Arkistot kuukauden mukaan: huhtikuu 2015

Edelleen Alice

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Kuuntele bloggaus:


Kävin katsomassa elokuvan, Edelleen Alice. Se kertoo viisikymppisenä Alzeimerin tautiin sairastuvasta naisesta ja hänen perheestään. Sanomattakin on selvää, ettei näytökseen ollut jonoa ja siten muutamaa minuuttia ennen ostetuilla lipuilla sujahti hyvin hyvälle paikalle kerrontaa seuraamaan.

edelleen_alice

Hyvä elokuva jättää miettimään, joten tämäkin elokuva oli hyvä – vaikka kerronta ei räjäyttänyt tajuntaa, niin huomaan palanneeni siihen tuon tuosta.

Alzheimerin tauti on pelottava asia, jokaisella on mahdollisuus kohdata se itsessään. Elokuva loppui yllätti minut – en tee nyt juonipaljastuksia – se yllätti minut niin etten huomannut millä sanoilla elokuvaa käytiin nitomaan yhteen. Myöhemmin marketilla koetin vakoilla kirjasta, jonka pohjalta elokuva on tehty, tuota loppukohtausta. Tästä ei ollut apua, se mikä meni minulta ohi, oli vain elokuvassa. Tämä kaikki ajoi itse pohtimaan sitä, mikä olisi kertomuksen “pihvi”.

Mieleeni muistui opetussarja, jonka pidin 2010 Raamattuavain ohjelmassa. Opetussarjan nimi on Oikean ajan odottaminen, siinä kolmantena opetuksena oli opetus jonka otsikoin nimelle Olemme arvokkaita. Tuossa opetuksessa on mukana pohdinta elokuvan kaltaisesta kohtalosta – siitä, että olemme edelleen arvokkaita, vaikka me emme terveytemme tähden näennäisesti voisi olla hyödyksi toisille. Olemme arvokkaita Jumalan luomistyön tähden. Ihmisenä oleminen on meille tehtävä ja se tekee meistä arvokkaan.

Kun olemme ihmisenä, vaikutamme toisen elämään. Terveenä ja elinvoimaisena yhtä, sairaana ja voimattomana toista. Kaiken ”pihvi”, tarkoitus, kätkeytyykin meidän ulkopuolelle – siihen, olemmeko myös heikkona ja sairaana kaiken keskellä. Mitä läsnäolomme vaikuttaa läheisiimme, ihmisiin joiden kanssa edelleen kuljemme.

Terveenä ja voimissaan vaikutamme yhtä, mutta sairaana ja voimattomana edelleen vaikutamme – teemme työtä toisella tavalla, muttei yhtään vähemmän, yhtään arvottomammin tai huonommin. Ihmisenä olemisen tehtävä kirkastuu lähellämme, elämä on lähempänä elämää. Kyse ei olekaan ainoastaan meistä, vaan myös niistä jotka ovat kanssamme, he saavat silloin jotain merkittävää ja ainutlaatuista joka auttaa elämään oikeaa elämää.

Opetussarja Oikean ajan odottaminen avaimia.net kanavalla
Raamattuavain: 1/5 Oikean ajan odottaminen, Veijo Olli
Raamattuavain: 2/5 Tuuliajolla, Veijo Olli
Raamattuavain: 3/5 Olemme arvokkaita, Veijo Olli
Raamattuavain: 4/5 Pelkoja voittamaan, Veijo Olli
Raamattuavain: 5/5 Vastustus ja sen kohtaaminen, Veijo Olli

 
 

Palaute pelastaa

Julkaistu , kirjoittanut
2

Kuuntele bloggaus:


Minulla on lukemattomia lukemattomia kirjoja. Yksi tälläinen on Claes-Otto Hammarlund’n kirjoittama kirja nimeltään Kriisikeskustelu. Sen johdantosanat ovat vakuuttaneet, että minun tulee vielä lukea se. Johdannossa kirjoittaja esittää vahvan väitteen – tarvitsemme, jotta jaksaisimme elää, muilta vahvistusta.

Hän selittää tätä vahvistusta: ”Kun toinen ihminen kuuntelee meitä ja koemme, että hän jakaa todellisuuden kanssamme, tunnemme tulevamme ymmärretyksi ja saamme vahvistusta.”. Selitys jatkuu kertoen että vahvistuksen myötä ahdistus, yksinäisyys murtuu ja elämä saa merkitystä.

Puhutteleva johdanto. Yksinäisyys on valtava haaste, yksinäisyydessä tämä toisten antama vahvistus katoaa – ikäänkuin kukaan ei enää painaisi yksinäisen ”tykkää” nappia.

Itsekeskeisessä ajassa kaipaamme palautetta – tässä ei ole mitään väärää – mutta kirjan johdanto nostaa esille sen, että niin kaipaavat muutkin. Palautteena tarvitaan rehellistä ja todellista palautetta, siitä koemme että meitä kuunnellaan – tavalla tai toisella meistä välitetään. Ilman palautetta äärimmillään päädytään siihen lopputulokseen, ettei millään ole mitään väliä. Kun millään ei ole enää mitään väliä, niin toiset menee äärimmäisyyksiin – äärimmäisyyksiin, joista luemme seuraavana päivänä iltalehtien etusivuilta.

Jos kirjoittaja on pyörittelemässäni väitteessään oikeassa, niin mitä kaikkea voisi pelastaa antamalla vahvistusta kaikille niille, joiden kanssa ajassa ja paikassa kohtaamme ja millainen vaikutus tällä olisi meidän omaan vahvistukseen?  Olisimmeko loppujen lopuksi saajan paikalla, kun tekisimme toisille niin kuin toivomme meille tehtävän?

Linkki: Junioriavain: Matt. 7:12a, ”Kaikki minkä tahdotte…”, Veijo Olli