Viimeiset kohtaamiset

Muistan edelleen, kuinka seisoimme vierekkäin ja juttelimme. Hän oli tullut hautajaisiin ja minä kättelin kaikki muistotilaisuuteen saapujat ja lähtijät. En ollut häntä ennen tavannut. Hän oli edesmenneen ystävä ja nyt hämillään elämän katoavaisuudesta. Kun olimme jutelleet, hän lähti kotiinsa. Seuraavalla viikolla kuulin, että hänen aikansa keskellämme oli päättynyt. Tuli aamu, jolloin ei enää noustu sängystä.

Se oli meidän viimeinen kohtaaminen. Muitakin viimeisiä kohtaamisia on elämänvarrelle mahtunut. Muistan kiukkuisen sähköpostin ja sen, että tämä minulle tuntematon henkilö oli pian viestin jälkeen kuollut liikenneonnettomuudessa. Tapasin harrastustuttavan kesäisessä kirjastossa, hän ei ollut saanut nukuttua ja etsi lukemista. Toivoi, että löytäisi jotain, joka toisi unen. En muista, mitä hän lainasi, mutta juhannus hukutti hänet tullessaan.

Olen voimieni tunnossa, elämä virtaa suonissani. Muistan rallikuskin sanoneen kilpailemisesta ”kaikki voi olla äkkiä toisin”. Vaikka elämä ei ole rallikilpailu, niin silti sanat jäivät mieleen. “Opeta meitä laskemaan päivämme oikein, että me saisimme viisaan sydämen.” Sanotaan Raamatussa Psalmissa 90, jakeessa 12.

Opskellessani ammattikoulussa, teimme iskuvasaralla lujuustestin. Karkaisimme metallisauvan ja laitoimme sen pidikkeeseen. Siihen sitten pitkän varren päässä oleva kolmiokärkinen vasara iski. Vedin vasaran lähtöasentoon, se heilahti hartian korkeudelta kohti sauvaa murtaen sen. Vasara jatkoi matkaa ja palasi takaisin kohti lähtötilannetta. Kumarruin poimimaan sauvani ja kun nousin, vasaran seuraava isku leikkasi kohtaa, jossa pääni oli juuri ollut. Oli hiuskarvan varassa, että matkani olisi päättynyt siihen – en voinut ymmärtää, että kaikki olisi ohi niin nopeasti.

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

Isku suoraan seinään

Olin yläasteella. Koulun kiusankappale oli kimpussani jälleen. Minun mittani tuli täyteen ja löin. Hän ehti väistää ja nyrkkini osui sisäseinän betoniseen ulkonurkkaan. Käteen sattui valtavasti. En pärjännyt kivun kanssa, lähdin terveyskeskukseen. Terveyskeskukseen päästyäni käsi oli turvonnut ja haskan riisuminen vaikeaa. Olin murtanut luuni, pikkusormen rystysen takaa.

Se oli ensimmäinen ja toivottavasti viimeinen kerta kun nyrkillä vastasin. Kun ristin käteni, sormenpääni tuntee yhä tuon murtuneen kohdan – siihen jäi pysyvä jälki. 

Tänään luen Raamatusta: “Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä.” (Roomalaiskirje 12:21). 

Turvautuminen väkivaltaan ei ratkaise väkivaltaa – se vain lisää sitä. Pahaa ei voi pahalla nujertaa, siihen tarvitaan hyvyyttä. 

Aina ei ole kyse fyysisestä voimankäytöstä, sanatkin sopivat siihen. ”…kieli on pieni jäsen, mutta se voi kerskua suurilla asioilla. Pieni tuli sytyttää palamaan suuren metsän!” Jaakob kirjoittaa (Jaak. 3:5).

Sanat ovat myös väkivaltaa. Niillä voi saada aikaan jotain sellaista, mikä viiltää ja mitä ei enää saa pysäytettyä – syntyy noidankehä – kierros kierrokselta kaikki menee yhä enemmän ja enemmän väärin. Kierre on katkaistava. Paras on olla kokonaan käynnistämättä sitä, mutta koska se on jo käynnissä, sen voi pysäyttää vain kääntämällä suuntaa. Pahan voi voittaa vain hyvällä, isku suoraan seinään on hyvä opetus.

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

Surullisen hahmon ritari

Näin unta. Olin hississä ja meitä oli siellä kolme. Vieressäni seisoi mies ja vastapäätä seisoi toinen, hänen kasvot olivat minuun päin. Hissi lähti putoamaan holtittomasti. Hätäännyin, rukoilin ääneen – rukoilin Jeesusta auttamaan. Vieressäni oleva ryhtyi hokemaan kauhuissaan ”Jeesus, Jeesus”. Kolmas vain seisoi kauhusta jähmettyneenä. Hän ei tehnyt mitään, hänen suunsa pysyi kiinni. Hissi jatkoi holtitonta tippumista, yhtäkkiä se rauhoittui ja pysähtyi pehmeästi. Ovet avautuivat. Suuni kävi kiitokseen, vieressäni oleva liittyi kiitokseeni, mutta kolmas katsoi meitä edelleen kauhusta jähmettyneenä. Olimme kaikki pelastuneet murskaantumasta putoavan hissin mukana. Lähdimme iloiten hissistä, minä ja vieressäni ollut. Kolmas jäi seisomaan paikalleen.

Tämä oli uneni. En käy sitä suuremmin pohtimaa, sen vain totean, että koin ääneen lausutun rukoukseni kutsuneen vierelläni olleen huutamaan Jumalaa apuun. Jostakin syystä kolmannen suu pysyi kiinni. Me kaikki kuitenkin pelastuimme. Osasimme siitä myös iloita, minä ja rukoukseeni yhtynyt.

Tämä unesta. Jokainen meistä näkee unia. Harvoin niissä on mitään järkeä. Olin juuri muutamaa päivää aiemmin ollut laulattamassa joululauluja kapakassa, itseasiassa kahdessa kapakassa. Toisessa niistä juttelin miehen kanssa, hän kertoi olevansa ateisti. Kysyin häneltä, rukoileeko hän koskaan. Hän sanoi, että ei. Minusta tämä tuntui kovalta. Jotenkin koin hänen olemuksensa hissiin jähmettyneen hahmossa. Minusta hahmossa oli jotakin surullista. Hän ei voinut edes hädän hetkellä rukoilla.

*Kirjoitus on osa vuoden 2019 teemakirjoitussarjaa, muut teeman kirjoitukset voit lukea kilauttamalla tätä

Hengellinen lama

Kuvassa kaavio lähetyskäskystä. Kaaviossa on on ympyrä ja siitä nuolia joka suuntaan. Kolmen nuolen nimet ovat läetyskäskyn mukaan Opettakaa, Noudattajaa ja Menkää ja Tehkää. Nämä nuolet johdattavat Jeesuksen luo.
lähetin Matt. 28:18-20

Kävelin mietteissäni junapysäkille. Pohdin termiä hengellinen lama. Pysäkille päästyäni mieleeni välähti kuva erisuuntin osoittavista nuolista, erityisesti ylös ja oikealle olevista. Kun junassa istahdin alas, otin ruutuvihkon ja hahmoittelin kokemani. Seuraavana viikonloppuna piirsin kuvan lopullisen muodon.

Kaksi Raamatunkohtaa tuli kuvan äärellä mieleeni, ensinnäkin Jeesuksen lähetyskäsky Matteuksen evankeliumin lopussa ja toisena, hieman myöhäisempänä ajatuksena vertaus palvelijoille uskotuista rahoista, tämä vertaus löytyy Matteuksen luvusta 25.

Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: “Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” Matt. 20:18-20

Kuvassa on vaakasuora asteikko nollasta sataan ja pystysuunnassa asteikko miinuksesta plussaan. Kun ollaan miinuksen puolella, syntyy ruumiita ja kun ollaan plussan puolella, syntyy seuraajia. Nollassa ei tapahdu enää mitään ja sadassa tapahtuu paljon.

Viimeksi tuli se palvelija, joka oli saanut vain yhden talentin, ja sanoi: ‘Herra, minä tiesin, että sinä olet ankara mies. Sinä leikkaat sieltä, minne et ole kylvänyt, ja kokoat sieltä, minne et ole siementä viskannut. Minä pelkäsin ja kaivoin talenttisi maahan. Tässä on omasi.’ Matt. 25:24-25

Yhden talentin palvelijan koen päätyneen vasempaan yläkulmaan, pysähtyneeseen, mutta tietoiseen tilaan.

En tiedä, onko kuva teologisesti ja mekaanisesti pätevä. Kuitenkin vahvasti koen sen puhuvan siitä todellisuudesta jota lähetyskäsky heijastelee. Käskyssä on kolme merkittävää piirrettä, opettaminen, noudattaminen ja menkää ja tehkää. Kun operoimme kaikilla näillä kolmella akselilla, moni saa kulkea Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen luo. Hengellisen laman avain on lähetyskäskyn todeksieläminen.