Salli itsellesi mahdollisuus kohdata Jumalan armo

Keväällä kirjoitin kaksi hartauskirjoitusta Uusi Tie lehteen. Tässä toinen, Armahtakaa teemainen kirjoitus.

Armahtakaa – pyhäpäivä, Joh. 8:2-11

Ja varhain aamulla hän taas saapui pyhäkköön, ja kaikki kansa tuli hänen luoksensa; ja hän istuutui ja opetti heitä. Silloin kirjanoppineet ja fariseukset toivat hänen luoksensa aviorikoksesta kiinniotetun naisen, asettivat hänet keskelle ja sanoivat Jeesukselle: “Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä. Ja Mooses on laissa antanut meille käskyn, että tuommoiset on kivitettävä. Mitäs sinä sanot?” Mutta sen he sanoivat kiusaten häntä, päästäkseen häntä syyttämään. Silloin Jeesus kumartui alas ja kirjoitti sormellaan maahan. Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: “Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä”. Ja taas hän kumartui alas ja kirjoitti maahan. Kun he tämän kuulivat ja heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi, menivät he pois, toinen toisensa perästä, vanhimmista alkaen viimeisiin asti; ja siihen jäi ainoastaan Jeesus sekä nainen, joka seisoi hänen edessään. Ja kun Jeesus ojensi itsensä eikä nähnyt ketään muuta kuin naisen, sanoi hän hänelle: “Nainen, missä ne ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?” Hän vastasi: “Herra, ei kukaan.” Niin Jeesus sanoi hänelle: “En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee”

 

Päivän tekstissä on kysymys elämästä ja kuolemasta, synnistä. Tästä huolimatta voi huomata jonkin muun olevan kertomuksen keskiössä. Keskiössä on se, että Jeesus armahtaa. Tämän armahduksen ymmärtäminen ei ole aivan helppoa. Tarvitsemme rautalankaa, mallin, joka auttaa meitä näkemään syvemmälle tuttuun kertomukseen.

Nainen on tehnyt synnin, kuten hänen kanssaan ollut mieskin. Moni salaa syntinsä, piilottaa sielunsa syvyyksiin, koetta unohtaa ja kenties kääntää mielessään oikeaksi. Tästä seuraa monenlaisia vaikeuksia ja pelko edessä olevasta tuomiosta.

Nyt nainen on jäänyt kiinni, eikä voi piilotella syntiään. Kiinnijääminen on armoa, se tuo mahdollisuuden tunnustaa syntinsä. Syntinsä tunnustaminen on Jumalan ihme. Se ei jätä kylmäksi – syntien tunnustaminen tekee työtä niin tunnustajassa, kuin niissä jotka ovat osallisia tunnustuksesta.

Ilmeisen synnin edessä Jeesus sanoi: ”Se teistä, joka ei ole tehnyt syntiä, heittäköön ensimmäisen kiven.”. Mistä Jeesuksen sanat kertovat? Ne kertovat siitä että meistä jokainen kyllä tietää tehneensä syntiä. Kertomuksessa ei löytynyt ketään, joka olisi enää Jeesuksen sanojen jälkeen heittänyt kivellä naista, naista jonka synti oli raahattu kaikkien näkyville. Jeesuksen sanat herättivät jokaisessa synnintunnon.

Naisen syyttäjät oman syyllisyytensä nähdessään lähtivät pois yksitellen ja jäljelle jäi vain Jeesus ja nainen. Mitä tässä tapahtui? Toiset salasivat syntinsä ja vetäytyivät pois menettäen armon. Itkekäämme heidän perään! Toisin kuin aviorikoksesta tavattu nainen, he eivät jättäytyneet synteineen Jeesuksen jalkojen juureen.

Tässä on kysymys elämästä ja kuolemasta, iankaikkisesta elämästä ja kuolemasta! Jumala on valmis armahtamaan meitä, mutta tulemmeko me synteinemme Hänen luo saadaksemme armon? Nyt on aika armahtaa itseään, päättää pakomatka Jeesuksen jalkojen juureen ja vastaanottaa syntien anteeksiantamus.

Epäilyksissä

Kirjoitin keväällä Uusi Tie lehteen muutaman hartauskirjoituksen. Tänään valmistelin opetusta Uskosta ja epäuskosta. Työskentelyn lomassa nousi tämä kirjoitus mieleen samalla muistin, että olin ajatellut jakaa sen blogissani.

Tien raivaaja – pyhäpäivä, Luuk. 1:57-66

”Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: “Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: “Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: “Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa. Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: “Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään.”

 

Rakennustyömaalla kaivuri joutui ajamaan talon ja suuren koivun välistä. Koivun juuristo kärsi ja puu kaatui seuraavassa myrskyssä. Tuulenkaadosta jäi kanto muistuttamaan. Lopulta kaivoin sen pois. Kirves, saha, rautakanki ja ties mitä tarvittiin että kanto suostui päästämään otteensa maasta. Lopulta se irtosi ja saatoin tasoittaa maan. Nyt olen vuosien ajan ajanut kohdan yli ruohonleikkurilla ruohoa leikatessa.

Päivän tekstissä kerrotaan Johannes Kastajan synnystä. Johannes Kastaja oli tien raivaaja, hän teki tietä tulevalle – Jeesukselle. Hänen ympärileikkaushetkensä oli suuri ilojuhla, puhekykynsä menettänyt isä sai äänensä takaisin ja puhkesi ylistämään Jumalaa. Ihmiset ihmettelivät kaiken keskellä ”Mikähän tästä lapsesta tulee?”. Tästä eteenpäin elämä kulki todennäköisesti hyvinkin arkisesti kunnes huomaamme Raamatun sivuilta, kuinka Johannes toimi.

Johannes oli uskollinen kutsumukselleen, mutta niin olivat myös hänen vanhempansa. Kun oli aika antaa nimi lapselle, he antoivat tälle nimen, jonka Herran enkeli oli käskenyt antaa. Yleinen mielipide ei pystynyt heitä horjuttamaan, vaikka aiemmin – enkelin ilmoittaessa raskaudesta Johanneksen isä epäili.

Raamattu kertoo Johanneksenkin vaipuneen välillä epäilyksiin. Jeesuksen kastanut ja toisille esitellyt Johannes lähettää opetuslapsiaan kysymään Jeesukselta: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta muuta?” Luuk. 7:19.

Muistan kantoa irrottaessa vaipuneeni epätoivoon. Tuntui etten saa koskaan kaikkia juuria poikki – aina oli vielä joku, joka piti kiinni. Jatkoin kuitenkin ja lopulta katkesi viimeinenkin juuri.

Kun kuljemme, emme voi välttyä epäilyksiltä. Johannes Kastaja haki vastausta epäilyksiinsä Jeesukselta ja Jeesus vastasi hänelle. Vastaus palauttaa meidät tarttumaan yhä uudestaan ja uudestaan siihen todistukseen, jonka Raamattu meille Jeesuksesta antaa. Tien epäilyksien keskelläkin raivaa Jumalan sana.