pölyjä ehtinyt huuhdella

Tarvitsemme uudistumista

Kuuntele bloggaus:


Ihminen ei ole kone. Ihmistä ei ole luotu tekemään yhtä ja samaa ikuisesti. On luotava välillä uutta – muuten ihmisestä tulee kone – kone, jollainen hän ei pysty olemaan.

Tässä tämän kertaisen bloggauksen teema. En mahda mitään sille, että ajatus uuden luomisen tarpeellisuudesta vaivaa minua. Se ei  suostu jättämään rauhaan. Olen joskus pohtinut teemaa – olen nimittäin miettinyt mitkä asiat elämässä ovat sellaisia, ettei niitä voi uusiksi laittaa ja sitten mitä ovat sellaisia, että ne voi aivan hyvin uudelleen järjestää. Tästä päästään siihen, että niiden asioiden suhteen, jotka voi aivan hyvin uudelleen järjestää, kannattaa niin myös joskus tehdä.

Ihminen vastustaa muutosta. Suostumme muutokseen vain pakon edessä. Tästä seuraa ongelmia. Lisää ongelmia seuraa siitä, että kun meitä alkaa elämä puristaa, usein haemme uudistumista ja apua väärin – laitamme uuteen järjestykseen asioita, jotka edustavat elämässämme pysyvyyttä ja jätämme koskematta niihin, joita voisimme hyvinkin järjestää uudelleen.

Uuteen tarttumisella on valtavat vaikutukset. Uskon, ettei ole aivan sattumaa että meillä on sanavarastossa sana “uudistua”. Sivistyssanakirja selittää sanaa uudeksi muuttumisella, uudenlaiseksi tulemisella. Puhumme myös uudestisyntymisestä. Tätä sivistyssanakirja selittää sanomalla sen olevan “Jumalan luoman uuden kristillisen elämän alku ihmisessä”.

Ihminen ei ole kone. Jos toistamme päivästä toiseen samaa, taivumme pikkuhiljaa alaspäin. Uuteen tarttumalla joudumme nousemaan, suoristamaan itsemme – tarvitsemme jälleen apua – olemme jotain vailla. On verrattoman tärkeää kokea uudestisyntyminen, mutta on myös verrattoman tärkeää elää uudistuen – ottaa edelleen vastaan uusia haasteita – haasteita niillä elämänalueilla, joissa asioita voidaan laittaa uuteen järjestykseen. Tämän uudistumisen myötä olemme jälleen lähempänä elämää ja sen antajaa.