Muistan edelleen, kuinka seisoimme vierekkäin ja juttelimme. Hän oli tullut hautajaisiin ja minä kättelin kaikki muistotilaisuuteen saapujat ja lähtijät. En ollut häntä ennen tavannut. Hän oli edesmenneen ystävä ja nyt hämillään elämän katoavaisuudesta. Kun olimme jutelleet, hän lähti kotiinsa. Seuraavalla viikolla kuulin, että hänen aikansa keskellämme oli päättynyt. Tuli aamu, jolloin ei enää noustu sängystä.
Se oli meidän viimeinen kohtaaminen. Muitakin viimeisiä kohtaamisia on elämänvarrelle mahtunut. Muistan kiukkuisen sähköpostin ja sen, että tämä minulle tuntematon henkilö oli pian viestin jälkeen kuollut liikenneonnettomuudessa. Tapasin harrastustuttavan kesäisessä kirjastossa, hän ei ollut saanut nukuttua ja etsi lukemista. Toivoi, että löytäisi jotain, joka toisi unen. En muista, mitä hän lainasi, mutta juhannus hukutti hänet tullessaan.
Olen voimieni tunnossa, elämä virtaa suonissani. Muistan rallikuskin sanoneen kilpailemisesta ”kaikki voi olla äkkiä toisin”. Vaikka elämä ei ole rallikilpailu, niin silti sanat jäivät mieleen. “Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen.” Sanotaan Raamatussa Psalmissa 90, jakeessa 12.
Opskellessani ammattikoulussa, teimme iskuvasaralla lujuustestin. Karkaisimme metallisauvan ja laitoimme sen pidikkeeseen. Siihen sitten pitkän varren päässä oleva kolmiokärkinen vasara iski. Vedin vasaran lähtöasentoon, se heilahti hartian korkeudelta kohti sauvaa murtaen sen. Vasara jatkoi matkaa ja palasi takaisin kohti lähtötilannetta. Kumarruin poimimaan sauvani ja kun nousin, vasaran seuraava isku leikkasi kohtaa, jossa pääni oli juuri ollut. Oli hiuskarvan varassa, että matkani olisi päättynyt siihen – en voinut ymmärtää, että kaikki olisi ohi niin nopeasti.
