Kuuntele bloggaus:
Sain luettua loppuun kirjan, joka on vaikuttanut minuun. Mietin sen vaikuttavuutta – olen lukenut kirjan useita kertoja, enkä oikein tiedä miten se vaikuttaa ja mitä nostaisin siitä esille. Kirja kertoo kahdesta kristitystä, jotka tulivat murhatuiksi toteuttaessaan Jumalalta saamaansa kutsumusta.
Mieleeni kirjan lukeminen tuli kun saavuin kotiin tilaisuudesta, jossa oli paljastettu viimevuonna Heratissa tapettujen avustustyöntekijöiden muistolaatta. Tilaisuudessa oli nähtävissä myös lukemani kirjan henkilöiden muistolaatta. Nuo molemmat laatat tuntuivat puhuvan paljon.
Poikkesin Seinäjoella evankelistapäivillä. Niitä edelsi vuosi sitten kuolleen evankelista Matti Karin elämänperinnöstä nouseva tilaisuus. Puheenvuorojen myötä kuva Matista evankeliumin julistajana, sillanrakentajana ja rohkaisijana palautui mieleen. Tuntui hyvältä käydä läpi sitä hyvää, jonka voimme ottaa hänen jättämänä perintönä.
Poikkesin erään vanhemman pariskunnan luona. Sairauksista johtuen heidän on vaikea itse lähteä käymään kenenkään luona. Tapaamisessa oli jotakin merkittävää ja koskettavaa. Otin muutaman valokuvan muistoksi ja olen niitä jo monesti katsonut.
Meloin saareen. Siellä auringon laskiessa kohti taivaanrantaa sain kirjan luettua loppuun. Asetin sen kalliolle ja poimin valokuvaan laskevan auringon heijastuksen järven pinnasta. Otin myös kuvan jalanjäljestäni, noustuani vedestä. Auringon lämmittämällä kalliolla märkä jalanjälki viipyy hetken ja sitten se on mennyt.
Mitä jää? Mietin sitä, mitä meistä jää kun olemme menneet. En tarkoita ainoastaan kuolemaa, ehkä en ollenkaan tarkoita nyt sitä. Mitä meistä jää kun olemme poistuneet hetkestä – toisen ihmisen viereltä? Mitä jää?
Muistolaattoihin talletetut ihmiselämät puhuvat paljon, ne kuiskaavat hiljaa kovaa. Mutta ennenkuin nimet on kirjoitettu muistolaattoin, on elämä kaikessa arkisuudessaan eletty ja jälkiä jätetty. Mitä nuo jäljet ovat? Kunpa ne olisivat jälkiä joista tunnistaa jotakin Jumalan rakkaudesta – kun sirppi sitten tulee eteen ja leikkaa elämänlangan poikki, jää jotain joka on pysyvää. Se mikä on Jumalasta on pysyvää ja puhuu aina kun siihen palaa ja luulen että se kaikki on kätketty hetkiimme toistemme kanssa.