Valokuvia aamusta 26.5.2018

Toteutin pitkään kyteneen kaipuuni olla aamusta kuvaamassa. Alunperin ajattelin olla liikkeellä heti auringon noustua, mutta nyt starttasin vasta kuudelta. Ehkä seuraavalla kerralla lähden riittävän ajoissa ja saan nousevan auringon tuomaa tunnelmaa kuviin.

Aloitin kuvaamisen Kuopion Saaristokadun Pölhön saaren luota. Kuvasin siitepölyä vedessä, pientä männyntaimea ja sitten nämä sorsat. Vastaavia kuvia on varmasti otettu paljon, mutta tämä on aivan pyörätien vierestä, josta päivittäin ajaa sadat, ellei tuhannet pyöräilijät ohi. Kuvatessa ehkä kymmenen ohitti paikan.

Pölhön luota jatkoin poispäin kaupungista kohtaan, jossa tämä linutpariskunta pesii vuodesta toiseen. Muutamana viimevuonna pesintä ei tuottanut tulosta. Tänävuonna pesän paikka oli vaihtunut kauemmaksi pyörätiestä. Kallaveden vesi on niin korkealla, ettei entiseen paikkaan voinut pesää tehdä. Toivon että nyt onnistaa ja jälkikasvua syntyy. Oli ilo huomata heidän palanneen, monet kerrat pyöräilin paikan ohi odottaen  näkeväni linnut pesänteossa.

Puun lehdet ovat aina mielenkiintoisia, myös suoraan alhaalta katsottuna. Kuvasin muitakin kasveja, mutta niistä kuvista yksikään ei yltänyt esilletuotavaksi.

Päätin kuvata pysähdyspaikan, jossa Saaristokadun jäätelökioski sijaitsee. Reilun tovin hain kuvakulmaa, joka toisi kuvaan jotakin. Löysin kuvakulman, mutta aamu oli jo niin pitkällä, etten ole tyytyväinen valoon. Aiemmin olisi saanut kenties kellerystä tien heijastukseen ja se olisi nostanut kuvaa,  myös pieni alivaloitus olisi ollut paikallaan. Ehkä palaan joskus uudelleen tähän kuvakulmaan.

Siltojen jälkeen kiinnitin huomiota uusien talojen pihoihin syntyneisiin auringon heijastuksiin. Haeskelin kuvaa, joka taltioisi tunnelman parhaiten. Aurinko on vielä riittävän alhaalla ja heittää seiniin varjoja. Kuinka kiva onkaan tässä valossa kävellä postilaatikolle ja selailla kävellessään sanomalehteä.

Viimeinen kohde kuvaretkellä oli tämä liikenneympyrässä oleva kalanruototaideteos. Monet kerrat olen sitä kuvannut – tämä on Saaristokadun taideteoksista minun suosikkini. Nyt hain ja hain kuvakulmaa mikä teksi teokselle oikeutta. Lopulta, viimeisimpinä kuvina otin tämän. Olen todella tyytyväinen kuvaan, nappasin vihdoin sen!

Nousin pyörän selkään ja ajoin kotia. Kerran sorruin vielä kaivamaan kameran esiin, mutten saanut mitään järkevää aikaan. Aamukahvin jälkeen päätin osallistua Valkeisenlammella järjestettävään hyväntekeväisyysjuoksuun. Lämmitellessä lähtöviivalla aktiivisuusmittari täräytti 100 prosentin tervehdyksensä ja sitten juostiin.

Synnin turmelukset, Raamattuavain 21.-26.5.

Jatkan Raamattuavain ohjelmassa Kristinopin opetussarjaa. Nyt on vuorossa kolmas osa, joka on otsikoitu Synnin turmelukset. Opetussarja kuultavissa maanantaista-perjantaihin avaimia.net kanavalla, sekä Radio Dein taajuuksilla kello 7:05 ja 17:15. Koko opetussarja kuullaan 26.5. Raamattuavain Extrassa kello 8:35 alkaen.

Aiemmat osat ovat:

Osa 1: Uskon yksinkertaisuus – Raamattuavainopetussarja kristinopin alkeista, Veijo Olli 
Osa 2: Jumalan maailmassa – Raamattuavainopetussarja kristinopin alkeista, Veijo Olli 

20.5.2018 opetan Raamattubuffet ohjelmassa

Helluntain Raamattubuffeessa opetan päivän evankeliumitekstistä. Tämä teksti on yksi Raamatun tunnetuimmista, se sisältää pienoisevankeliumiksi kutsutun Joh. 3:16 jakeen:

Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

Tuttuun tekstiin joutui tarttumaan kaksin käsin. Raamatun sana on elävää sanaa ja kun sen äärelle pysähtyy, voi löytää paljon lisää, vaikka luulisi jo tuntevansa kohdan perinpohjin. Tekstikokonaisuus on siis Joh. 3:16-21.

Opetuksessa käyn nostamaan esiin, kuinka teksti puhuu Jumalan pelastussuunnitelmasta, tuomion todellisuudesta, synnin seurauksista ja valkeudesta – Jumalan luo tulemisesta.

Raamattubuffet Radio Dein taajuuksilla sunnuntaisin kello 12 (ei kesä-, heinä- ja elokuussa) ja se on kuultavissa koko päivän avaimia.net kanavalla.

Katkeruuden versoja kaatamaan

Naapurin kanssa kaadoimme tonttejamme erottavan pensasaidan. Noin 15 vuoden aikana aita oli kasvanut ja rehotti lähes villin näköisenä syöden molempien tonteilta tarpeettomasti tilaa. Kun kevätauringon paisteessa aidan kaatamista ajattelin, niin ensimmäinen mieleeni tullut syy oli se, että ruohoa leikatessa sen lähelle ei tahtonut edes ylettää kun retkottavat oksat estivät lähestymisen.

Pitäkää huoli siitä, ettei yksikään hukkaa Jumalan armoa eikä mikään katkeruuden verso pääse kasvamaan ja tuottamaan turmiota, sillä yksikin sellainen saastuttaa monet. (Hebrealaiskirje, luku 12, jae 15)

Katkeruuden versot toimivat samoin kuin villiintynyt pensasaita. Ne tekevät lähestymisen vaikeaksi. Kohdatessa joutuu väistelemään ja etsimään tietä versojen läpi.

Kavahdin, kun koin että itsellänikin on noita katkeruuden versoja. Nämä versot ohjaavat käyttäytymistä monin tavoin. Tuuli ottaa niihin, ne estävät välillä kulkemista ja kohdatessa toisia, niillä saattaa tökätä toista silmään.

Katkeruuteen meitä ajaa moni asia. Katkeruuteen ajaa myös tila, jossa ei ole mahdollisuuksia käsitellä asioita – asioita, jotka tahtovat kasvattaa katkeruuden versoja. On kaikkien etu, että asiat käsitellään ja katkeruuden mahdollisuudet karsitaan – Niinkuin Raamatun sanassa sanotaan, yksikin katkeruuden verso saastuttaa monet.

On aika kevätleikkuulle, niin puutarhassa kuin itsessään.