Selailin kiintolevylleni tallentamia kuvia. Yksi kuva sai minut pysähtymään – kuva uppoavasta Titanic laivasta. Muistan sen piirtäneeni, mutta en muista millaisen opetuksen yhteydessä kuvaa olen käyttänyt, vai onko se jäänyt käyttämättä kokonaan. Kuvan viesti on kuitenkin selvä – Jumala oli vieressä, lähellä, kun kaikki tapahtui.

Tämä näkökulma voi tuntua pahalta, tai sitten se tuo lohtua. Jos näkee asian niin, että meille jokaiselle on annettu aikamme, niin silloin kuva lohduttaa edellyttäen, että tuntee Jumalan rakkauden ja sen että Hän varmasti elää nuo hetket kanssamme.

Kuinka voi esittää tälläisiä väitteitä? Mitkä ovat perustelut kaikelle?

Perustelut on siinä käsityksessä, mikä nousee Jumalasta Raamatun tekstien kautta. Vain Raamatun tekstien äärellä voi löytää Jumalan todellisen olemuksen. Ilman Raamattua ei Jumalaa voi tuntea.

Tein aikoinani Junioriavain opetuksen Psalmin kolme jakeesta kuusi.

“Minä menen levolle ja nukahdan, sitten herään taas aamuun. Koko yön Herra suojelee minua.”  Ps. 3:6

Muistan kun opetusta kirjoitin, tiedostin etten voi mitenkään tietää millaiseen maailmaan opetus tulee kun se radiosta lähetetään. Niinpä sitten kävi, että kyseisenä lauantaina aamukahvilla kuulin radiosta opetuksen avonainen sanomalehti edessä – lehdessä kerrottiin perhetragediasta, jossa oli mukana myös lapsia.

Kuuntele opetus tästä: Junioriavain Ps. 3:6, ”Minä menen levolle…”

Kerrotaan, että Titanicin upotessa laivan orkesteri soitti virttä “Käyn kohti sinua, oi Herrani”. (Wikipedia lisää huomautuksen että usein väitetään, että näin oli.). Jos virsi kaikui laivan upotessa, niin sen sanoja katsellessa tulee mieleen, että Jumala todellaikin oli tuolloin lähellä.

Virsi 396, Käyn kohti sinua, oi Herrani

1.
Käyn kohti sinua,
oi Herrani,
tietäni viitoittaa
pyhä ristisi.
Virteni matkalla
soi täynnä toivoa.
Käyn aina, Herrani,
kohti sinua.

2.
Kun päivä pilvinen
tien pimentää,
kun synkkä, raskas yö
usein yllättää,
niin katseen kaipaavan
taivaalle kohotan.
Käyn aina, Herrani,
kohti sinua.

3.
Suo, että näkisin
tien taivaaseen,
vaikka se peittyisi
vaivaan, murheeseen.
Lohduta sanalla,
uskoa vahvista.
Käyn aina, Herrani,
kohti sinua.

4.
Kun taival päättynyt
on päällä maan,
käyn luokse Jeesuksen
riemuun ihanaan.
Ei tuska yltää voi,
kirkkaana laulu soi.
Käyn aina, Herrani,
kohti sinua.

Sarah Adamsin virren (1841, suom. Rauhansäveliä 1894, Aune Krohn 1912) pohjalta Niilo Rauhala virsikirjaan 1986.