Epäilyksissä

Kirjoitin keväällä Uusi Tie lehteen muutaman hartauskirjoituksen. Tänään valmistelin opetusta Uskosta ja epäuskosta. Työskentelyn lomassa nousi tämä kirjoitus mieleen samalla muistin, että olin ajatellut jakaa sen blogissani.

Tien raivaaja – pyhäpäivä, Luuk. 1:57-66

”Elisabetin aika tuli, ja hän synnytti pojan. Kun naapurit ja sukulaiset kuulivat suuresta laupeudesta, jonka Herra oli hänelle osoittanut, he iloitsivat yhdessä hänen kanssaan. Kahdeksantena päivänä kokoonnuttiin ympärileikkaamaan lasta. Muut tahtoivat antaa hänelle isän mukaan nimeksi Sakarias, mutta hänen äitinsä sanoi: “Ei, hänen nimekseen tulee Johannes.” Toiset sanoivat: “Eihän sinun suvussasi ole ketään sen nimistä.” He kysyivät viittomalla isältä, minkä nimen hän tahtoi antaa lapselle. Sakarias pyysi kirjoitustaulun ja kirjoitti siihen: “Hänen nimensä on Johannes.” Kaikki hämmästyivät. Samalla hetkellä Sakarias sai puhekykynsä takaisin, ja hän puhkesi ylistämään Jumalaa. Sillä seudulla joutuivat kaikki pelon valtaan, ja näistä tapahtumista puhuttiin laajalti koko Juudean vuoriseudulla. Ne, jotka niistä kuulivat, painoivat kaiken mieleensä ja sanoivat: “Mikähän tästä lapsesta tulee?” Sillä Herran käsi oli hänen yllään.”

 

Rakennustyömaalla kaivuri joutui ajamaan talon ja suuren koivun välistä. Koivun juuristo kärsi ja puu kaatui seuraavassa myrskyssä. Tuulenkaadosta jäi kanto muistuttamaan. Lopulta kaivoin sen pois. Kirves, saha, rautakanki ja ties mitä tarvittiin että kanto suostui päästämään otteensa maasta. Lopulta se irtosi ja saatoin tasoittaa maan. Nyt olen vuosien ajan ajanut kohdan yli ruohonleikkurilla ruohoa leikatessa.

Päivän tekstissä kerrotaan Johannes Kastajan synnystä. Johannes Kastaja oli tien raivaaja, hän teki tietä tulevalle – Jeesukselle. Hänen ympärileikkaushetkensä oli suuri ilojuhla, puhekykynsä menettänyt isä sai äänensä takaisin ja puhkesi ylistämään Jumalaa. Ihmiset ihmettelivät kaiken keskellä ”Mikähän tästä lapsesta tulee?”. Tästä eteenpäin elämä kulki todennäköisesti hyvinkin arkisesti kunnes huomaamme Raamatun sivuilta, kuinka Johannes toimi.

Johannes oli uskollinen kutsumukselleen, mutta niin olivat myös hänen vanhempansa. Kun oli aika antaa nimi lapselle, he antoivat tälle nimen, jonka Herran enkeli oli käskenyt antaa. Yleinen mielipide ei pystynyt heitä horjuttamaan, vaikka aiemmin – enkelin ilmoittaessa raskaudesta Johanneksen isä epäili.

Raamattu kertoo Johanneksenkin vaipuneen välillä epäilyksiin. Jeesuksen kastanut ja toisille esitellyt Johannes lähettää opetuslapsiaan kysymään Jeesukselta: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa jotakuta muuta?” Luuk. 7:19.

Muistan kantoa irrottaessa vaipuneeni epätoivoon. Tuntui etten saa koskaan kaikkia juuria poikki – aina oli vielä joku, joka piti kiinni. Jatkoin kuitenkin ja lopulta katkesi viimeinenkin juuri.

Kun kuljemme, emme voi välttyä epäilyksiltä. Johannes Kastaja haki vastausta epäilyksiinsä Jeesukselta ja Jeesus vastasi hänelle. Vastaus palauttaa meidät tarttumaan yhä uudestaan ja uudestaan siihen todistukseen, jonka Raamattu meille Jeesuksesta antaa. Tien epäilyksien keskelläkin raivaa Jumalan sana.

Raamatun suuri kertomus

Vierailin metsästysseuran kodalla pidetyissä seuroissa. Omaa puheosuutta miettiessäni päädyin rakentamaan jo edellä jakamaani kuvaan kertomuksen. Päätin kirjoittaa kertomuksen, kuten se radiomuodossa olisi. Jaoin kokoontuneelle seurakunnalle allaolevan kuvan ja kehoitin heidän seuraamaan siitä ja etsimään puheessani esiintulevia asioita siitä. Tässä sinulle nähtäväksi ja kuultavaksi yritykseni kertoa kymmenessä minuutissa Raamatun suuri kertomus.

(Vain) usko Jeesukseen pelastaa – näin Raamattu opettaa

Aiemmassa Jumalan tarve piirsin mielessäni olevan kuvan sanoin. Pienen odottelun jälkeen tuli eteen hetki, jossa piirsin tämän kuvan ylös. Kuvan piirtäminen oli mielenkiintoinen prosessi, se kasvoi ajan kanssa ja sitten tuli hetki päättää ettei enää lisää siihen mitään. Kun ensimmäisen kerran käytin kuvaa puhuessani kotiseuroissa, huomasin että informaation rajoittaminen toi tilaa keskustelulle sen jälkeen.

Kuvan jälkeisiä kysymyksiä ja ajatuksia tuli mm. seuraavia: Kuinka usko syntyy? Usko Jeesukseen ei ole uskonto, se on jotain muuta. Omavanhurskaus ja monenlaiset uskonnot ovat pohjimmiltaan samanlaisia?

Itselläni kuvaan talletetun sanoman äärellä on kysymyksenä: Tiedetäänkö maassamme vielä selkeästi, mistä Kristinuskossa on kyse? Mikä on pelastus, johon meitä kutsutaan?

Miten vastaisit tähän kysymykseen? Mitä vastauksesi puhuu sinulle?

Andreas meininki – hyvä meininki

Joskus jotkin asiat muuttuvat niin arkisiksi, ettei niitä enää huomaa. Eilen pyörittelin rukouskalenterin välissä säilyttämääni Operaatio Andreas vihkosta. Olen vihkoon kirjoittanut henkilöiden nimiä ja rukoillut näiden puolesta. Ajan saatossa vihkosen muu sisältö on jäänyt taka-alalle. Nyt luin lyhyen nelisivuisen vihkosen kannesta kanteen ja totesin sen olevan täyttä rautaa jaettavaksi. Alla vihkonen valokuvina, rukoilen että se voisi sytyttää sinua elämään rukoille toisten puolesta, jopa yhdessä sopien toisten kanssa.

Jumalan tarve

Monesti olen ajatellut blogata, mutta moni kirjoitus on jäänyt kirjoittamatta. Monta teemaa on ollut mielessä, olen niitä halunnut kirjoittamalla työstää, mutta kaiken muun työstämisen keskellä blogiin kirjautuminen on jäänyt.

Jumalan tarve – on pyörinyt mielessäni. Nyt bloggaan Jumalan tarpeesta.

On kaksi lähestymissuuntaa kysymyksenomaiseen termiin “Jumalan tarve”. Ehkä lähdemme liikkeelle kysymyksellä: “Mihin minä Jumalaa tarvitsen?” Kysymys on kaikinpuolin oikea. On hyvä kysyä mihin minä Jumalaa tarvitsen. Omista lähtökohdistaan kysymyksen ympärille saattaa rakentua erilaisia vastausmalleja jotka heijastavat elämän hyviä ja etenkin huonoja puolia. Jumala saatetaan nähdä elämän täyttäjänä, hyvän antajana, ongelmien ratkaisijana. Tässä ei varmastikkaan ole mitään väärää.

No, mikä sitten on toinen lähestymissuunta? Se on Raamatun ilmoitus. Raamattu kyllä kertoo mihin me Jumalaa tarvitsemme – se on yksi Raamatun tarkoituksista.

Jumalan tarve – toisille se on ilmeisempi, toisille kysymys on hyvinkin kaukainen. Kuitenkin on niin että kysymys on yhtä läheinen meille kaikille. Raamattu nimittäin piirtää pienen ympyrän. Lähtöpisteessä Jumala luo kaiken tämän mitä näemme ja olemme. Hän luo meidätkin, hän luo meidät elämään yhteydessään – suhteessa Häneen. Tässä on lähtöpiste. Sitten tulee seuraava piste. Tämä piste on syntiinlankeemus. Ihminen rikkoi Jumalaa vastaan, aloitti kapinan ja joutui lähtemään matkoihinsa. Suhde meni niin sanotusti kiertoon. Tässä kiertolaisuudessa kuljemme elämämme keskellä, tämä on kolmas piste kiertoliikkeessämme. Sitten tulee kuolema, iso musta piste kaiken jälkeen. Tämän jälkeen onkin piste, jossa olemme jälleen Jumlan edessä, mutta saavumme paikalle kapinallisina, syntisinä, suhteemme särkeneinä.

Kiertoliikenne jakaantuu kahteen osaan. On osa, jossa ollaan Jumalan edessä ja osa, jossa ollaan pois Jumalan edestä. Ensimmäisessä osassa ollaan aluksi synnittömiä, ja kun tuolle osa-alueelle palataan jälleen, niin olemme syntisiä. Eli syntiinlankeemuksen jälkeen, kun ihminen kuoleman jälkeen kohtaa Jumalansa, niin hän kohtaa tämän syntisenä, eli Häntä vastaan kapinoivana. Luonnollisesti tässä on ongelma ja tämän ongelman ratkaisemiseen on ihmisellä Jumalan tarve.

No kaikki ei ole tässä, mutta tässä on Jumalan tarve. Raamattu kertoo tarpeestaamme. Se myös kertoo millainen Jumala meillä on. Tähänkin kysymykseen voisimme lähteä etsimään vastausta toista tietä, mutta vain Raamattu kertoo millainen Jumala meillä on – Jumala ilmoittaa itsensä Raamatussa.

Näin siis on, Jumalan tarvetta on hyvä käydä tutkimaan, vaikka ei tänään kokisi siihen tarvetta. Jos edellä kertomani kierto pitää paikkansa, on aihepiiriin paneutuminen mitä suurinta viisautta – ensisijainen tehtävä elämässä. Olisi aika hassua olla mitenkään varautumatta tuohon jälleennäkemiseen, joka on väistämättä edessä.

No tietysti tästä lyhyestä bloggauksesta jää kysymys – mikä on sitten oikea varautuminen tähän jälleennäkemiseen?

En voi sivuttaa tätä kysymystä, annan linkin – kilauta sitä ja kuuntele mitä sanon Raamatusta, Jumalan sanansaattajasta – tässä linkki.

 

Jeesus on kiusausten voittaja, minä en

Kirkkovuodessa on monenlaisia otsikoita, teemoja. Viime sunnuntain teemana ja siten tämän viikon teemana on “Jeesus, kiusausten voittaja”. Kyselin teeman herättämistä ajatuksista Raamattubuffee ohjelmassa – toinen keskustelijoista totesi: “Jeesus on kiusausten voittaja, minä en”. Ohjelman voi kuunnella tästä linkistä.

Monin tavoin joudumme kiusauksiin. Isä meidän rukouksessa rukoilemme: “Äläkä saata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta”.

Kiusaukset  ovat meille tuttuja. Rukous on tarpeen. Luther opettaa pienen rukouksen, rukouksen jolla voi käydä Isä meidän rukouksen kanssa uuteen päivään:

“Minä kiitän sinua, taivaallinen Isäni, rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta, että olet viime yönä varjellut minut kaikesta vahingosta ja vaarasta. Pyydän sinua: varjele minua myös alkavana päivänä synnistä ja kaikesta pahasta, että tekoni olisivat mielesi mukaiset. Minä annan itseni, ruumiini, sieluni ja kaikkeni, sinun käsiisi. Pyhä enkelisi olkoon minun kanssani, ettei paha vihollinen saisi minussa mitään valtaa. Aamen.”

– Martti Luther, Vähä Katekismus

Me emme aina voita kiusauksia, lankeamme. Kolmiyhteinen Jumalamme kuitenkin rakastaa meitä niin, että Hänen armonsa ei katoa meidän rikkomuksissamme. Jumala on valmis armahtamaan katuvan lapsensa. Näin tulisi olla myös meidän keskellämme. Moni on horjahtanut sivuun, katuu ja haluaisi nousta takaisin tielle. Tarvitaan niitä, jotka ojentavat kätensä ja auttavat. Tarvitaan niitä, jotka rukoilevat vahvistusta, armon ymmärrystä ja uutta alkua.

Niin, “Jeesus on kiusausten voittaja, minä en”. Jossakin huumorisarjassa todettiin “ajatteleppa ite”. Tarvitsemme samaistumista, toisinaan joku on avun tarpeessa, mutta voi olla että joskus olemmekin itse.

Aina ei ole kivaa

Viikonloppuna olin tutussa vastuutehtävässä. Olen suuresti nauttinut näistä hetkistä, näen palvelun tärkeänä ja saan siitä positiivista palautetta. Nyt kuitenkin lopputulos oli, että ajattelin “tämä voisi olla nyt tässä” – eli että tästä vastuusta voisi jäädä pois.

On hyödyllistä mitettiä aina mikä on tärkeää ja mikä ei niin tärkeää – missä minua tarvitaan ja missä en ole välttämätön. Mutta tämän kaiken keskellä on hyvä tiedostaa, että aina ei ole kivaa, vaikka tärkeän asian eteen näkee vaivaa.

Hengellinen sodankäynti on totta. Kun olin tuossa hengellisessä vastuutehtävässä, niin toki sielunvihollinen, joka vastustaa kaikkea hengellistä työtä nousee ja tulee kohti. Enhän minä voi kuvitella että voisin säästyä hänen hyökkäyksiltään – varsinkin väsyneenä kaiken vaivannäön jälkeen.

Toisinaan voimme harhautua näiden hyökkäysten keskellä (tuli ne millä tavalla hyvänsä) ajattelemaan, että tämä ei nyt ole minun paikkani. Tällä bloggauksella haluan haastaa sinua muistamaan, että sielunvihollinen haluaa hiljentää meidän, hän haluaa meidät pois sieltä missä Jumalan sanaa tarvitaan ja kaivataan. On hyvä olla viisas kun käy pohtimaan tuntemuksiaan ja tekemisiään – aina ei ole kivaa, vaikka tekee juuri sitä mitä tuleekin tehdä.

Taas mennään

Taas mennään. Blogini hiljaiselo kääntyi päälaelleen – elämä on tällaista. Silläaikaa kun en käynyt blogia pitämässä hakkerit alkoivat askartelemaan sivuston kimpussa. Lopputulemana oli toimimattomat sivut. Niiden toimitakuntoon palauttamiseen tarvitsi monenlaista apua – kiitos jokaiselle auttajalle! Nyt sivusto on kunnossa ja bloggaaminen voi jatkua.

Se että joku hyökkää sivustoa vastaan ja rikkoo sen, tuntuu kuin olisi joutunut rikoksen kohteeksi. Ajassamme monilla on materiaalista omaisuutta, mutta kyllä meillä on myös sähköisessä muodossakin olevaa omaisuutta. Toisen sähköistäkään omaisuutta ei saa rikkoa ja näin aiheuttaa vahinkoa toiselle.

No tämä tästä aiheesta, mutta samalla siitä eteenpäin. Elämä on samankaltainen. Toisinaan eteemme vyöryy asioita joiden kanssa joudume paljon viettämään aikaa. Jos väsymme ja jätämme toimemme, niin monesti joku ottaa tilanteen hallintaan hyödyntäen meidän vetäytymistä. Tämän tähden on hyvä miettiä tarkkaan päämäränsä ja toimensa. Olla sopivansuurilla panoksilla mukana alusta loppuun saakka.

Uusi avioliittolaki astuu voimaan 1.3.2017. Teemaan liittyen kävin kolmiosaisen keskustelun Raamattuavain Extrassa Kansanlähetysopiston Niilo Räsäsen kanssa. Niilo on yhdessä vaimonsa Päivin kanssa kirjoittanut kirjan Mistä on kysymys? Avioliitto. Kyseinen kirja on rakentava puheenvuoro Raamattuun pohjautuvan näkemyksen avaamiseksi. Kutsun sinut keskustelun pariin vahvistamaan, tai löytämään ymmärrystä siitä miten Raamatussa Jumala avioliiton esille tuo.

Kuuntele keskustelusarja avaimia.net kanavalta tästä linkistä.

Bloggaamisesta ja sen hiljaisuudesta

Viimeaikoina veijoolli.net sivuilla bloggaaminen on jäänyt. Pahoittelen tätä – paljon blogattavaa olisi ollut, mutta en ole tänne kuitenkaan blogannut.

Nyt muistutan että nykyään bloggailen myös Kansanlähetyksen suuressamukana.fi sivustolla. Näitä bloggauksia olen tehnyt säänöllisesti noin kerran kuukaudessa.

Bloggaukseni suuressamukana.fi sivulla.

Kirjoitan myös ystäväkirjettä, jonka tilaajaksi voit tulla tästä linkistä.

Siitä, mitä ei voi jakaa

Kuuntele bloggaus:

Tänä sosiaalisen median aikana jaetaan kaikkea, kuvia, tunteita, videoita, tekemisiä. Minulla on kuvia, videoita, tunteita ja tekemisiä mitä en voi jakaa. Olen saanut kokea paljon sellaista, jota ei voi jakaa. Nyt haluan kuitenkin blogata siitä mitä ei voi jakaa.

Viimevuonna tein yhden jutun Raamattuavain Extraan, toki olen tehnyt muutaman muunkin jutun, mutta tähän yhteen on tallentunut eräs lähtöasetelma. Jutun nimi on Maahanmuuttajat kohdattavana. Voit kuunnella jutun Kansanlähetyksen avaimia.net kanavalta tästä: Maahanmuuttajat kohdattavana.

Jutussa kerron kuinka ensimmäisen kerran kohtasin viime syksynä muutaman turvapaikanhakijan ja halusin jatkaa tutustumista heihin. Avuksi tähän kutsuin nämä kaksi miestä keilaamaan kanssani. Keilaaminen oli riemullinen yhteinen kokemus. He eivät olleet ennen keilanneet – heidän kotimaassa kun ei ole keilahalleja.

Tämän jälkeen olen saanut tutustua useisiin, toisiin paremmin ja toisiin hieman vähemmän. Eräs johon sain tutustua paremmin, on palannut kotimaahansa.

Olemme käyneet yhdessä monissa paikoissa, näitä paikkoja ovat olleet keilahallin lisäksi nähtävyydet, luontokohteet ja nuotiopaikat. Kirkot ja niissä järjestetyt tilaisuudet ovat olleet myös merkittävässä roolissa. Moni on vieraillut kotonani. Olemme pelanneet pelejä, kokanneet, istuneet teepöydässä ja keskustellen kaikesta mahdollisesta, myös Jeesuksesta. Olen vieraillut heidän luona, armeijan kasarmia muistuttavassa vastaanottokeskuksessa. Saanut nauttia teetä tässä heidän “kodissaan”. Kokenut, kuinka joku heistä lähtee saattamaan minut autolle ja jää odottamaan että olen kaartanut jälleen tieheni.

Sosiaalinen media puhkuu kaikenlaista turvapaikanhakijoista. Harva tarttuu itse härkää sarvista. Itse olen saanut kiinni ja voin sanoa että olen saanut kohdata ihmisiä – ihmisiä, jotka jättävät minuun jäljen. Tämä jälki pitää sisällään laajan kirjon elämästä – surusta iloon ja ilosta suruun. Olemme itkeneet ja nauraneet yhdessä – kokeneet elämää siinä muodossa kun se nyt maassamme ja olosuhteissamme näyttäytyy. Elämä on parhaimmillaan kun sen saa jakaa jonkun kanssa.

Bloggaan siitä mitä ei voi jakaa. En voi jakaa näitä asioita, ne tallentuvat sisääni. Ainoa keino yrittää jakaa on kutsua toisia mukaan siihen missä kaikki syntyy. Vain aidossa kohtaamisessa tapahtuu.

Sosiaalinen media kohisee ja puhisee – koettaa pitää meidät jossain todellisuuden yläpuolella. Onnellinen se, joka ei tyydy tähän. Onnellinen se joka tarttuu härkää sarvista ja huomaa löytäneensä ihmisen.