Kuuntele bloggaus:
Minut valtasi halu kaivaa esiin eräs todistus. Olen suorittanut ”Kolmannen vuosituhannen evankelista” koulutuksen.
Kaivoin todistuksen esiin ja sitä tutkiessa muistin koulutuksen viimeisinä päivinä annetun tehtävän. Tehtävä oli kirjoittaa kirje, jonka kirjoittaisi vuosien päähän itselleni. Mielessäni ajattelin että kirjeen aika oli viisivuotta ja siten sitä innolla kävin etsimään. Kirje kuitenkin alkoi: ”Täytän ensiviikolla 47 vuotta.” – tämä päivitti tehtäväkuvauksen oikeaan aikaan, mutta parempi myöhään kuin ei millonkaan. Katsoin nyt lähemmäs viiden vuoden jälkeen, olinko nähnyt näihin päiviin oikein.
Hassua, olisin todellakin voinut nyt kirjoittaa kirjeen samoilla sanoilla. Koska kirje on yksityiskirje, en voi kuitenkaan siitä tässä enempää kertoa.
Kirjeen luettuani huomasin toisenkin kirjoitustehtävän, tehtävässä piti kirjoittaa kutsumuksesta. Hetken ihmettelin tekstiä ja sen jälkeen kirjoittamaani Raamatunkohtaa. En tiedä miten järkevää on jakaa blogissa näin intiimiä kirjoitusta, mutta minut on vallannut halu kertoa jotain siitä mitä tuolloin olin kutsumuksen alle kirjoittanut.
Olin kirjoittanut näin: ”Koen, että Jumala kutsuu minua vaikuttamaan ilmapiiriin, tuomaan yläilmoihin karkaavat ajatukset ihmisen tasolle. Ratkomaan ristiriitoja ja löytämään kauneutta ja hyvyyttä kaiken keskelle.” (Kirjoitettu 11.12.2010)
Tälläisiä sitä pieni ihminen on kokenut evankelistakoulutuksen toiseksi viimeisenä päivänä. Miten sitten tämä on kestänyt aikaa? Itse olen jäävi arvioimaan, joten en pohdi sitä. Luen uudelleen ja uudelleen kirjoittamaani ja kysyn itseltäni löydänkö tämän saman kutsun edelleen?
Ja se Raamatunkohta, se oli Matteuksen evankeliumin viidennen luvun yhdeksäs jae:
”Autuaita rauhantekijät: He saavat Jumalan lapsen nimen”
