Paikalla ja läsnä

Kuuntele bloggaus:

IMG_1176

Markuksen evankeliumi, 12 luku, 17 jae

Jeesus on mestarillinen sanoissaan. Olen ihaillut sitä, miten hän kääntää sanoillaan tilanteita uusiin suuntiin. Jeesus ei lähde mukaan vedätykseen, hän ohjaa keskustelua. Yksi esimerkki on tänä aamuna lukemani katkelma, jossa fariseukset ja Herodeksen kannattajat yrittävät saada Jeesuksen ansaan. He puhututtavat tätä verojen maksamisesta ja lopputuloksena on, että Jeesus heittää twiitin mittaisen syvällisen saarnan, #twaarnan: “Antakaa keisarille se mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle se mikä Jumalalle kuuluu.”.

Jokaiselle kuuluu jotakin. Keisari oli Jeesuksen elinaikaan ristiriitainen hahmo, hän eli yli sen mitä keisarin pitää olla. Mutta mitä kuuluu Jumalalle? Mitä meidän tulisi antaa Jumalalle? Tätä jäin pohtimaan aamiaisella.

Yksi mikä tuli mieleeni on läsnäolo. Oikeastaan se tuli siitä kun sana tuli kohti ja jäin sitä pohtimaan – en klikannut tai pyyhkäissyt eteenpäin. Läsnäolo on sitä, että viipyy toisen sanoissa ja olemuksessa.

Mikä kuuluu Jumalalle? Kyseisessä Raamatunkohdassa oli ihmisiä liikkeellä teeskenellen – teeskentely ei kuulu Jumalalle. Päteminen ja itsensä korottaminen, ansioituminen – ei, nämä eivät kuulu Jumalalle.

Jumalalle kuuluu, että annamme hänelle huomiomme. Odotamme hänen sanojaan ja läsnäoloaan. Raamatun äärellä tämä läsnäolo korostuu, Raamatun sanat ovat sanoja Jumalalta. Toki luonnossa, kuten toiset sanovat “metsän olevan kirkkonsa”, kohtaamme Jumalaa. Kohtaamme häntä monin eri tavoin – kuten Jeesus kerran sanoi: “Lähtekää mukaani johonkin yksinäiseen paikkaan, niin saatte vähän levähtää.”.

Hieman kaikista toimista väsyneenä työntelin ruohonleikkuria vastamelukuulokkeet korvillani. Vastamelukuulokkeet ovat kätevät, niiden avulla meluisissa olosuhteissa voi kuunnella pienelläkin äänenvoimakkuudella mitä nyt kuunteleekin. Latasin kuunneltavaksi Päivä tunnissa ohjelman, mutta alkusanojen jälkeen kaipasin jotain muuta kuin päivän politiikkaa ja maailman sekasotkua – käänsin Radio Dein taajuudelle ja kuuntelin kuinka siellä opetettiin Raamatusta Elian elämästä ja siitä kuinka hän sai uupumukseensa apua.

Kuinka merkillistä olikaan, että tuossa ruohonleikkuussa kun sallin Jumalan tulla Raamatun sanan selityksen kautta tajuntani, niin virkistyin, opin ja ennenkaikkea koin Jumalan itsensä lähestyvän minua rakkaudessaan.

Mitä kaikkea elämässämme muuttuisi, kun antaisimme Jumalalle sen mitä Jumalalle kuuluu, olisimme paikalla ja läsnä kun hänet voidaan kohdata.

Jälkikirjoitus, ehkäpä jonkinlainen buffi: avaimia.net kanavalla on paljon kuultavaa jossa Jumala haluaa sinut kohdata. Siellä on myös päiväkohtaista juuri tähän päivään suunnattua kuuntelemista. Kokeile seuraavalla ruohonleikkuulla, riippumattotorkuilla, lenkillä tai laituri-istuskelulla.

 

5 vastausta artikkeliin ”Paikalla ja läsnä

  1. Hyvä ohje: Jumalalle se, mikä Jumalalle kuuluu!
    Mitähän meillä on, joka itse asiassa ei kuuluisi Jumalalle?
    Siunausta kesääsi!

      • Ole hyvä! Olen kesälomalla ja lepäilen kaikessa rauhassa. Tällä kertaa vietän iltaa ihan yksin ja mieleeni tuli lähteä lukemaan ystävien blogeja. Tulin katsomaan, oletko ehtinyt kirjoittaa jotain. Levon toivotuksin, M.

        • Monia ajatuksia bloggaamiseksi on tässä lomaillessa tullut, mutta olen tyytynyt twiittaamaan #aamupala tagilla noita aiheita. Twitteri taisi olla “mikroblogi”

          • Olen huomannut sun tweetit! Kiitos niistä! Hyvä, että tarjoilet aamupalaa toisillekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *