Pyöräretki Viroon, kesä 2019

Keväällä silmiin osui Kodin kuvalehden artikkeli pyöräretkestä Viroon. Kopioimme kesälomamatkalle lehtijutun reitin, tehden siihen omia hienosäätöjä. Matkareittimme merkittävimmät paikat olivat:

Kuopio – Helsinki – Tallinna – Loksa – Viinistu – Purekkari neem – Võsu – Rakvere – Mustvee – Kallaste – Alatskivi – Tartto – Tallinna – Helsinki – Kuopio

Ensimmäinen päivä, Kuopio – Helsinki – Tallinna, 54 km

InterCity juniin saa polkupyörät mukaan. Aamujunalla saavuimme Helsinkiin ennen kymmentä ja ehdimme pyöräillä poikkeamaan ystäväperheen luona, ennen kuin jatkoimme länsisatamaan ja Tallinnan laivaan. Tallinnassa pyöräilimme lukuisten tietöiden läpi itärannikolla olevaan hotelliinn yöksi. Pyörät saimme ottaa hotellin eteiseen sisälle. Illalla tutustuimme läheiseen muistomerkkiin.

Suuri ja synkkä muistomerkki muistutti Venäjän vallan ajoista

Toinen päivä, Tallinna – Loksa – Viinistu, 85 km

Hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme kohti Tallinnan televisiotornia ja sitäkautta pyöräilimme Loksaa kohti päästäksemme Viinistussa sijaitsevaan hotelliin. Tallinnasta päästyämme pyöräily vapautui kauniiden maalaisteiden polkemiseksi. Olimme hankkineet kunnon sadevaatteet ja polkiessamme Viinistuun pääsimme niitä käyttämään. Pitkän matkaa ajoimme pilveä kiinni ja lopulta piti pukea sadevaatteet päälle ja saavuttaa valtoimenaan vuotava pilvilautta. Juuri pyöräilyä varten tehdyt sadevaatteet toimivat ja saimme reilussa vesisateessa ajaa mukavasti viimeiset 30 kilometriä.

Kännykän navigaattori valitsi pyöräreiteille runsaasti myös hiekkateitä, joiden varsilla oli idyylisä maisemia

Kolmas päivä, Viinistu – Rakvere, 84 km

Viinistussa ennen aamiaista tutustuimme pieneen kylämiljööseen ja aamupalan jälkeen lähdimme käymään Purekkarin niemessä, Viron pohjoisimmassa paikassa. Niemi olikin tutustumisen arvoinen ja sieltä sitten laskeuduimme Loksaan, josta lähdimme polkemaan Rakvereä kohti. Niemeen tutustuminen otti niin aikaa, että ensimmäinen ruokatauko oli jo Loksan grillillä. Päätimme matkalla poiketa Võsussa. Tämä merenrantakylä valloitti mielen. Ensin pyörätie meni metsän läpi, sitten päädyimme ajamaan pitkän hiekkarannan ohi ja käännyimme takaisin kylän pääkadulle, jossa joimme smoothiet, kävimme teellä ja muutenkin kulutimme aikaa. Kesäinen Võsu olisi ollut varmasti mainio kohde jäädä pidemmäksikin aikaa. Lopulta huomasimme kellon olevan jo riittävästi ja lähdimme reippaasti painamaan kohti Rakvereä. Pysähdyimme syömään Haljalassa ennen Rakvereen saapumista.

Purekarin niemi, Viron pohjoisin paikka lähellä Loksaa

Neljäs päivä, Rakvere

Rakverestä vuokrasimme huoneiston, koska vietimme siellä kaksi yötä. Huoneistossa ei ollut pesukonetta, mutta vuokraaja antoi luvan käyttää toisen huoneiston pesukonetta ja näin saimme hyvin pestyä vähäisiä vaatevarastojamme. Meillä molemimmilla oli satulalaukut pyörissämme ja niihin olimme pakanneet niukasti, mutta riittävästi vaatteita ja tarvikkeita. Rakveren kaupnkiin tutustuimme kävellen, vierailimme sympaattisessa kahvilassa, puistossa ja Rakveren linnassa. Linnassa vietimme usean tunnin seuraten siellä olevia esityksiä, eläimiä, syöden ja nauttien pannukakkukahvit ja teet.

Rakkautta on yhteinen pyöräretki

Viides päivä, Rakvere – Mustvee, 90 km

Rakverestä starttasimme kohti Mustveetä. Tullessamme Rakvereen, kännykän navigointi johti meidät perille metsäpolun kautta ja tämän tähden sen antamaan reittisuunnitelmaan suhtauduimme kriittisesti. Navigointi ehdotti päivän loppuun 16 kilometrin pituista viivasuoraa “tietä” ei minkään läpi. Päätimme käydä kurkistamassa reittiehdotukseen kuuluvan tien, muttemme tuota vanhaa rautatiepohjaa kuitenkaan hyödyntäneet. Aamupalan voimin etenimme kohti paikkaa, jossa aikeemme oli nauttia lounasta. Paikan ainoaa ravintolaa, pubia emme kuitenkaan löytäneet ja ostimme kaupasta eväitä ja pienen urheilukentän äärellä pidetyn lounastauon myötä jatkoimme kohti Avinume nimistä paikkaa päivällisen toivossa. Vastaamme siellä tuli pieni kioski, joka ilmeisesti oli paikallinen supermarketti. Tilasimme hampurilaiset ja saimme eteemme mikrossa lämmitetyt marketti hampparit. En selvinnyt sen syömisestä ja jäin toiveissaini odottamaan, että Mustveessä pääsen vihdoinkin ruuan äärelle. Ruuat olivat matkalla tätä poikkeusta lukuunottamatta maukkaita ja ruokapaikkoja löytyi. Matkalla kuitenkin joutui joustamaan, toiset paikkakunnat oli niin pieniä, ettei niissä ollut ruokapaikkoja. Päivittäin otimme laukkuumme mukaan varalle paistopisteiden tuotteita, että pystymme venyttämään nälkää.

Roelan urheilukenttä tarjosi puitteet lounaalle ja sitä seuranneelle siestalle

Kuudes päivä, Mustvee – Tartto, 88 km

Mustveestä lähtiessämme törmäsimme paikalliseen tapahtumaan, Peipsjärvi festivaaliin. Suunnattoman suuren järven rannalla oli ruokatelttoja, käsitöitä ja suuri esiintymislava. Suunnitelmamme oli olla hyvissä ajoin Tartossa, jossa oli myös festivaali menossa, Hansapäivät. Jo ensimmäinen pysähdys muutti suunnitelmaa, jäimme järvenrantaan syömään. Tästä jatkoimme kohti Kallastetta, joka sitten viimeisteli päivän aikataulun. Uimme Peipsjärvessä, vierailimme viihtyisässä kahvilassa. Etsimme hukkaamaani matkamittaria sitä löytämättä, tapasimme Suomalaisen pyöräislijäpariskunnan ja lopulta lähdimme kohti Tarttoa pysähtyen pian Alatskiveen, jossa söimme ja tutustuimme linnan ympäristöön. Lopulta lähdimme reippaasti polkemaan kohti Tarttoa. Jo etukäteen oli selvää, että matkaamme sen mukaan, mitä vastaan tulee, joten Tartto-illan kutistuminen ei romuuttanut mitään, tosin toinen koneellinen pyykistä jäi pesemättä, koska majoituspaikan säännöt julistivat aikaisen yörauhan. Tartosta vuokraamamme huoneisto oli hauskasti nimetty: Beautiful place at the riverside. Mainitsin vuokraajalle nimestä, hän selitti omistamansa paikan kauniiksi ja jokikin meni aivan vierestä – nimi pitää paikkansa. Huoneisto olikin aivan kelvollinen ja ystävällinen vuokraaja antoi oman varastonsa meille polkupyörien säilyttämiseen.

Peipsjärvi festivaalin ruoka-annos, jonka lomassa sai jutella paikallisten kanssa

Seitsemäs päivä, Tartto – Tallinna, 12 km

Aamu Tartossa valkeni lämpimänä, luvassa oli 28 asteen lämpötiloja. Aamupalalla kävin tutkimaan junien aikatauluja, koska Tartosta Talliinnaan jatkoimme junalla. Ennakkotutkinnasta poiketen, huomasin ettei kaikilla junilla päässyt polkupyörän kanssa Tallinnaan saakka. Jouduimme valitsemaan kahden junan välillä, iltapäivän ensimmäisen ja iltajunan. Päätimme lähteä 13:21 junalla Tallinnaan ja suuntasimme reippaasti tutustumaan Tarttoon. Edellisenä iltana olimme jo poikenneet joenvarressa pidetyssä konsertissä, nyt kiertelimme vanhaa-kaupunkia. Junaan otin ensimmäisen luokan liput, noin 1,5 euroa kalliimmat liput. Tämä takasi meille istumapaikat ja ensimmäisen luokan pyöräpaikat, joissa ei ollut niin tunkua kuin muualla. Tallinnaa lähestyessä ajattelin, että jäämme pois ennen pääteasemaa ja pääsemme hotellille sujuvammin, mutta junan aula oli niin täynnä ihmisiä ja pyöriä, ettei omien pyörien ulossaanti ollut mahdollista ennen pääteasemaa.

Tartosta lähtiessä pyörämme olivat vielä ainoat telineissä

Kahdeksas päivä, Tallinna – Helsinki – Kuopio, 33 km

Aamiaisen jäkeen suuntasimme lukuisten tietöiden läpi laivalle. Helsingissä kiertelimme rantamaisemissa, kunnes juna Kuopioon lähti. Puoleltaöin olimme onnellisesti kotipihassa. Onnistunut pyöräretki oli takana.

Kasvua, kiitos

Olin nuori, olimme pyöräretkellä. Poljimme neljän, viiden polkijan letkassa vaihtaen välillä vetovastuuta. Taisin olla joukon nuorin ja kokemattomin, joten minua ei ollut keulille laitettu. Matkaa ollessa enää jäljellä parikymmentä kilometriä, kyllästyin letkan hitaaseen edistymiseen. Päätin laittaa vauhtia ja suuntasin keulille. Siihen asettuessani, huomasin ilmanvastuksen nujertavan vauhtini ja ei mennyt kauaakaan, kun ymmärsin, etten saa meitä kulkemaan lujempaa, ennemminkin vauhtimme hyytyy entisestään. Luovutin ja palasin letkaan.

Muisto on matkannut mukanani. Ymmärsin, että keulilla joutuu tekemään enemmän töitä, ilmanvastus on aivan eri siellä, kun muiden perässä ajaessa. Perässä on helppo huutaa vauhtia lisää.

Hyvät oivallukset kestävät aikaa. Toisinaan ne eivät kanna läpi elämän muuttumattomina: tulee vastaan uusia tilanteita, jotka laajentavat oivallusta. Kukaan ei voi olla koko elämäänsä perässä kulkija. Kasvamme eläessämme. On mahdotonta pysyä nuorena ja kokemattomana koko elämää.

Raamatussa meitä kehotetaan olla ajattelematta itsestämme liikoja:

”Älkää ajatelko itsestänne liikoja, enempää kuin on aihetta ajatella, vaan pitäkää ajatuksenne kohtuuden rajoissa, kukin sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on hänelle antanut.” Room. 12:3

Nämä sanat eivät edusta pysähtynyttä maailmaa. Kaikki kulkee eteenpäin ja sanoihin on palattava yhä uudestaan ja uudestaan uusissa tilanteissa. Joskus voi olla niin, ettei ajattele itsestään liikaa, jos näkee että on mentävä keulille halkomaan ilmaa auttaen muita jaksamaan – sellaista elämä on, kasvua.

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

144 kilometriä

Kuuntele bloggaus:

2015-07-18-3256

Tarkka kilometrilukema

Kesälomalla sain päähäni polkea pyörällä 180 kilometrin matkan kotiseudulleni. Tahdoin tehdä matkan yhden päivän aikana ja 12 tunnin sisällä, joten lyhensin polkemista menemällä osan matkasta junalla. Pohjakilometrejä ei paljoa polkemiseen ollut, reilut kaksisataa kilometriä. Pyöränä reilut kymmenvuotta vanha seitsemänvaihteinen peruspyörä, jossa nousukahvat ja triatlon tanko.

2015-07-14-3183_netti

Peruspyörä reppuineen

Matka alkoi mukavasti, pyöräilin junalle ja suuntasin päivän polkemiseen. Matka taittui polkiessa, välillä syöden, välillä muuten vaan taukoa pidellen. Alkumatkasta tauolla luin katkelmia Raamatusta ja poljin rukoillen. Yhdellä pysähdyspisteellä sain rukoilla Jumalan siunausta ja läsnäoloa paikallisen miehen elämään. Loppumatkasta väsymys vei enemmän huomiota ja on vaikea musistaa mitä loppujen lopuksi ajatteli pyöräillessä – vai ajatteliko mitään. Ehkä yksi ajatus oli sadan kilometrin kohdalle suunniteltu jäätelötauko.

2015-07-14-3189

Jäätelö 100 kilometrin pysähdyksellä

Sadan kilometrin jälkeen äkkinäisen pyöräily joutui koetukselle. Paikallisen kuntoilijan kanssa pätkänmatkaa yhdessä jutellen pyöräiltyä tajusi voimien ovan lopussa – hetkellinen vauhdin nostaminen söi viimeisetkin voimat. Oli pakko jättäytyä toisen matkastaan ja koettaa sinnitellä eteenpäin. Venyttelypysähdysten jälkeen jaksoi taas polkea, mutta voimat hiipuivat uudelleen nopeasti. Vauhti hiipui, 15 kilometriä tunnissa oli jo huippulukemia.

Lopussa, viimeisen venyttelytuokion jälkeen tapahtui kuitenkin jotain erikoista. Maisemien muuttuessa tutuiksi ja kotimäen siintäessä järven toisella puolella vauhti nousi kevyesti kolmeenkymppiin, eikä viimeisen mäenkään kipuaminen tuottanut minkäänlaista tuskaa. Yllättävän voimaantumisen keskellä mieleen nousi Jeesuksen sanat Luukkaan evankeliumista. Jeesus puhuu merkeistä, jotka edeltävät Hänen toista tulemustaan. Jeesus sanoo näiden merkkien esittelyn yhteydessä “Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” Luuk. 21:28.

Seuraavana yönä oli hieno usva

Seuraavana yönä oli hieno usva

Mielenkiintoista, että järjetön pyöräilytempaus muodostui vahvaksi hengelliseksi kokemukseksi. Viimeiset voimat tielle polkenut voimaantui maalin alkaessa siintää horisontissa. Kokemattomalle tämä pitkänmatkan opetus on merkittävä muistutus – väsynyt voi voimaantua kun maali kohoaa näköpiirissä – on vain tunnettava, tunnistettava maalin lähestyminen – tällä kertaa maalina oli valmiiksi lämmitetty sauna ja iltapala, kerran Jeesuksen palattua se on Taivaan autuus koko kirkkaudessaan.

 

Syvät signaalit

Kuuntele bloggaus:

Aamun hetket ovat kirkkaita. Jos aamulla viettää vapaata aikaa ennen päivän töihin hyökkäämistä saattaa voimaantua monin tavoin. Voi tietysti olla, ettei näin ole kaikkien kohdalla, itse olen aamuihmisiä – en tiedä voiko iltaihminen voimaantua aamuvarhaisella.

Aamulla kuitenkin mieli on avoin ja päivän taakasta vielä vapaa. Levännyt mieli työstää rohkeasti ja luovasti kaikkea vastaantulevaa. Itse olen kokenut Raamatun luvun, liikunnan ja kiireettömän lehden selailun aamuisin antavan hyviä eväitä päivään. Hienoa on myös, jos pääsee vaihtamaan aamun ajatuksia toisen kanssa.

Tänään rauhaisat aamun hetket kirvoittivat mieleen Juhannusmuiston yhdeksänkymmenluvulta. Tapasin Juhannuksen alla kirjastossa erään harrastustuttavan. Siis henkilön, jonka kanssa harrastusten kautta olin tekemisissä, mutten sen syvemmin tuntenut häntä. Tälläisiä tuttuja meillä jokaisella on. Kirjaston hyllyjen välissä hän kertoi etsivänsä luettavaa, hän kertoi valvoneensa paljon ja tarvitsevansa siihen avuksi rauhoittavaa lukemista. Kerron kohta hänestä lisää.

Kerron henkilöstä, joka teki illan hetkinä asemaansa nähden outoja asioita. Kesken noiden toimien kohtasimme. Kohtaaminen päätyi hänen hiljaisuuteensa. Katselin häntä ja jotenkin koin ison miehen olevan jollakin tavoin aivan eksyksissä, hukassa. Kerron kohta myös hänestä lisää.

Pidän pyöräilystä, kerran poikkesin tutuilta reiteiltä pyöräilemään mutkaiselle maantielle. Vastaan tuli onnettomuuspaikka. Joku oli ajanut mutkassa ulos ja auto oli puuta vasten. Kolaripaikalla tapasin henkilön, jonka tunsin muutaman vuoden takaa – en kuitenkaan kovin hyvin, ja tämän lisäksi opiskelumme olivat vieneet meidät eri suuntiin asumaan. Tapasin kuitenkin hänet tuolla kolaripaikalla ja tuossa kohtaamisessa kiinnitin huomioni hänen jotenkin yli menevään kiinnostukseen onnettomuudesta. Koin että siinä oli hänelle jotain enemmän kuin jonkun ajama kolari. No arvaatkin varmaan – kerron kohta hänestä lisää.

Syviä signaaleja. Näitä me toisinaan vastaanotamme, mutta monesti ne eivät tavoita tajuntaamme – menemme kuin napit korvilla ohi ja päivä haihduttaa ne mennessään.

Kerron vielä yhdestä kohtaamisesta, se saa lähteä avaamaan edellä kertomiani.

Kerran käytäväkeskustelussa vastaantulevan henkilön kanssa pikaisesti käydyssä sananvaihdossa toinen kysyi: “Oletko koskaan ajatellut tappaa itsesi?”. Sanomattakin on selvää, että tuo kysymys, joka tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta sai oudon huumorin leiman ja ohimenevä hetki rullasi pikavauhtia kysymyksen ohi tarttumatta siihen.

Nyt on aika kertoa kertomistani henkilöistä lisää. Varmaan tiedätkin jo mitä tuleman pitää. Olisi hienoa jos voisin kertoa jotakin ylevää, nostattavaa. Näin kuitenkaan en voi tehdä, kuten en voi enää näiden henkilöiden kanssa jatkaa kanssakäymistä – he ovat menneet, itse.

Pohdin kuitenkin näitä syviä signaaleja – jokainen lähettää niitä, joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Ne on tarkoitettu vastaanotettavaksi, ne voivat joskus olla jopa viimeisiä avunpyyntöjä. Ihminen voi mennä niin solmuun, että ei enää kestä – vaikka levon ja toisten auttamana voisi jatkaa yhä matkaa kohti nousevaa aamua.

Rukoilen: Herra avaa silmämme näkemään ja korvamme kuulemaan. Herra auta jokaista, jonka sisällä kaikuu avunpyyntö, joka ei pääse ulos. Amen.

Linkki: Raamattuavain Extran haastattelu – Miten kohdata itsemurhat?

 

 

Vierivä kivi ei sammaloidu

Kuuntele bloggaus:

Tyttäreni toi Englannista tullessaan mukanaan hienon kyltin. Kyltissä on polkupyörän kuva ja teksti: “Elämä on kuin ajaisi pyörällä, pysyäkseen pystyssä on oltava liikkeellä.”. Tämä sama on sanottu omalla tavalla tutummalla sanonnalla “Vierivä kivi ei sammaloidu”.

Tälläiset sanonnat liikuttavat tai niihin yhtyvät ne jotka ovat liikkumisen tavalla tai toisella löytäneet.

Nyt mielessäni kuitenkin on aivan toisenlainen “liikunta”. Hengellinen elämä ja sen ulospäin suuntautuminen. Itse olen huomannut kuinka paljon sitä onkaan saajan paikalla kun lähtee uskonsa kanssa “ulkoilemaan”. Ulospäin suuntautuminen vaihtaa happea keuhkoihin, virkistää. Tarkemmin kun ajattelee, tämä pätee kaikkeen, kaikenlainen uloshengitys tekee hyvää.

Hengitämme sisään ja ulos. Jos koettaa olla hengittämättä ulos, se ei onnistu oikein hyvin – meidän kuuluu yhtälailla hengittää molempiin suuntiin. Aamuisin, kun käyn postilaatikolla, varsinkin talvisin, panostan siihen että tuolla lyhyellä matkalla keuhkoissani oleva ilma vaihtuisi hyvin. Pitkä uloshengitys, sekä sisään hengitys toistettuna toteuttaa tämän.

No bloggaaja saa pyöritellä sanoja ja rakentaa hienolta kuulostavia teesejä. “Vierivä kivi ei sammaloidu.”, “Elämä on kuin ajaisi pyörällä, pysyäkseen pystyssä on oltava liikkeellä.”.

Liike sinänsä ei ole ehkä tärkein asia. Päätön pyöräily tai kaikkien metsän kivien kääntely ei tunnu järkevältä. Liike sinänsä ei ole ytimessä, vaan se että se kuuluu kiinteästi elämään. Pysähtyneisyys enteilee loppua, liike toivoa – tässä ollaan ytimessä – liikkeen etsiminen, siihen tarttuminen ja kulkeminen on elämää.

Jeesus sanoi: “Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” (Mark. 16:16). Nämä Jeesuksen sanat tapailevat samaa kuin edellä mainitsemani sanonnat kaiken liikkeen tarpeellisuudesta. Surullinen tosiasia on, että toisinaan nämä sanat muodostuvat meille seinätauluiksi jotka muistuttavat meitä enää vain menneestä ajasta – hienosta ja elämää täydestä ajasta. Olisiko olemassa keinoja astua tuohon kaikkeen vielä takaisin?

Jälkikirjoitus: Bloggaus pohjautuu ajatusvirtaan, joka käynnistyi Raamattuavain Extran haastattelusta. Haastattelussa keskustelen lähetysjohtaja Mika Tuovisen kanssa siitä, että Kansanlähetys on lähetysherätysliike. Ohjelma tulee 6.6.2015 Radio Dein taajuuksilla alkaen kello 8:35. Haastattelu käynnistyy siinä kaksikymmentä yli yhdeksän. Myöhemmin haastattelu löytyy Kansanlähetyksen avaimia.net kanavalta.

Linkki: Junioriavainopetus Mark. 16:16b

Lisäys 15.6.2015linkki: Raamattuavain Extran juttuun: Lähetysherätysliike evankeliumin kertomiseksi