Taas mennään

Taas mennään. Blogini hiljaiselo kääntyi päälaelleen – elämä on tällaista. Silläaikaa kun en käynyt blogia pitämässä hakkerit alkoivat askartelemaan sivuston kimpussa. Lopputulemana oli toimimattomat sivut. Niiden toimitakuntoon palauttamiseen tarvitsi monenlaista apua – kiitos jokaiselle auttajalle! Nyt sivusto on kunnossa ja bloggaaminen voi jatkua.

Se että joku hyökkää sivustoa vastaan ja rikkoo sen, tuntuu kuin olisi joutunut rikoksen kohteeksi. Ajassamme monilla on materiaalista omaisuutta, mutta kyllä meillä on myös sähköisessä muodossakin olevaa omaisuutta. Toisen sähköistäkään omaisuutta ei saa rikkoa ja näin aiheuttaa vahinkoa toiselle.

No tämä tästä aiheesta, mutta samalla siitä eteenpäin. Elämä on samankaltainen. Toisinaan eteemme vyöryy asioita joiden kanssa joudume paljon viettämään aikaa. Jos väsymme ja jätämme toimemme, niin monesti joku ottaa tilanteen hallintaan hyödyntäen meidän vetäytymistä. Tämän tähden on hyvä miettiä tarkkaan päämäränsä ja toimensa. Olla sopivansuurilla panoksilla mukana alusta loppuun saakka.

Uusi avioliittolaki astuu voimaan 1.3.2017. Teemaan liittyen kävin kolmiosaisen keskustelun teologian tohtori Niilo Räsäsen kanssa. Niilo on yhdessä vaimonsa Päivin kanssa kirjoittanut kirjan Mistä on kysymys? Avioliitto. Kyseinen kirja on rakentava puheenvuoro Raamattuun pohjautuvan näkemyksen avaamiseksi. Kutsun sinut keskustelun pariin vahvistamaan, tai löytämään ymmärrystä siitä miten Raamatussa Jumala avioliiton esille tuo.

Kuuntele keskustelusarja avaimia.net kanavalta tästä linkistä.

2 thoughts on “Taas mennään

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *