Evankelista

Kuuntele bloggaus:

Minut valtasi halu kaivaa esiin eräs todistus. Olen suorittanut “Kolmannen vuosituhannen evankelista” koulutuksen.

Kolmannenvuosituhannenevankelista

Kaivoin todistuksen esiin ja sitä tutkiessa muistin koulutuksen viimeisinä päivinä annetun tehtävän. Tehtävä oli kirjoittaa kirje, jonka kirjoittaisi vuosien päähän itselleni. Mielessäni ajattelin että kirjeen aika oli viisivuotta ja siten sitä innolla kävin etsimään. Kirje kuitenkin alkoi: “Täytän ensiviikolla 47 vuotta.” – tämä päivitti tehtäväkuvauksen oikeaan aikaan, mutta parempi myöhään kuin ei millonkaan. Katsoin nyt lähemmäs viiden vuoden jälkeen, olinko nähnyt näihin päiviin oikein.

Hassua, olisin todellakin voinut nyt kirjoittaa kirjeen samoilla sanoilla. Koska kirje on yksityiskirje, en voi kuitenkaan siitä tässä enempää kertoa.

Kirjeen luettuani huomasin toisenkin kirjoitustehtävän, tehtävässä piti kirjoittaa kutsumuksesta. Hetken ihmettelin tekstiä ja sen jälkeen kirjoittamaani Raamatunkohtaa. En tiedä miten järkevää on jakaa blogissa näin intiimiä kirjoitusta, mutta minut on vallannut halu kertoa jotain siitä mitä tuolloin olin kutsumuksen alle kirjoittanut.

WP_20150902_18_06_56_Pro

Olin kirjoittanut näin: “Koen, että Jumala kutsuu minua vaikuttamaan ilmapiiriin, tuomaan yläilmoihin karkaavat ajatukset ihmisen tasolle. Ratkomaan ristiriitoja ja löytämään kauneutta ja hyvyyttä kaiken keskelle.” (Kirjoitettu 11.12.2010)

Tälläisiä sitä pieni ihminen on kokenut evankelistakoulutuksen toiseksi viimeisenä päivänä. Miten sitten tämä on kestänyt aikaa? Itse olen jäävi arvioimaan, joten en pohdi sitä. Luen uudelleen ja uudelleen kirjoittamaani ja kysyn itseltäni löydänkö tämän saman kutsun edelleen?

Ja se Raamatunkohta, se oli Matteuksen evankeliumin viidennen luvun yhdeksäs jae:

“Autuaita rauhantekijät: He saavat Jumalan lapsen nimen”

Avoimin ovin

Kuuntele bloggaus:

Sain osallistua Kuopiossa kaupunkitapahtuman yhteydessä järjestettyyn avoimien ovien tilaisuuteen. Paikallisen Kansanlähetyksen kohtaamispaikka, eli toimipiste oli avoinna kaikille tulijoille kuten moni muukin paikka tuona päivänä kaupungissa. Tarjolla oli keittolounas ja juttuseuraa. Toiminnan esittelyä, musiikkia ja leppoisaa kohtaamista kodinomaisessa tilassa.

WP_20150829_20_52_17_Pro_netti

Tulin tiimiin mukaan säestäjäksi, mutta koska laulaja oli viimehetkellä menettänyt lähes kokonaan äänensä, jouduin ja sain hoitaa myös laulupuolen. Lauluja kaivoin Viisikielisestä. Yksi tie, Anna sade, Ristin luona ja Tie valmis on saivat ainutlaatuisia tulkintoja käsittelyssäni. Monia muitakin kaivoin loistavasta laulukirjasta esiin. Lopuksi olisin voinut laulaa laulun Olen kuullut on tuolla nuottejakin, mutta sitä ei löytynyt kirjasta.

Ihmisiä kutsuttiin avoimella ovella, mainonnalla ja kutsumalla kadulta sisään. Muutama tuli mainonnan ja tiedotuksen kautta, mutta suurin osa tuli kun kävimme kadulle kutsumaan keitolle. Kun tupa tyhjeni, minäkin laitoin kitaran syrjään ja poikkesin kadulle kutsumaan. Kutsu otettiin mielellään vastaan ja kohta viisi ihmistä täytti taas puoleksi tunniksi tuvan ja palasin paikalleni luomaan tunnelmaa ja kertomaan Jeesuksesta laulujen sanojen kautta muiden keskustellessa ja nauttiessa pöydän antimista vierailijoiden kanssa.

Kun tilanne oli ohi, hiljennyimme kiitosrukoukseen. Oli paljon kiitettävää – monta kohtaamista ihmisten kanssa, ihmisten, joita ei koskaan ennen ollut tavannut. Sai myös kiittää siitä mitä oli oppinut ja saanut. Oli rohkaisevaa nähdä, miten kaikki toimi – kolmetuntia kului ihmisten parissa milloin jutellen, milloin heitä sisään kutsuen. Tilanne oli jatkuva tilanne – kun ei ollut ketään vierailijaa paikalla, niin silloin kutsuttiin heitä kadulla sisään. Kun oli, vietettiin heidän kanssa aikaa. Mitä tästä voikaan oppia väen vähyyden harmittelun sijaan?

Uskon että Herra siunasi kaiken, jotakin lähti jokaisen vierailijan matkaan. Iloitsin kun sain kaikessa pienuudessa soittaa ja laulaa Jeesuksesta kaiken keskelle. En ole laulaja, mutta sanat jotka lauloin – uskon että niiden oli ilo tulla ja kohdata vierailijat vaikken niitä aivan nuotteihin saanutkaan:

“On yksi tie vain elämään…

…Vierelläs Hän sua kuljettaa

voidakseen sinut pelastaa.
Ei mitään oo sen parempaa
kuin olla hänen lapsenaan.
Vain rakkaudessa Kristuksen
elämä on iäinen.
Saat rauhan Hänen haavoissaan,
siis turvaa vain Vapahtajaan.”

– Yksi tie, 112 Viisikielinen