Evankelista

Kuuntele bloggaus:

Minut valtasi halu kaivaa esiin eräs todistus. Olen suorittanut ”Kolmannen vuosituhannen evankelista” koulutuksen.

Kolmannenvuosituhannenevankelista

Kaivoin todistuksen esiin ja sitä tutkiessa muistin koulutuksen viimeisinä päivinä annetun tehtävän. Tehtävä oli kirjoittaa kirje, jonka kirjoittaisi vuosien päähän itselleni. Mielessäni ajattelin että kirjeen aika oli viisivuotta ja siten sitä innolla kävin etsimään. Kirje kuitenkin alkoi: ”Täytän ensiviikolla 47 vuotta.” – tämä päivitti tehtäväkuvauksen oikeaan aikaan, mutta parempi myöhään kuin ei millonkaan. Katsoin nyt lähemmäs viiden vuoden jälkeen, olinko nähnyt näihin päiviin oikein.

Hassua, olisin todellakin voinut nyt kirjoittaa kirjeen samoilla sanoilla. Koska kirje on yksityiskirje, en voi kuitenkaan siitä tässä enempää kertoa.

Kirjeen luettuani huomasin toisenkin kirjoitustehtävän, tehtävässä piti kirjoittaa kutsumuksesta. Hetken ihmettelin tekstiä ja sen jälkeen kirjoittamaani Raamatunkohtaa. En tiedä miten järkevää on jakaa blogissa näin intiimiä kirjoitusta, mutta minut on vallannut halu kertoa jotain siitä mitä tuolloin olin kutsumuksen alle kirjoittanut.

WP_20150902_18_06_56_Pro

Olin kirjoittanut näin: ”Koen, että Jumala kutsuu minua vaikuttamaan ilmapiiriin, tuomaan yläilmoihin karkaavat ajatukset ihmisen tasolle. Ratkomaan ristiriitoja ja löytämään kauneutta ja hyvyyttä kaiken keskelle.” (Kirjoitettu 11.12.2010)

Tälläisiä sitä pieni ihminen on kokenut evankelistakoulutuksen toiseksi viimeisenä päivänä. Miten sitten tämä on kestänyt aikaa? Itse olen jäävi arvioimaan, joten en pohdi sitä. Luen uudelleen ja uudelleen kirjoittamaani ja kysyn itseltäni löydänkö tämän saman kutsun edelleen?

Ja se Raamatunkohta, se oli Matteuksen evankeliumin viidennen luvun yhdeksäs jae:

”Autuaita rauhantekijät: He saavat Jumalan lapsen nimen”

Kun tietää mihin on menossa, on vaikeampi pysähtyä

Kun aamulla avasin Twitterin, siellä viserrettiin ajatusta, että sellainen joka tietä mitä on tekemässä, ei kovin helposti jätä sitä kesken. Luin myös Raamatusta Nehemian kirjaa, siinä sattui olemaan kertomusta samankaltaisesta asiasta. Nehemia jälleenrakensi Jerusalemin muureja aikoinaan ja hänen vastustajansa yrittivät kavaluudella saada Nehemian keskeyttämään työnsä. Olen kerran piirtänyt tästä kuvan.

Dia3Nehemiaa houkuteltiin pysähtymään, piiloutumaan ja sitten häntä houkuteltiin toisaalle. Tämä löytyy Nehemian kirjan  kuudennesta luvusta.

Monin tavoi meidän kutsumustamme koetellaan, milloin luopumaan siitä tai sitten kulkeutumaan siinä sivuun, puuhailemaan jotakin muuta. Opetin Raamattuavain ohjelmassa opetussarjan Elämä paineessa. Tuon opetussarjan neljännessä, torstain opetuksessa minulla oli edessä tämä Nehemian työn kaaviokuva.

Mietin kun luin tänään Nehemian kertomusta vastustajien hyökkäyksistä sitä, että tämän kertomuksen äärelle on hyvä palata aika ajoin. Vihollinen on väsymätön näissä asioissa, kun saamme voiton hänestä, hän lepää ja palaa uudelleen. Jos satumme seuraavalla kerralla olemaan levon tarpeessä, saatamme suostua hänen houkutteluunsa.

Olin kuulemassa Jordanian ja Pyhän Maan kirkon piispaa Munib Younan’ia. Hän kertoi saarnasa yhteydessä syyrialaisen kertomuksen munkin ja paholaisen taistelusta yhdestä kylästä. Munkki tahtoi viedä evankeliumia kylään, joka oli vielä paholaisen pauloissa. Voitokkaana ja vahvana munkki taisteli kylästä paholaisen kanssa. Lopulta he tekivät sopimuksen, munkki sai toimia kylässä julistamassa sanaa, mutta paholainen hoiti ruokapuolen. Paholainen lähetti keittoa ja kananpojan joka päivä ruuaksi. Ajan saatossa keitto laimeni ja kananpojat pieneni. Munkki suuttui ja ryhtyi riitelemään paholaisen kanssa keitosta ja hävisi paholaiselle. Munkki ihmetteli minne hänen voittonsa oli hävinny, miksi hän nyt hävisi paholaiselle, kun aiemmin oli tämän voittanut. Paholainen selitti: Ensimmäisellä kerralla voitit kun tulit suuren uskosi kanssa tänne, nyt tulit oman vatsasi tähden, olit kiinnostunut vain omista asioistasi.

Paholainen oli saanut johdatettua munkin sivuraiteille, syrjään kutsumuksestaan.