Palaute pelastaa

Kuuntele bloggaus:


Minulla on lukemattomia lukemattomia kirjoja. Yksi tälläinen on Claes-Otto Hammarlund’n kirjoittama kirja nimeltään Kriisikeskustelu. Sen johdantosanat ovat vakuuttaneet, että minun tulee vielä lukea se. Johdannossa kirjoittaja esittää vahvan väitteen – tarvitsemme, jotta jaksaisimme elää, muilta vahvistusta.

Hän selittää tätä vahvistusta: “Kun toinen ihminen kuuntelee meitä ja koemme, että hän jakaa todellisuuden kanssamme, tunnemme tulevamme ymmärretyksi ja saamme vahvistusta.”. Selitys jatkuu kertoen että vahvistuksen myötä ahdistus, yksinäisyys murtuu ja elämä saa merkitystä.

Puhutteleva johdanto. Yksinäisyys on valtava haaste, yksinäisyydessä tämä toisten antama vahvistus katoaa – ikäänkuin kukaan ei enää painaisi yksinäisen “tykkää” nappia.

Itsekeskeisessä ajassa kaipaamme palautetta – tässä ei ole mitään väärää – mutta kirjan johdanto nostaa esille sen, että niin kaipaavat muutkin. Palautteena tarvitaan rehellistä ja todellista palautetta, siitä koemme että meitä kuunnellaan – tavalla tai toisella meistä välitetään. Ilman palautetta äärimmillään päädytään siihen lopputulokseen, ettei millään ole mitään väliä. Kun millään ei ole enää mitään väliä, niin toiset menee äärimmäisyyksiin – äärimmäisyyksiin, joista luemme seuraavana päivänä iltalehtien etusivuilta.

Jos kirjoittaja on pyörittelemässäni väitteessään oikeassa, niin mitä kaikkea voisi pelastaa antamalla vahvistusta kaikille niille, joiden kanssa ajassa ja paikassa kohtaamme ja millainen vaikutus tällä olisi meidän omaan vahvistukseen?  Olisimmeko loppujen lopuksi saajan paikalla, kun tekisimme toisille niin kuin toivomme meille tehtävän?

Linkki: Junioriavain: Matt. 7:12a, ”Kaikki minkä tahdotte…”, Veijo Olli