Musiikki | Viimeinen syksy

Vuosituhannen vaihteen tienoilla minut yllätti tapahtumaketju, jonka myötä pöytälaatikkoon kertyi monenmoista sellaista, jota siellä ei vielä ollut. Yksi piirre tässä oli, että alkoi syntyä lauluja. Aluksi ajattelin, että niillä on varmasti käyttöä, mutta nyt pitkän ajan jälkeen sitä miettii että erehtyikö sitä.

Vierailin taidekahvila tilaisuudessa useana vuonna. Nuo Kuopiossa järjestetyt kristilliset taidekahvila tilaisuudet eivät olleet mitään talentti-iltoja, vaan kahvilatilaisuuksia joissa jokainen pystyi astumaan eteen ja raottamaan pöytälaatikkoaan. Oli ilo kun sai vilauttaa jotakin siitä mitä on vasta syntynyt ja haki lopullista muotoa – löytyi käyttöä kotikutoiselle taiteelle tämän valmiin ja tuunatun maailman keskellä.

Katsoin elokuvan, jossa klubi ympäristössä artisti esitti kitarallaan luonnostelemaansa kappaletta. Moni kuunteli ja koki vain kitaran ja laulajan. Yksi keskittyi musiikkiin ja hänen kokemusmaailmassaan esitykseen tulivat mukaan jouset, piano, rummut ja taisi ehkä tulla puhaltimia ja toinen kitarakin. Pidin kohtauksesta, sillä itsekin koen usein samaa ja tämän tähden nautin paljon kuulla lauluja, joita ei vielä ole oikeastaan olemassakaan.

Jaan tässä eilen pikaisesti ja erittäin vajavaisesti pädillä purkittaman Viimeinen syksy kappaleen. Tein sen 2001. Sen syntyhistoria on oma tarinansa. Tein sen samannimisen tarinan tunnussäveleksi – eli kappaleen sisältöön yksi vihje löytyy kirjasta, joka on auttamattomasti talletettu pöytälaatikkooni.

Nyt pöytälaatikko sulkeutuu tältä erää ja sen siällöstä vain allaoleva video antaa vihjettä. Olisi ilo, jos löytyisi paikkoja jossa pöytälaatikkoa voi tuulettaa, taidekahviloita, joissa pieni ihminen saa hengentuotteellaan kohdata pieniä ihmisiä – olkoon nyt tämä videoon talletettu hetki virtuaalisesti sellainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *