Antakaa te heille syötävää

Kuuntele bloggaus:

Markuksen evankeliumi, kuudes luku, 37. jae

Markuksen evankeliumi, kuudes luku, 37. jae

Olen viimepäivinä lukenut Markuksen evankeliumia. Aina ajoittain sieltä putkahtaa vastaan yksittäisiä kohtia, kohtia jotka pysäyttävät ja saavat miettimään. Tänään luin kuinka Jeesuksen luo tuli suuret joukot ihmisiä ja heille piti saada ruokaa. Ruokaa ei kuitenkaan ollut mukana. Tähän hetkeen Jeesus sanoo opetuslapsilleen “Antakaa te heille syötävää”.

Ohitan alkuperäisen yhteyden. Voit lukea sen Matteuksen evankeliumin kuudennen luvun 30-44 jakeista. Siinä Jeesus lopulta ruokkii nuo viisituhatta miestä, eli ehkäpä vielä paljon suuremman joukon koska varmasti joukossa oli myös naisia ja lapsia.

“Antakaa te heille syötävää” Jeesus sanoo. Mietin, että jos nyt minulle sanottaisiin samoin, mitä minä jakaisin syötäväksi? Mitä sinä jakaisit toisille?

Toki jotain purtavaa voin jakaa, mutta koen Jeesuksen sanat myös kehoituksena pohtimaan millä lailla voisin ruokkia, siis hengellisessä mielessä, kaikkia tarvitsevia.

Mikä todella ravitsee? Mistä on hyötyä vielä huomennakin? Raamatusta nousevan viisauden jakaminen on mielestäni tällaista. Tukevalla aamupalalla pystyy lähtemään liikkeelle, mutta Jumalan sanasta, Raamatusta nousevan viisauden siivittämänä pystyy käymään iltaan saakka. Olen vakuuttunut, että tavalla tai toisella kannattaa antaa “syötäväksi” Raamatusta nousevaa viisautta.

En tiedä mitä sinä tarvitset nyt, mutta kun Jeesus sanoo minulle Raamatussa “anna heille syötävää”, luonnollisesti katson sitä mitä juuri itse olen saanut ja pyrin siitä jakamaan.

Luin Markuksen evankeliumista Jeesuksesta seuraavan seikan, selitän kohta enemmän. Kohta menee näin: “Ihmisten epäusko hämmästytti häntä.”. Kohta löytyy kertomuksesta, jossa Jeesus käy kotikaupungissaan ja siellä hänet torjutaan. Vaikka hänen ihmetekonsa ja opetuksensa ovat tuttuja, niin ihmiset torjuvat Jeesuksen, koska hän on kasvanut heidän keskellään ja he kokivat Jeesuksen olevan kuin yksi heistä. Tätä torjuntaa, epäuskoa Jeesus ihmettelee.

Minua puhuttelee Jeesuksen ihmettely. Tilanne on niin merkillinen. Ihmiset ensin ihmettelevät Jeesuksen voimallisia tekoja ja opetuksia. He siis kokevat Jeesuksen olevan jotain merkittävää, mutta sitten polkevat selvät näytöt, todisteet, jalkoihinsa sillä, että Jeesus on heidän kylältään.

Ihminen on luonnostaan taipuvainen tarttumaan epäuskoon. Tilanteessa on vastakkain monta uskoon nostavaa seikkaa ja yksi epäuskoon kääntävä. Tähän epäuskoon ihmiset sitten kääntyvät – mitä olisikaan tapahtunut, jos he olisivat lähteneet pohtimaan ja tutkimaan uskoon nostavaa sen sijaan, että pistivät kaikki voimansa epäuskoon kääntävään?

Bloggauksella on olemassa kohtuullinen pituus, joten nyt seuraa käänne draaman kaaressa. Kun Jeesus sanoo nyt minulle: anna heille (siis sinulle) syötävää, niin mitä annan? Annan tämän kertomani tilanteen ja yhden avaimen siihen. Jeesusta voidaan kyseenalaistaa monin tavoin – mutta älä tartu kyseenalaistuksiin – tartu Jeesukseen, kulje tämä päivä tutustuen häneen, lue Markuksen evankeliumi tänään ja mieti sen jälkeen mitä olet saanut “syötäväksi” – uskon että sinulla on silloin purtavaa moneksi päiväksi.

Ihmettelyä

Kuuntele bloggaus:


“Vielä Jeesus sanoi: “Mihin vertaisimme Jumalan valtakuntaa? Millä vertauksella kuvaisimme sitä? Se on kuin sinapinsiemen. Kun sinapinsiemen kylvetään maahan, se on pienin kaikista maailman siemenistä, mutta sen taimi nousee maasta ja kasvaa kaikista puutarhan kasveista suurimmaksi. Se tekee niin suuria oksia, että taivaan linnut voivat pesiä sen varjossa.” Mark. 4:30-32.

Tämä Raamatunkohta pysäytti minut. Erityisesti mieleeni piirtyi kuva oksasta, jolle lintu rakentaa pesänsä. Ehkä tuo oksa kuvaus nousi mieleeni juuri siksi, että juuri toissailtana katselin melontaretkellä saaressa kasvavan männyn vahvoja oksia. Ilta-aurinko korosti puun tuulisessa paikassa vahvoiksi muodostuneita oksia. Oksaston keskellä oli selvästi paikkoja, jonne saisi suojaisan ja kestävän pesän rakennettua. Katsoin puun oksistoa kauan, makasin selälläini retkihuovalla ja ihailin sitä.

2015-06-21-3026_netti

Jeesus käyttää vertausta, jonka voi ymmärtää. Saarissa, hyvinkin kallioisissa paikoissa näkee kuinka puut ponnistavat hyvinkin pienestä. Pieni kolo kalliossa muodostaa kasvun lähtökohdan ja vuosien saatossa juuret etsivät paikkoja itselleen, koloja joista saa ravintoa ja joista voi pitää kiinni – luulen että ravinnon löytyminen ohjaa juurten kasvua, mutta samalla juuristo vahvistuu niin, että isokin puu voi pysyä pystyssä kuten ihailemani puu.

Luin eilen Jeesuksen esittämästä kylväjävertauksesta. Siinä toiset siemenet eivät kestäneet kasviksi asti, ne tukahtuivat ja kuolivat. Toiset hyvään maahan istutetut kasvoivivat ja tuottivat satakertaisen sadon. Tuo vertaus herätti kysymyksiä, mietin miksi siemen ei lopulta saanut kasvaa kaikkialla? Erityisesti Jeesuksen sanat joilla hän esitti hyväksynnän tapahtuneelle vaativat lisää pohdiskelua. Jeesus sanoo “Jolla on, sille annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on.”
– Mark. 4:25.

Hajanaisia mietteitä. Kerran twitterissä tuli vastaan kuva, jossa joku kertoi ettei hänellä ole mitään sanottavaa. Toinen totesi siihen, että tämän on blogattava siitä.

“Jeesus sanoi: “Tällainen on Jumalan valtakunta. Mies kylvää siemenen maahan. Hän nukkuu yönsä ja herää aina uuteen päivään, ja siemen orastaa ja kasvaa, eikä hän tiedä, miten. Maa tuottaa sadon aivan itsestään, ensin korren, sitten tähkän, sitten täydet jyvät tähkään. Ja heti kun sato on kypsynyt, hän lähettää sirppinsä, sillä korjuun aika on tullut.”
– Mark. 4:26-29.

Tästä Raamatunkohdasta tämänkertainen bloggaustarve nousi. Jeesuksen vertaukset Taivasten valtakunnasta puhuttelivat aamutuimaan. Tässä on kuvaus itsestään kasvavasta viljasta. Kuvaus, joka herättää mietteitä, ajattelemisen aiheita, mutta vertauksen loppu pysäytti – kun sato oli kypsynyt, korjattiin satoa – sillä korjuun aika oli tullut.

Jolle on annettu, sille annetaan – näin Jeesus sanoi. Olemmeko ymmärtäneet, miten paljon meille on annettu ja mitä voimme tehdä? Voimme nousta ja lähteä korjaamaan satoa, ohjata rakentamaan pesä suojaisaan ja kestävään oksistoon. Ihailla kuinka Jumala luo uutta, herätä uuteen aamuun ja nähdä miten kaikki ovat kasvaneet.

Linkki: Juuret Raamattuavain opetussarja

Jälkikirjoitus: Juuret opetussarjaan liittyvät bloggaukset vanhassa blogissani ovat jostakin syystä luetuimpia, ennenkaikkea “Nämä toiveet” bloggaus. Linkitän ne tähän, vaikka olen tuolta blogilta siirtynyt bloggaamaan tänne.
Elämästä, kuolemasta, rakkaudesta ja vapaudesta: Nämä toiveet
Elämästä, kuolemasta, rakkaudesta ja vapaudesta: Juuret – uskoon Jeesuksen

Syvät signaalit

Kuuntele bloggaus:


Aamun hetket ovat kirkkaita. Jos aamulla viettää vapaata aikaa ennen päivän töihin hyökkäämistä saattaa voimaantua monin tavoin. Voi tietysti olla, ettei näin ole kaikkien kohdalla, itse olen aamuihmisiä – en tiedä voiko iltaihminen voimaantua aamuvarhaisella.

Aamulla kuitenkin mieli on avoin ja päivän taakasta vielä vapaa. Levännyt mieli työstää rohkeasti ja luovasti kaikkea vastaantulevaa. Itse olen kokenut Raamatun luvun, liikunnan ja kiireettömän lehden selailun aamuisin antavan hyviä eväitä päivään. Hienoa on myös, jos pääsee vaihtamaan aamun ajatuksia toisen kanssa.

Tänään rauhaisat aamun hetket kirvoittivat mieleen Juhannusmuiston yhdeksänkymmenluvulta. Tapasin Juhannuksen alla kirjastossa erään harrastustuttavan. Siis henkilön, jonka kanssa harrastusten kautta olin tekemisissä, mutten sen syvemmin tuntenut häntä. Tälläisiä tuttuja meillä jokaisella on. Kirjaston hyllyjen välissä hän kertoi etsivänsä luettavaa, hän kertoi valvoneensa paljon ja tarvitsevansa siihen avuksi rauhoittavaa lukemista. Kerron kohta hänestä lisää.

Kerron henkilöstä, joka teki illan hetkinä asemaansa nähden outoja asioita. Kesken noiden toimien kohtasimme. Kohtaaminen päätyi hänen hiljaisuuteensa. Katselin häntä ja jotenkin koin ison miehen olevan jollakin tavoin aivan eksyksissä, hukassa. Kerron kohta myös hänestä lisää.

Pidän pyöräilystä, kerran poikkesin tutuilta reiteiltä pyöräilemään mutkaiselle maantielle. Vastaan tuli onnettomuuspaikka. Joku oli ajanut mutkassa ulos ja auto oli puuta vasten. Kolaripaikalla tapasin henkilön, jonka tunsin muutaman vuoden takaa – en kuitenkaan kovin hyvin, ja tämän lisäksi opiskelumme olivat vieneet meidät eri suuntiin asumaan. Tapasin kuitenkin hänet tuolla kolaripaikalla ja tuossa kohtaamisessa kiinnitin huomioni hänen jotenkin yli menevään kiinnostukseen onnettomuudesta. Koin että siinä oli hänelle jotain enemmän kuin jonkun ajama kolari. No arvaatkin varmaan – kerron kohta hänestä lisää.

Syviä signaaleja. Näitä me toisinaan vastaanotamme, mutta monesti ne eivät tavoita tajuntaamme – menemme kuin napit korvilla ohi ja päivä haihduttaa ne mennessään.

Kerron vielä yhdestä kohtaamisesta, se saa lähteä avaamaan edellä kertomiani.

Kerran käytäväkeskustelussa vastaantulevan henkilön kanssa pikaisesti käydyssä sananvaihdossa toinen kysyi: “Oletko koskaan ajatellut tappaa itsesi?”. Sanomattakin on selvää, että tuo kysymys, joka tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta sai oudon huumorin leiman ja ohimenevä hetki rullasi pikavauhtia kysymyksen ohi tarttumatta siihen.

Nyt on aika kertoa kertomistani henkilöistä lisää. Varmaan tiedätkin jo mitä tuleman pitää. Olisi hienoa jos voisin kertoa jotakin ylevää, nostattavaa. Näin kuitenkaan en voi tehdä, kuten en voi enää näiden henkilöiden kanssa jatkaa kanssakäymistä – he ovat menneet, itse.

Pohdin kuitenkin näitä syviä signaaleja – jokainen lähettää niitä, joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Ne on tarkoitettu vastaanotettavaksi, ne voivat joskus olla jopa viimeisiä avunpyyntöjä. Ihminen voi mennä niin solmuun, että ei enää kestä – vaikka levon ja toisten auttamana voisi jatkaa yhä matkaa kohti nousevaa aamua.

Rukoilen: Herra avaa silmämme näkemään ja korvamme kuulemaan. Herra auta jokaista, jonka sisällä kaikuu avunpyyntö, joka ei pääse ulos. Amen.

Linkki: Raamattuavain Extran haastattelu – Miten kohdata itsemurhat?

 

 

Vierivä kivi ei sammaloidu

Kuuntele bloggaus:

Tyttäreni toi Englannista tullessaan mukanaan hienon kyltin. Kyltissä on polkupyörän kuva ja teksti: “Elämä on kuin ajaisi pyörällä, pysyäkseen pystyssä on oltava liikkeellä.”. Tämä sama on sanottu omalla tavalla tutummalla sanonnalla “Vierivä kivi ei sammaloidu”.

Tälläiset sanonnat liikuttavat tai niihin yhtyvät ne jotka ovat liikkumisen tavalla tai toisella löytäneet.

Nyt mielessäni kuitenkin on aivan toisenlainen “liikunta”. Hengellinen elämä ja sen ulospäin suuntautuminen. Itse olen huomannut kuinka paljon sitä onkaan saajan paikalla kun lähtee uskonsa kanssa “ulkoilemaan”. Ulospäin suuntautuminen vaihtaa happea keuhkoihin, virkistää. Tarkemmin kun ajattelee, tämä pätee kaikkeen, kaikenlainen uloshengitys tekee hyvää.

Hengitämme sisään ja ulos. Jos koettaa olla hengittämättä ulos, se ei onnistu oikein hyvin – meidän kuuluu yhtälailla hengittää molempiin suuntiin. Aamuisin, kun käyn postilaatikolla, varsinkin talvisin, panostan siihen että tuolla lyhyellä matkalla keuhkoissani oleva ilma vaihtuisi hyvin. Pitkä uloshengitys, sekä sisään hengitys toistettuna toteuttaa tämän.

No bloggaaja saa pyöritellä sanoja ja rakentaa hienolta kuulostavia teesejä. “Vierivä kivi ei sammaloidu.”, “Elämä on kuin ajaisi pyörällä, pysyäkseen pystyssä on oltava liikkeellä.”.

Liike sinänsä ei ole ehkä tärkein asia. Päätön pyöräily tai kaikkien metsän kivien kääntely ei tunnu järkevältä. Liike sinänsä ei ole ytimessä, vaan se että se kuuluu kiinteästi elämään. Pysähtyneisyys enteilee loppua, liike toivoa – tässä ollaan ytimessä – liikkeen etsiminen, siihen tarttuminen ja kulkeminen on elämää.

Jeesus sanoi: “Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille.” (Mark. 16:16). Nämä Jeesuksen sanat tapailevat samaa kuin edellä mainitsemani sanonnat kaiken liikkeen tarpeellisuudesta. Surullinen tosiasia on, että toisinaan nämä sanat muodostuvat meille seinätauluiksi jotka muistuttavat meitä enää vain menneestä ajasta – hienosta ja elämää täydestä ajasta. Olisiko olemassa keinoja astua tuohon kaikkeen vielä takaisin?